Ex oriente lux

[[Otsikon suomennos "Idästä valo".]]

Väänny sitten sinne tai tänne, niin tunnet aina olevasi oikeassa seinien ympäröimässä sokkelossa. Joka kujankulma ja mieltä riipaiseva risteys saattaa näyttää täsmälleen samallaiselta, kuin toinen, mutta jos olet edes hieman näppärämmästä päästä, niin muistat erään useissa labyrinteissa toimivan säännön. Käänny aina oikealle. Pitkävartinen lyhtykeppi kolahti napakasti vasten rikkaimistoasumuksen kiviseinää, kun huonolla tuulella käyskentelevä neitokainen asetti tikapuut vielä samalle syrjälle, voidakseen kavuta vaivalla himmenneen lyhdyn puoleen. Jo yhden kerranhan hän oli tämän samaisen valontuojan sytyttänyt ja taas se mokoma halusi sammauttaa liekkisydämensä olemattomiin. Vähemmästäkin sitä alkaa raivon kylvyyseen ja sitä parannellakseen pitää aina muistaa, että nuorekko oli koko yön pyyhältänyt ympäri kaupunkia.
"Syty, syty.."
Rastaskansan edustaja, joka oli nimetty Hekate Vaitisieluksi, manasi nyt hiljaa tuota pikkuriikkistä piikiven avulla saatavaa kipinää. Tässähän menisi hiljalleen ikä ja terveys! Ehkä varsinkin se viimeinen, koska tikasaskel allaan piti epämiellyttävän nitisevää ja pahaa enteilevää ääntä. Vielä jos se siitä menisi poikki, niin voisi hän hyvällä omatunnolla päästää epäsovinnaisia sanoja suustaan..

Ja räks. Olihan sitä pitänyt mennä maalailemaan piruja seinille ja palkka seisoi tässä - kunnon kömmähdys vielä yksi askel alas, piikivien irtoaminen kädestä ja täydellisen huvittava kaatuminen suoraan mukulakivetykselle. Ilma tuntui pakenevan keuhkoistaan ja sen seuraksena kuulunut vaimea pihahdus jätti aution hiljaisuuden pimeyteen. Vierellä seisovat lyhdyt paistattelivat kelmeää valoaan, kun oranssit silmät aukenivat yhteen rypistyneiden luomien väistäessä. Katse kohtasi pilvisen taivaan, jossa kuu piilotteli tähtien kanssa. Pahus, tästä puuttuisi se tietynlainen kaatosade, mutta sitähän Hekate ei vahingossakaan lähtisi ajattelemaan! Oliko Epätoivolla jokin mahdoton tarve tyydyttää kiusanteon halujaan juuri häneen vai piilikö syy peräti Rhuatchin vihassa ? Hah, viimeinen oli naurettava väite. Miten mikään sellainen, johon ei uskonut, voisi satuttaa.

Voivotellen nuorekko kömpi istumaan ja hieroi selkäänsä. Onni, että edes päälyhty oli kunnossa. Ilman sitä hän ei näkisi välttämättä kävellä eteensä ja voisi kompastua vaikka minkälaiseen kännikalaan, joka oli heitetty rähmälleen äskettäin kapakasta. Kyllä sen tiesi, mitä tuollaiset huurupäät tahtoivat nuorilta neidoilta, jos nyt sukupuolella edes oli väliä siinä aivojen sumussa. Rastas kohosi tolpilleen ja puisteli vaaleita vaatteitaan, ne eivät olleet aivan omiaan tällaiseen työhön, mutta ei hameistakaan pahemmin apua koituisi. Ne vain repeisivät, kun helma jäisi kengän alle tikapuille noustessa tai muuta vastaavaa ei-niin-kivaa. Toisaalta olihan niissä toki sekin hyvä puoli, että... ei tule edes mieleen.
Ja nyt uusi yritys.
Hekate nosti piikivet maasta ja laski jalkansa harkitsevana ensimmäiselle askelmalle. Neljäs oli poikki, joten hänen pitäisi kivuta viidennelle ja istua kuin korppi korrella jalat koukussa, voidakseen toimia. Voisihan sitä aina jäädä kolmannellekkin askeleelle, mutta sen omasi haittapuolen, että neito ei millään muotoa ylttänyt tuohikuppiin. Mikä siis neuvoksi ? Ei tässä apuakaan voinut raakkua.

[[Jonaylaa~]]

Mitäs pirua.. aivan kuin jotain napsuntaa ja rattaiden kitinää kantautuisi parhaillaan Hekaten ihmismäisiin korviin. Oh ja totta tosiaan - joku hienostoherra oli pelmahtanut hänen pakeilleen ja esitteli nyt kohteliaan kysymyksen, joka sai nuorekon vain kääntämään harkitsevan katseensa toiseen. Jos mies ei olisi jatkanut puhettaan, niin olisi nainen kieltäytynyt silti avuntarjonnasta, mutta kun se pälätys kerta teki jatkoa, niin sitä tarmokkaammin olikin rastaamme painamassa jarrua.
"Hyvä herra, olen kuullut röyhkeämpiäkin tiedusteluja siitä, olenko täkäläinen ilolintu."
Kuka nyt ottaisi tosissaan tuollaisen kysymyksen, kuin oletteko kenties feeniks ? Ensimmäisenä Hekate tietenkin yhdisti lauseen seuraavaan virkkeeseen, jossa kehaistiin hänen persoonallista ulkonäköä - yhtälössä luki lopputuloksena yhtä kuin portto. Hassua, ettei Hekate vain osannut kuvitella muistuttavansa missään tapauksessa ilolintua näin sekavan näköisenä, mutta mistäs hän tiesi nykyajan viihdyttäjien ulkonäöstä.
Mutta nyt tarjoutui oiva tilaisuus tarkkailla tätä "herrasmiestä", jonka kroppaansa syövä katse tuntui porautuvan pian naisen sisäelimiin. Komea nuorukainen, oikein elegantisti sonnustautunut ja vaikutti varakkaaltakin - käytös vain liikaa päälle käyvä. Kai sitä puutteessa tietenkin rikkaimistonkin edustaja yritti nopeuttaa toimiaan, säälittävää. Vaikka eihän se väliaikainen porton-pesti oikeastaan kuullostanut sinäänsä pahalta, kun mietti, että hän tienaisi varmasti riihikuivaa yhdellä kerralla enemmän kuin viikon työllä lyhdynsytyttäjänä. Harkinta-aika vain napsahti ikävästi poikki, kun paikalle raahautui jokin puolikas kummajainen lavetilla.

Mikä tuo on! Puoliksi halkaistu ihminenkö ? Ei, ei tollainen ruumiinrakenne ja pituus voisi olla omiaan ihmiselle, joten loogisinta oli päätellä kyseessä olevan jättiläinen. Tai ainakin entinen sellainen. Huolestuttavinta ei kuitenkaan ollut itse tämä kolmaspyörä, vaan tuon sylissä lepäävä, vaarallinen kirves. Pelkoaan pidätellen Hekate kohotti leukaansa oman arvon tuntevasti, laski kätensä naisellisesti lanteilleen ja nyrpisti vielä päälle kyömyä nenäänsä.
"Minua ei kiinnosta, kuin työni nytten, herra Jarem Palosydän. Puoli osa-aluettani on vielä vaille valoa ja kun olen ne hoitanut, niin ryhdynkin jo sammutushommiin."
Äänensävy oli kohtelias, vaikkakin piirun verran kolea - pieni valkoinen valhe toi lisähöystettä. Näin ikään nuorekko kuvitteli ajavansa kaksikon kauemmas itsestään, varsinkin tuo lavettihemmon. Mikä ihmeen raajarikko, epämuodostunut ja kyvytön yksilö! Tuollaiset luomakunnan olisi kuulunut tuhota automaattisesti, eikä jättää henkiin vahvempien jalkoihin.

Rastas pyöräytti silmiään ja kääntyi takaisin aprikoimaan tikkaille nousua. Tietenkin hänen oli pitänyt jättää mokomat lahoamaan vesisateeseen, ja tässä se nyt kostautui - rikki, hajalla, tuhottu. Työnjohtajansa ei ikinä lahjoittaisi toisia tilalle, eikä varsinkaan katsoisi suopeasti sitä, että joku tytönheitukka oli tuhonnut hänen kallisarvoiset tikapuunsa, joita olisi voinut käyttää ehkä monen kerran tulevaisuudessa. Syvään huokaisten mielessään, tunnusteli Hekate nyt jalallaan tikasta, joka ei ainakaan päästänyt narahtavan katkeavaa ääntä niinkuin viime kertainen.
"Vieläkö olette siinä ? Olisin hyvin kiitollinen, jos ette häiritsisi minua."
Rastas oli päässyt jo toiselle askelmalle seisomaan, kun katse jälleen kiinnittyi sivustaseuraajiin. Arh, minkälaisia miehiä! Juuri samallaisia, kuin hänen vuokralaistoverinsa ja "ystävänsä" Volker Vihlolieska, joka kärräsi päissään olevia naisia kadulta kunnon haaremiin ja kävelytti tai raahasi kotiin. Babette ja Hekate olivat omaa mieltänsä siitä mötäkästä, joka ohuiden seinien takaa kuului, mutta kiinnostiko se porukan ainoaa miestä ? Ei tietenkään. Housuväkeläiset sitten osasivat olla itsekkäitä, mutta ei sillä, että vuokraemäntänsäkkään miellyttäisi - Babette vaati kohtuuttomia hintoja ja jaksoi muistuttaa siitä, että rastas oli murhaajaparille muutenkin velkaa. Pelkästä sisällään porisevasta turhutuneisuudesta neitokainen otti napakamman otteen tikkaista ja lähti kipuamaan viidennelle portaalle - neljännen puuttuminen välistä tuotti kyllä omat hankaluutensa matkaan. Nimittäin huomaamattaan asetelma allaan alkoi keikkumaan huolestuttavasti, koska eihän kiirehtivä ja kireä pikku neiti ollut tarkistanut tikkaiden jalkojen pystyssä pysyvyyttä.

Hekaten ilme oli juuri sellainen, että hän voisi inttää vastaan tuohon putoamisjuttuun, mutta aikuismaisuudesta kiinni pitäen tämä kuitenkin jäi horjuvien tikkaiden varaan ja keskittyi kieli keskellä suuta tulen sytyttämiseen. Johan osasi olla vaativa homma, kun yleisöä oli kasvattamassa suorituspaineita. Tilannetta ei parantanut se, että puolituntematon hoviherra ryntäsi ritarimaisesti pitämään kiinni alustasta ja neuvomaan sitten rastaskansalaista, kuinka hänen tulisi toimia näinkin yksinkertaisessa tilanteessa. Katse kapeni niin että silmistä tuli kaksi ohutta viirua - pysyisi tuokin omalla puolellaan, eikä puskisi liian lähellä töllöttämään.
"Minkä ikäisenä oikein pidätte minua.."
Neito mutisi hampaansa kolosta ja sytytti viimein kulovalkean lyhtyyn ja laski kannen sen päälle tuulensuojaksi. Seuraavaksi hän aprikoi kahden asian välillä: Loikkaisiko suoraan alas ylimmältä rappuselta vaiko tulisi kiltisti melkein joka porras läpikäyden maankamaralle saakka. Taas se harkinta-aika umpeutui - nyt tuo ukko hankki häntä jo leipiinsä!
"Jaaha, nyt alkaa uusi maanittelutapa."
Lyhdynsytyttäjä totesi rauhallisesti, peitellen kuitenkin sitä, että häntä kiinnosti kovasti millaisesta työstä oli kyse. Tästä nykyisestä pestistä ei voinut mennä enää kuin ylöspäin ja varsinkin muhkeampi palkkapussi hoututteli ahnasta mieltä. Oh, mutta kuinka helppoon rastas olikaan mennä. Mieshän oli selvä parittaja, oikea paholainen ihmisnahan alla.
"Hmm, vastaan ei. Minua ei tosiaan kiinnosta."
Sepä tuli napakasti, voisi luulla, että neiti oli ehtinyt pidemmänkin tovin suunnitella vastaustaan. Tämä laskeutui viimeinkin alas, samalla hätistäen tieten tahtoen Jaremia kauemmas huiskauttamalla jalkojaan isossa kaaressa jokaisen askelman vaihdon aikana.

Ah, turvallinen mukulakivetys - oliko jo ikävä ? Erottuvasti lyhyemmäksi jäävä nuorekko kohotti kulmaansa ja otti seinää vasten nojaavan päälyhdyn käteen.
"Kaipa kuitenkin olette sen arvoinen, että esittäydyn. Nimeni on Hekate Sheiner Vaitisielu ja mitä siihen lajiini tulee, niin ei. En ole feeniksikään. Läheistä sukua tosin, mutta ei siitä sen enempää."
Jopas likka paljasti paljon itsestään, mutta siihen oli hyvä syykin. Katsokaahan, Hekate nautti saamastaan huomiosta, vaikka ei sitä ääneen myöntänyt tai antanut käytökseltään julki. Hän halusi pitää miekkosen mielenkiinnon itsessään paljastamalla pikku hiljaa faktoja, muttei koko totuutta, joka olisi se pääpalkinto tässä tahtojen taistossa. Kantaamukseksi lähti vielä rikkinäiset tikkaat, kun neito pyristeli liikkeelle - tosin vastakkaiseen suuntaan, missä se isohko muotopuoli sijaitsi. Tämä kyllä tiesi, että jos Jaremilla olisi yhtään itsepintaisuutta vielä lisää, niin toinen kyllä lähtisi seuraamaan ja valitettavasti myös jättikin, jonka rastas tahtoisi jättää jälkeensä.

"Oletan, etten ole soveltuvainen luonteeltani tarjoamaanne työhön."
Hekate huikkasi ja vilkaisi jälleen taivasta kuin toivoen, että tähdet ja kuu tulisivat viimein esiin. Mitä nainen oli tarkoittanut luonteestaan puhuessa ? Sitäkö, että hän oli niin dominoiva persoona, että osasi alistua vain pakon sanelemana tai tavoittaakseen jotain, jonka koki tärkeäksi ? Uskottavasti juuri näin. Ei hän kunnioittanut ketään muuta samalla tavalla kuin itseään. Neidin suppeassa maailmassa oli vain hän, raha ja valta - ehkä myös mukaan lukeutuisi kunnioituksen saavutus. Juuri ohitettuaan yhden lyhdyn, niin se sammui kuin kiusaksi. Niille sijoilleen seisahtaen, mutta mitään tekemättä, lyhdynsytyttäjä tuijotti hiljaisuuden vallitessa tulipesäkettä ja antoi vain ajatusten virrata vapaana päässään.
"Tarkemmin ajatellen, kertokaa sittenkin siitä pestistä."
Luovutusvoitto vastaan Jarem - Hekate.

"Se oli tarkoituskin."
Hekate myönsi Jaremin kommentoidessa, että naisen mystiikkaa pursuavat sanat loivat vain lisää kysymysmerkkejä loikkimaan pään päälle. Kuka näinkin hyvä manipuloija haluaisi paljastaan korttinsa heti kättelyssä ? Ehei, oli parempi vain pelata aikaa alle ja toivoa, ettei hienostoherran mielenkiinto herpaantuisi hetkeksikään hänestä. Ja se, jos mikä, olisi taidon näytteistä suurin, mikäli tuollainen miekkonen pyörittyisi pikkusormensa ympäri näinkin lyhyen tuntemisen jälkeen.
Imarrella Palosydän ainakin osasi - sen jopa rastaskansalainen kykenisi myöntämään ääneen kehuna. Tuollaisten lauseiden verkko ei ollut kenen tahansa taholta kuultavissa, sillä useimmat miehet karkeasti ilmaisivat asian olevan vain näin, eikä siihen tulisi muutoksia. Omalla hienostuvaisella tavallaan Jarem onnistuikin saamaan Hekaten kurkistamaan olkansa yli ja väläyttämään huvittuneen hymyn.
"Onnistutte puhumaan varsin kierosti, kun kahlitsette kuuntelijan huolen kytköksiin tämän olemattomaan erikoisuuteensa. Saatte työnne kuullostamaan entistä epäilyttävämmältä."
Hekate tuskin huomioi jättiläistä, joka mörisi taka-allalla piiskuisia virkkeitä. Mitä varaa moiselle puoliraadolla edes oli tulla arvostelemaan nuorekon nykyistä virkaa ? Ei hän sentään aivan pohjasakoissa virunut, joten tuon köröttelijän olisi parempi pitää pienempää suuta. Tietenkään tämä ei antanut yhdenkään ajatuksensa tarttua eleisiinsä, vaan hän suorastaan käänsi ne nurinkurin jatkamalla matkaa sekä huiskauttamalla luista kättään ilmassa.
"Kolmen päivän kuluttua siis. Tulen ilmoittelemaan päätöksestäni, jos vaivaudun paikalle."
Päätös jo itsessään oli valmiina neidon päässä, mutta sen toteutumisen edellä oli vielä pari estettä, jotka pitäisi ensin ylittää. Toinen näistä oli yhteistyökumppanit ja toinen taas velkataakka, joka painoi olkia lyttyyn. Ilman Babettea ja Volkeria ei Hekate kyennyt toteuttamaan karmeita fantasioitaan, joten nyt korttipakan sekoittuttua oli hänen valittava uudet onnenkalut.

Kolmen päivän kuluttua sitten neitokainen lähti tallustamaan kohti Hopealehdon majataloa. Reitti sinne oli huomattavasti helpompi muistaa kuin tässä sokkelossa olevien lyhtyjen olinpaikat, mutta silti ajatuksensa olivat naruttaa hänet pari kertaa vikatielle. Kumppaniensa reaktiot väliaikaiseen poissaoloonsa olivat olleet suorastaan yllättävät, koska niinkin kylmäsieluinen Babette oli purskahtanut itkuun kuin vasta puhjennut lähde, kun taas Volker oli vetäytynyt omaan huoneeseensa ovet paukkuen. Vieläkään nuorekko ei tiennyt murehtiko kaksikko vilpittömästi hänen peräänsä vai enemminkin sen rahan, joka oli tullut talouteen yksinomaan Hekaten siivittämänä. Oli miten oli, päätös pysyi siinä mihin jäikin.
Koristeltu ovi raottui vaivanloisesti auki, kun rastas luikahti sen ja seinänpielen väliköstä sisään. Oranssikatse kiersi avoimen ja hiljaisen tilan laidasta laitaan, milloin myös juomiensa ääressä istuva miesparivaljakko antoi oman huomionsa tämän "hehkeän" pikkuleidin puoleen. Niin, Hekatehan ei näyttänyt samallaiselta, kuin sinä iltana, jolloin hän oli ensimmäisen kerran kohdannut Palosydämen ja tämän lakeejan. Kolmiväriset hiukset olivat auki, latvaa kohden muodostaen kiharaiset. Vaateet olivat vaihtuneet naiselliseen hameeseen ja rentoon, vaaleaan paitaan, joka jätti toisen olan paistamaan esille. Näin ennen keskipäivää ei tarvinnut pelätä hulluja juoppoja, jotka rähmäiset näpit ojossa olivat heti kokeilemassa tarjonnan laatua. Nekin majatalon vähät mieshenkilöt olivat nyt kääntäneet jo kasvonsa toistensa puoleen jupisten jotain kaupankäyntiin liittyvää. Hymähtäen nuorekko jatkoi askellustaan tiskille, johon hän sitemmin kävi nojailemaa.
"Mahtaisiko sellaista henkilöä olla tavattavissa, kuin Palosydän ?"
Hekate lirkutteli ja keimaili huomattavasti vanhemman, pullean puoleisen äijän edessä kuin kerma tilkkaa kerjäävä kotikissa. Kai tämä oletti, ettei saisi nyhväistyä millään muulla keinolla tuota tietoa ulos majatalon isännästä, joka vaikutti katsovan ratsaskansalaista pitkin nenänvartta.
"Kaipa tuo yläkerrasta löytyy, mutta mitä teidänlaisenne neito hänestä haluaa ?"
Tietenkin se paistoi esille väistämättä, että Hekate ei ollut sieltä rikkaimmasta päästä. Olihan tämän majatalon taso korkea, joten tuollaiset rahvaiden ruumiinlistumat tällaisessa ympäristössä voisivat sorkkia pahasti hyvään maineeseen tahroja. Noiden sanojen jälkeen myös nuorekko ryhdistäytyi suoraksi ja kohotti leukaansa vastatakseen hyiseen sävyyn:
"Minunlaiseni nainen saa tahtoa mitä lystää, eikä se kuulu teidänkaltaisillenne miehille."

Juuri kun tilanne oli räjähtämispisteessä riitapukarien välillä, kuului Hekaten selän takaa kehaiseva tervehdys. Nuorekko kääntyi ottaakseen kummarruksen vastaan ja nyökätäkseen tämän jälkeen päätään sirosti, tuo mokoma isäntä oli vetänyt häntä liki nenässä - mukamas herra Palosydän vietti yönsä yläkerrassa.. ja pah. Ainut lohtu tässä mieltä kuplittavassa juonessa oli sen epäonnistuminen - majatalonpitäjä ei selvästi ollut odottanut vieraansa tulevan paikalle ja varsinkaan tervehtivän rahvasta nuorekkoa kuin mitäkin hienoa seurapiirien suloruusua.
"Mm, herra Palosydän, kiitoksia kohteliaisuudestanne."
Nainen aloitti ja heitti vielä jäätävän vilkaisun tuohon happamaan ukkoon, joka oli löytänyt mukamas jotain kiinnostavaa tahrimasta hänen punapigmentistä puutiskiään. Huuliaan vaivihkaa nuolaisten Hekate jatkoi puhetta;
"Mieluummin vaihtaisin paikkaa, tämä ilmapiiri ei pahemmin viehätä minua."
Tuon hän sanoi pelkkää ilkeyttään - ihan selvästi. Mikä voisikaan kirpaista enemmän isännän mieltä kuin se, että hänen täydellisyyteen pyrkivää majataloaan koulittiin rivien välistä luettavilla moitteilla. Itseensä tyytyväisenä neito kopsuttelikin mahdollisesti tulevan työnantajansa vierelle ja nappasi herrasmiehen käsikynkkään. Se oli täysin viatonta, vaikka moinen läheisyys voisi merkitä monen muun silmissä aivan jotain muuta. Huoh, maailma oli väärinkäsityksiä täynnä, ei siitä päästy ylitse eikä ympäri.
"Menkäämme siis."

Hekate tiesi varsin hyvin, mihin oli aikeissa mennä. Vaikka hänellä oli nyt mahdollisuus leikitellä Palosydämen rahoilla, niin taktikoinnin ansiosta päätti tämä antaa ajalle vielä hieman tilaa. Myöhemmin, jos vielä olisi mahdollisuuksia, niin hän ottaisi kaiken ilon irti toisen pulleasta kukkarosta. Määränpää sijaitsi sopivan kävelymatkan päässä, eräässä pienessä kuppilassa, jos sitä paikkaa siksi voisi edes kutsua. Emännöitsijä oli tuttu lyhdynkantajalle, joka kävi harvasen yö lämmittelemässä sormiaan ja kurkkuaan kuuman yrttijuoman ääressä ja kuunteli samalla mampselin voivotusta nykyisyyden tuomista haasteista. Pyykinpesukaan ei kuulema ollut niin helppoa kuin ennen vanhaa ja verotkin kiristyneet sitten viime vuoden. Itse nuorella neidillä ei pahemmin liiennyt tukea väitteille, mutta hän nöyrästi suostui myöntelemään toista yhden ilmaisen kupposellisen toivossa. Ennen kuin Hekate ehti ehdottaa pysähtymistä, kuului jo riemun kiljahdus:
"Oi, sinäkö siinä, Hekate ? Odotin sinua vasta yöksi tulemaan tänne, mutta käyhän tämä näinkin!"
Askareensa yllättäen lopettanut leski Larowe pyyhki käsiään esiliinaansa ja vilkutti kaksikkoa astumaan peremmälle. Asiakkaita ei niin ikään täälläkään virunnut tuhottomaa määrää, mutta kyllä heitä riitti enemmän majatalon parivaljakkoon verrattuna. Kansa oli kirjavaa, oikein laidasta laitaan, joka tuskin oli ihme, kun kyseessä oli Jurleif.

"Liikeneekö minulle ja seuralaiselleni pöytää ?"
Rehellinen hymy kierteli nuorekon suupielestä toiseen, kun hän silmäili vakiopöytäänsä, jota majoitti jokin yksinäinen huppupää. Kuka lienikään, niin saisi luvan hotkia ateriansa ja olla ottamatta tavaksi istahtaa juuri tuohon kyseiseen nurkkaan. Larowe kuitenkaan ei ottanut kysymystä kuuleviin korviinsa, vaan innostui sen sijasta silmäilemään ahnaasti herra Palosydäntä, jonka kaltaisia ei monesti nähnyt Loimuluodossa.
"Mutta Hekate, nuori ystäväni, etkö esittele meitä ensin ?"
Mampselin ääni oli suorastaan kärsimätön, aivan kuin hän väenvängällä olisi tahtonut tietää lisää tästä rikkaimmiston miekkosesta. Rastaskansalaisen ilme hieman kiristyi ja hän vielä kerran toisti mitä ystävällisimmin:
"Larowe, se pöytä."
Nyrähtäen leskirouva lähti pyyheltämään eteenpäin ahtaasti aseteltujen pöytien välistä ja viittoi heille pienen kulmapaikan läheltä köynnöskasvia. Enempiä empimättä lähti nuorekko paikalleen, päästäen tosin sitä ennen irti Palosydämestä. Eihän miestä sopinut kaikkialle raahata, omistihan toinen omatkin silmät ja jalat, ällistä puhumattakaan.

Sinne se mampseli sitten kiiruhti - nimittäin toimittamaan uusien asiakkaidensa tilauksia. Hekaten mieliteon rouva oletti tietävänsä, joten sitä oli edes turha kysyä selviä merkkejä antavalta nuorekolta, joka mitä ilmiselvemmin pyrki jäämään kahden tämän herrasmiesmäisen rikkaan seuraan. Totta perhanassa hän yritti! Pian vuosisadan työpunos voisi valua näppien välistä kuin hienoinkin hiekka, jos kuppilan yli-innokas rouva onnistuisi häätämään työnantajan pois hössötyksellään. Siitä tuskin kannatti kantaa huolta, nimittäin mies vaikutti yhä kiinnostuneelta rastaasta, joka asetteli itsensä entistä paremmin tuoliin ristimällä jalkansa naisellisesti päällekkäin.
"Haluaisin vain tietää, mitä olette suunnitelleet varalleni.."
Hekate lausui sanat turhankin hunajaiseen sävyyn, mutta pistetään se rahanhimon piikkiin. Mitä enemmän riihikuivaa nukkaisessa taskunpohjassa kilisemässä, niin sitä parempi oli olla. Ennätysvauhdilla kiikutetut tarjoilut pakottivat kuitenkin naisen pois nojailemasta pöytää vasten, pahuksen Larowe ei halunnut jättää mitään kuulemisen arvoista pienen mielensä ulkopuolelle. Ymmärrettäväähän se oli, että vanha leski ei paljoa muuta voinut tehdä kuin kytätä muiden elämää ja juoruta siitä eteenpäin, mutta silti Hekate olisi mitä kiitollisin, jos ryppyinen ystävättärensä jättäisi sen toimen tällä kertaa väliin.
".. Ja kiitos, Larowe."
Pöydän alla nuorekko heilutti kättään etäännyttääkseen uudemman kerran Larowen muualle, vaan eipä se toiminut - siinä tuo tapittu kuin tattimustatti ja lopulta istuutui heidän seuraansa leveästi hymyillen. Niin.. ehkä vika oli vain rastaassa, jonka tilannetaju oli liian hyvä siihen, että hän olisi ärähtänyt vanhuksen matkoihinsa sillä punaisella sekuntilla.

"Voi kuulkaa hyvä Herra! Eikö tämä meidän rakastama kultatyttö ole paljastanut vielä kaikkea itsestään!"
Larowe alkoi hälätyksen riemukkaasti ja nappasi samalla nuorekon kädestä kiinni nostaakseen sen pöydälle. Pahoin aavistuksen varautunut neito oli nykäistä raajansa piiloon, mutta ei onnistunut siinä, kiitos rouvan pitävän otteen. Sitä ei koskaan tiennyt, mitä mummon päässä liikkui ja varsinkin millä vauhdilla. Sormia suojelleet sideharsot katosivat nipsnaps nopeiden ja vieraiden näppien ansiosta, paljastaen samalla allaan piilevän suuren vihjeen ja kauhunaiheen - petolintumaiset raatelukynnet. Toinen pari omista kämmeninsä läsähti Hekaten kasvoille, siinä se hänen valttikorttinsa meni!
"Katsokaas näitä! Oletteko nähneet vastaavia ? Hekate on oikea valioyksilö, uniikki kullannuppunen, joka ei näitä käytä mihinkään pahaan, mutta piilottaa ne silti yleisöltä. Voi tuota helläsydämisyyttä.."
Vai ei tekisi pahaa kellekkään ? Juuri nyt neidon teki mieli kynsiä Larowen kasvot tuntemattomiksi. Sormien venyttely eri suuntiin ei tuntunut niin ikään sen mukavammalta lisältä tähän suureen kaupitteluun, vaikka syy siihen oli lähtöisin aivan lähimenneisyydestä. Jok'ikinen ilta, kun lyhdynsytyttäjä oli tullut juomaan kupposellisen kuumaa, niin oli leskimamma innostunut paasamaan heilan hankinnasta sekä perheen perustuksesta. Kai tuo hupsu nyt luuli tässä olevan Hekaten elämän valittu ja siksi toinen kiihkeästi koitti tuoda niitä "parhaita" puolia esille nuoremmastaan. Kylläkään rastas ei uskonut tällaisen mainospuheen ja varsinkaan näytteen tuovan hänelle kunnon sulhasjonoa kynnykselle - enemmin nuorukaiset kalppivat karkuun häntä koipien välissä nähtyään nämä tappoaseet, jotka voisivat tehdä ilkeää jälkeä tahtoessaan.
"No niin, eiköhän tämä jo riitä.."
Pakkoliikkeen omaisesti nainen nykäisi kättään itseään päin. Tällaisena sirkushupina oleminen oli suorastaan nöyryyttävää.

Mmm.. tässä taas tuli miettineeksi sitä sun tätä, kun katsoi tuota työnehdottelijan kiiluvaa katsetta. Ainakaan se ei näyttänyt siltä, että mies haluaisi tällä punaisella sekuntilla rynnätä karkuun äitiä huutaen, vaikka toisaalta olisikohan se sittenkin ollut se miellyttävämpi töllötys, kuin tuo. Larowe ainakin sai lähtöpassit viimein, vaikka ei yhäkään Hekaten toimesta. Vanhan mampselin heltyvä ote auttoi nuoren neidon nopeasti piilottamaan kätensä pöydän alle ja samalla myös sidekäärre alkoi asettua omalle paikalleen. Ei lisää sirkushupeja tälle päivälle, kiitos aktiivisesta seuraamisesta.
"Tällainen piirre voi aiheuttaa vahinkoa minulle sekä muille."
Hekate yritti näpäyttää takaisin, mutta se tietynlainen särmä puuttui puheestaan pölmistyneisyyden vuoksi. Voi autakaa joku tuota kääkkää, kun nuorekko saisi hänet seuraavan kerran käsiinsä. Pitikö kaikesta aina vetää omat johtopäätöksensä ja vielä möläytellä niitä liki suoraan ääneen! Onneksi keskustelun aihe palasi takaisin siihen työhön ja tehtäviin, joista ei yhäkään saanut täyttä takuuta. Vai että hänen taitojaan vastaava pesti ? Siinä tapauksessa neidon upeat taulut voisivat koristaa kartanon seiniä, vaikka kukaan muu kuin taiteilija itse ei ymmärtänyt teoksien syvimpää sanomaa.

Nuorekko nosti yrttijuomansa huulilleen ja kulaisi yhden kulauksen. Yhtä maittavaa kuin ennen, suorastaan erikoisen herkullista. Mitähän yrttejä Larowe oli tällä kertaa intoutunut tunkemaan juomaansa ? Maku oli jotenkin eksoottinen, mutta silti pehmeä ja miellyttävä sujahtaessaan nielua pitkin kohti vatsalaukkua. Hän rentoutui silminnähtävästi taas ja nojautui vasten tuolinsa selkänojaa.
"Tulen omin neuvoineni, en oikein pidä laivalla liikkumisesta pahemmin."
Sen Hekate jätti pois, että hän alkoi voida pahoin matkatessaan meriteitse. Monen monta kertaa nuorekko tulisi roikkumaan puoliksi laidan yli vapauttamassa itseään, joten ei kiitos - kyllä maata myötenkin vielä pystyi matkustamaan ihan suhteellisen joutuisasti.
"Haluan myös järjestellä asioita ja hyvästellä paremmin ystäväni. He ottivat kovin raskaasti lähtöaikeeni.."
Niin, sen kukkaron lähtöaikeet. Nyt nuorekko joi pidemmän kulaukset, oikeastaan pohjanmaan kautta koko litkun. Sen jälkeen hän nousi seisaalleen, työnsi tuolin pöydän alle ja nyökkäsi päätää.
"Tämä taisi olla tässä, näkemisiin."
Tyylikäs poistuminen, lasku tietenkin jääden Palosydämelle. Hameenhelma heiluen nuorekko kiiruhti omaa kotiaan kohden. Nyt kun tämäkin oli pois päiväjärjestyksestä, niin hänen pitäisi pakata kaikki kirjansa, muut henkilökohtaiset ja rakkaat tavaransa jo valmiiksi tulevaa matkaan varten. Tai oikeastaan - mitä turhia niitä raahaamaan. Kyllä ne omassa huoneessa pysyisivät, jos Hekate vain telkeäisi ovensa tarpeeksi hyvin.

[[Lopetan vuoroni nyt tähän ja kiitoksia pelistä~]]