Why so serious?

//Jonayla tänne siis Routallaan .'D Sovittu peli ja pysytään kai suunnitelmassa jonkun matkaa. Ei muita kiitos tänne siis. Aloittakaamme siis peli. Kyllä, otsikko on otettu elokuvasta Yön ritari xD//

Kevyt tuulenpuuska vei Tyrskyntanssijaa eteenpäin Ganoan idänpuoleisella merellä. Kolmimastoinen, useille hyvinkin hienokasvoinen merialus liikkui verkkaasti - ajassaan kohti päämääräänsä. Laiva ei ollut suurikokoisimpia, mutta verkkaasti se liikkui kokonsa myötä vettä pitkin. Lairlifista tehty keulakuva keinui ylös ja alas laivan pomppiessa aaltojen myötä. Hyvinkin mukava alus seilaillessa vähän ja ei kovin pitkiä matkoja. Laiva kuljetti kuuleman mukaan lähinnä kauppatavaraa, mutta oli tälle reissulle yksi viestinviejäkin ehtinyt mukaan. Usein noilla merillä oli myrskyjä nähty ja taattu, mutta nyt oli aurinko korkealla taivaalla ja aika oli siinä keskipäivän tienoilla. Mahtava sää purjehtimiseen, kun tuuli kuitenkin liversi laivoja tasaiseen tahtiin eteenpäin.

Suana istui laivan kannella, nojaten hytin oveen. Sisälle hän ei kehdonnut mennä, vaikka saattoi siinäkin olla tiellä. Tuskin merimiehet häntä sisään päästäisivät, vaikka olisi sää myrskyinenkin. Mitä laivan omat miehet nyt päästämään kyytiläistä hytteihinsä. Muuten mukana oli vain kauppatavaraa jota laiva oli kuljettamassa samaan satamaan mihin hänkin oli menossa. Mutta toista elävää vietävää ei ollut. No, ei hänellä kyllä ollut valittamista. Tämä oli nopein tie päästä sinne mihin hän tähtäsi ja kun kerran kyydin sai, ei siitä voinut kieltäytyä. Ja olivat suurin osa miehistäkin aluksella kovin mukavia. Kapteeni oli ehkä vähän nenäänsä nyrpistänyt kyytiläisille, mutta hänen hilpeä asenteensa oli kai saanut kapteenin suostumaan. Ja hyvä näin.

Hyräillen hilpeää sävelmää, jonka oli joskus nuorempana kuullut naikkonen kaivoi taskustaan pienen puukon ja puunpätkän, josta alkoi veistämään pientä lelua. Ainakin hänellä oli jotain tekemistä. Suanan katse käväisi maassa hänen vierellään olevaan paperiin. Jälleen jokin kirje tärkeälle päämiehelle. No, ei hän kirjeistä tai vastaanottajista piitannut vaan palkasta ja matkustelusta. Ei muulla nyt niin väliä. Kirje oli varsin virallinen, sillä viejää itse ei oltu päästetty sen sisällöstä jäljille. Mutta olihan nainen ymmärtänyt tilanteen ja antanut olla. Kunhan hän vain saisi vietyä viestin perille ennen tulevaa iltaa niin kaikki olisi hyvin. Jos ei, hän joutuisi vielä tilille myöhästyneestä tuonnista - mutta laiva oli jo lähellä määränpäätään ja hän ei ollut koskaan vielä myöhästynyt viestin viennin määräajasta. Hän halusi olla luotettava, ja yleensä olikin.

"Hei! Sinä henkselipelle siellä!"
Kuului ääni Suanan pään yläpuolelta. Tyttö nosti katseensa kulmat koholla, hyräily loppui sikseen - puupala ja viesti sujahti taskuun ja hän valmistautui siirtymään. Hänen edessään seisoi kolme ronskin näköistä, lihaksikasta miestä tuimat ilmaat kasvoillaan. 'Varmaan vain huono päivä,' Suana ajatteli yhä rauhallisesti. Ja olihan hän edessä jos tahtoi hyttiin, joten tuskin miehet olivat hänelle kettuilemassa. Pieni hymynkare kasvoillaan mustahiuksinen nainen nousi ylös kulmat silti yhä vähän koholla ja tarjosi tietä miehille - jos nämä nyt hytteihin halusivatkaan. Ainahan täytyi olla kohtelias - varsinkin kun hän ei itse alusta omistanut vaan oli vain kuokkavieras. Miehille ärtyileminen ei varmaankaan olisi kovinkaan hyvä idea. Ja miksi ärtyillä - vaikkakin nämä häntä olivat inhottavalla nimellä kutsuneet - kun eivät hekään mitään olleet vielä ärtyilleet. Tuimat kasvot saattaisivat merkitä vaikka mitä. Tilanteesta riippuen toki. Mutta hänen paikalla oloon ja paikkaan verraten hänellä ei olisi vielä paljoakaan ongelmia.

"Oliko teillä jotain asiaa?" Suana kysyi yhä kohteliaalla äänellään. Hän oli muita huomattavasti lyhyempi, melkein minimaalinen mutta ei antanut asian häiritä vaan oli yhtä kohtelias kun oli jokaiselle kenet tapasi. Yhä tietä ystävällisesti tarjoten hän siinä seisoi, odottaen josko miehet menisivät sisään.
"Vaikka oletkin täällä kapun pyynnöstä, se ei tarkoita että voit alkaa kerjäämään hyttipaikkaa!"
Yksi miehistä, suurikokoisin - tarttui Suanaa henkseleistä ja paukautti ne naisen kehoa päin. Erittäin vihainen ilme kasvoillaan. Joku joka ei selvästi halunnut viestinviejiä samaan alukseen kanssaan.

Suana hämmästyi vähän miehen reaktiota, mutta ei viitsinyt käydä riitaan mukaan. Hän vain ystävällisesti astui poispäin, kunnes toisen miehen käsi tuli hänen tielleen ja esti poismenon. Rauhallinen katse yhä kasvoillaan lähetti kohotti kulmiaan miehille. Selvästi huono päivä heille, tai sitten kyseessä oli todella jotain vakavampaa. Eikä hän oikeastaan halunnut tietää mistä oli kyse. Ehkä oli vain parempi niin ettei hän tiennyt ja että hän ei edes alkaisi kyselemään asiasta.
"Anteeksi, ei ollut tarkoitus häiritä. Yritin vain olla pois tieltä ja istua tässä. Voin kyllä mennä muualle."
Suana sanoi ja yritti jälleen siirtyä pois paikalta. Mutta miehen käsi oli yhä vahvana ja isona hänen tiellään. Ali tuskin kannattaisi pyrkiä. Se vain ärsyttäisi miehiä enemmän. Hänellä itsellään ei ollut aikomustakaan ärsyyntyä. Hän ei ärsyyntynyt koskaan.

"Sinäs tytteli et mene minekään henkseleinesi."
Isoin mies taas sanoi ja mulkoili Suanaa kulmiensa alta. Tyttö kohotti kulmiaan ja oli purskahtaa nauruun miehen vihalle. Mutta toivoi että joku tulisi vetämään hänet pois kiipelistä. Näitä miehiä vastaan olisi turha riidellä eikä hän haluaisi ärsyyntyä tipan vertaa.

//Kökköö, en osaa enää pelaa >.<//

//Haa, tiesinkin että se on siitä : D Ja täältä sitä tulla Roudan kanssa ^^//


Hetken vapaahetki oli antanut Roudalle mahdollisuuden asettua yksin laivan keulaan katselemaan kokan alla vaahtopäiksi murtuvia aaltoja. Väkeä täynnä olevalla aluksella lyhyetkin yksinäiset hetket olivat luksusta, pian paikalle osui aina joku. Nyt mustahiuksinen nautti kuitenkin paljaalla ihollaan pyörteilevästä tuulesta ja keuhkoihinsa tulvivasta suolaisen meren tuoksusta. Tuulenvire olisi mielellään tarttunut myös mustiin hiuksiin, mutta virttynyt ja ohueksi kulunut myssy esti sitä toteuttamasta mielitekoaan. Routa ei oikeastaan ajatellut mitään erityistä, nautti vain olostaan. Myssyn lisäksi hänen yllään oli hänen tavallinen vaatetuksensa, hieman kuluneen näköisen nahkavyön ylhäällä pitämät polvipituiset purjekangashousut.

Rennon oleskelun keskeyttivät kuitenkin tuulen mukanaan tuomat äänet kauempaa kannelta. Routa käänsi katseensa kapteenin hytin ovelle ja näki siellä kolme miestä, kaikki uusia tulokkaita Tyrskytanssijalla. Miehet olivat osoittautuneet päteviksi, mutta kukaan ei tiennyt, miksi he olivat jättäneet entisen laivansa. Tuo herätti kieltämättä omat epäilyksensä, mutta saattoihan syy tietysti olla vaikkapa huonosti menneissä liiketoimissakin. Routa oletti ensin miesten keskustelevan keskenään, mutta sitten jostain noiden takaa kuului kohtelias naisääni. Se ei mustahiuksen mielestä kuulunut kellekään laivan miehistön jäsenelle ja pian hän tajusikin, että kyseessä täytyi olla sen lähetin, joka oli noussut heidän kyytiinsä edellisessä satamassa.

Jokin miesten asennoissa sai Roudan kurtistamaan kulmiaan ja nousemaan ylös. Hänen pitäisi joka tapauksessa sanoa pari sanaa kapteenitar Hoylanille, joten hän voisi yhtä hyvin hoitaa sen saman tien. Perämies ehti ottaa vain muutaman askeleen, kun hän kuuli mitä yksi miehistä sanoi tarttuessaan lähettinaisen henkseleihin. Routa oli kirota puoliääneen, kapteeni oli tainnut tehdä aikamoisen virheen palkatessaan nuo miehet tänne. Jos matkustajiakin ruvettiin kohtelemaan noin, miten sitten oli tavallisten työtovereiden laita. Ei mikään ihme, että nuo miehet olivat joutuneet etsimään työtä uudelta laivalta.

"Hwaith, Germil, Nari, suosittelisin töidenne pariin palaamista. Nyt", Routa sanoi rauhallisesti, yllättäen mieskolmikon. Paljasjaloin kulkiessaan hän ei ollut aiheuttanut juurikaan ääntä. Varsinkin suurikokoisin ja eniten äänessä ollut Germil mulkaisi Routaa melkoisen pahasti, muttei kuitenkaan viitsinyt sanoa vastaan perämiehelle. Nyhverö, joka muuttui heti hiljaiseksi, kun joku ylempi tuli lähettyville. Kolmikko vetäytyi kauemmaksi kannelle ja pian heidän suunnaltaan saattoi kuulla hiljaista jupinaa. Routa katsoi hetken kolmikon perään ja huokasi sitten.

"Olen pahoillani tuosta. Uutta väkeä", mies selitteli lähetille. Miehen äänestä ja kasvoilta saattoi lukea jonkinmoista epävarmuutta, hän ei todellakaan ollut hyvä keskustelemaan naisten kanssa.
"Tosiaan, olen Routa. Aluksen perämies", sinisilmä hoksasi esittäytyä hetken kuluttua. Hän tyrkkäsi uhkaavasti silmille valuvaa myssyään taaksepäin, venynyt ja vanunut päähine ei enää oikein tahtonut pysyä paikoillaan. Äkkiä hytin ovi aukesi mustahiuksisen naisen takana ja ulos pisti kapteenitar Hoylanin pää.
"Routa, mitä meteliä täältä oikein kuului?" vanhemmanpuoleinen najadi tivasi perämieheltään.
"Ne Rhuatchin penikat - anteeksi - uudet miehet ottivat asiakseen matkustajaneitosemme häiriköinnin", Routa selitti murahtaen purren lähes kieltään sanavalintansa vuoksi. Rhuatchin penikka ei ollut todellakaan nimitys sieltä kohteliaimmasta päästä, ja kapteenitar, saatika sitten lähettineito, tuskin katsoivat hyvällä moista kielenkäyttöä.


//Älä kuule yritäkään väittää tuota kököks : D//

//Jos nyt vaikka onnistuis :33 Täällä kipeenä yritän jotain väkisin vääntää - en takaa hyvää laatua xDD//

Suanan sydän sykytti tuhatta ja sataa hänen pian huomatessa vielä jonkun neljännenkin miehen suuntaavan heitä kohti. Tosin vain housuihin ja kevyeen hattuun pukeutunut mies ei näyttänyt vihamieliseltä. Ainakaan häntä kohtaan. Ehkä tässä oli naisen tuleva suojelusenkeli. Tai sitten tämäkin ajatus oli vain epätoivoinen toiveenripe. Todellinen perä tälle oli, ettei hän tosiaan halunnut uimaan sillä ei ollut koskaan ollut hyvä uimari. Olikohan tässäkin laivassa lankku, jota pitkin niskuroijat pantaisiin kävelemään? Toivottavasti ei. Eivät nämäkään miehet varmasti pahoja olleet. Hieman ärtyneitä kun laivassa oli viestinviejä mukana. Sen täytyi olla syynä - tuskin he pahoja olivat. Kukaan ei voinut olla pohjimmiltaan paha. Sydän yhä pomppien lähestulkoon rintalastasta läpi lyhyt viestinviejä katsoi kuinka heitä kohti yhä tuleva mies lähestyi lähestymistään. Yhä näemmä vähän hermostunut ilme kasvoillaan.

"Hwaith, Germil, Nari, suosittelisin töidenne pariin palaamista. Nyt." Mies kuitenkin sanoi yhtä rauhallisella äänellä kuin Suana oli vähän aikaa sitten puhunut. Hyvä. Mies olikin hänen suojelusenkelinsä, ei lankulleheittäjä. Miehet, jotka äsken olivat vielä olleet naisen ylle kumartuneita uhkaajia lähtivät pois otsaansa kurtistellen. Naisen enkeli tuntui olevan äskeisiä työntekijöitä korkea-arvoisempi. Hyvä näin. Toivottavasti mies kykenisi pomottamaan muitakin, ainakin vähän. Tosin nainen ei tiennyt mitään laivan arvojärjestelmästä, mutta tulisi pian toivottavasti tietämäänkin. Näin mukava mies voisi varmaan kertoakin.

"Ei, se oli kokonaan minun syyni, minähän tässä istuin muiden tiellä. Olen muuten Suana," Suana sanoi kiireesti omat anteeksipyyntönsä miehen perään. "Kiitos kuitenkin että pelastit minut niiltä öykkäreiltä."
Nainen kallisti päätään niin taakse että saattoi katsoa miestä silmiin ja hymyillä luonnollisen leveää hymyään. Hän toivoi että voisi jollain tavalla vielä korvata tämän aluksen perämiehelle. Vaikka se aika epätodennäköistä olikin. Miehen kasvot olivat kauniit, vaikkakin vähän kivestä veistetyltä näyttävät. Eikä naisen tarkat silmät voineet olla huomaamatta vähän vinoa nenää. Mutta kuka nyt tällaisista pienistä ulkonäköseikoista piittaisi. Sisäinen minä se kaikessa ratkaisisi. Nainen hätkähti hieman jonkun toisen vielä paikalle saapuessa. Toivottavasti ei lisää ongelmia - vastahan hän oli selvinnyt ensimmäisestä ongelmasta laivalla.

"Routa, mitä meteliä täältä oikein kuului?" Paikalle saapunut laivan toinen työntekijä tivasi kohteliaalta pelastajalta. Suanan sydän alkoi taas hakata turhan lujaa. Mitä jos tällä naisella olisi enemmän valtaa kuin Routalla ja he joutuisivat molemmat ongelmiin. Suana voisi mieluummin itse hypätä lankulta kuin vetää pelastajaansa isompiin ongelmiin.
"Ne Rhuatchin penikat - anteeksi - uudet miehet ottivat asiakseen matkustajaneitosemme häiriköinnin." Routa sanoi yrittäen pelastaa tilannetta. Hieman viestinviejää häiritsi miehen sanavalinta, mutta ei jaksanut siinä vaiheessa alkaa siitä nipottamaan, kunhan ei vastasaapunutkaan alkaisi.
"Se on kaikki minun syytäni. Istuin tässä, jotta en olisi muuten tiellä ja se tuntui valitettavasti häiritsevän kovin uusia miehiä. Olen kovin pahoillani." Suana sanoi ja painoi hieman päätään, odottaen tuomiota. Hän ei pystynyt katsomaan uusia tuttavuuksia silmiin. Syy yksi, hän oli aivan liian lyhyt siihen. Syy kaksi, hän olisi varmaan alkanut panikoida. Kaksi erittäin hyvää syytä olla nostamatta päätään.

//Pitää mennä viemään papereita kaverille, en voi valitettavasti kirjottaa enempää. Anteeksi lyhyys ja tönkköys ja yää ;___;//

"Ei, se oli kokonaan minun syyni, minähän tässä istuin muiden tiellä. Olen muuten Suana", lyhyt nainen vastasi Roudan pahoitteluihin. Mies olisi halunnut väittää vastaan, kun nainen otti syyn omille niskoilleen, mutta tyytyi sitten nyökkäämään tuon esittäytymiselle. Hoylan, laivan kapteenitar, oli kyllä kertonut Roudalle tämän matkustajan nimen tehtyään sopimuksen tuon kanssa, mutta perämies oli ehtinyt jo unohtaa sen.

"Kiitos kuitenkin että pelastit minut niiltä öykkäreiltä", Suana kiitti hymyillen.
"Se oli velvollisuuteni", Routa vastasi huolettomasti, pieni hymy kasvoillaan. Se ei kuitenkaan kyennyt peittämään hänen hermostuneisuuttaan. Kirottu jännitys, joka iski häneen ja teki hänestä jonkun aivan muun kuin oman itsensä. Mies ei kuitenkaan ehtinyt manata itseään enempää, kun Hoylan tuli ulos hytistään ja tivasi, mitä oikein oli tapahtunut.

Routa oli oikeassa oletuksensa suhteen - Hoylan ei pitänyt miehen sanavalinnoista. Najadirouva heitti perämiehelleen varoittavan mulkaisun, matkustajien läsnäollessa ei sopinut puhua aivan miten huvitti.
"Ainoa, jonka tiellä voit olla tässä, olen minä. Sitä paitsi, hyttini on käytettävissäsi, jos sitä tarvitset. Ei ole mitään syytä pyydellä anteeksi", Hoylan rauhoitteli Suanaa ystävällisesti hymyillen. Kapteenitar oli pikemminkin aluksen äitihahmo kuin tiukka komentaja, vaikka kyllä hän sai kuriakin tarpeen vaatiessa pidettyä.

Nytpähän tiedän miltä jättiläisistä tuntuu ihmisten parissa, Routa ajatteli seistessään lyhyen kaksikon vierellä. Najadina Hoylan oli luonnostaan lyhyt, eikä Suanakaan tainnut olla paljon kapteenitarta pidempi.
"Routa, pidähän huoli Suanasta loppumatkan ajan", Hoylan sanoi yllättäen ja sai Roudan näyttämään melkoisen pöllämystyneeltä. Kyseessä ei selvästikään ollut ehdotus, vaan määräys. Suana oli kuitenkin maksava matkustaja, eikä tekisi hyvää kapteenitar Meriusvan liiketoimille, jos Tyrskytanssija saisi huonon maineen. Jonkun pitäisi siis pitää huoli siitä, ettei Suanan ainoa muisto alukselta olisi kolmen öykkärin joukkio.

Pidemmittä puheitta Hoylan lähti, luultavasti ottaakseen ruorin haltuunsa. Routa katsahti hieman hämmentyneenä Suanaa ja rapsutti takaraivoaan, miten ihmeessä hänen pitäisi ”pitää huolta” Suanasta?
”Hmm... Kenties siirrymme vaikka keulan puolelle, siellä emme ainakaan ole tiellä. Ellet sitten halua pois tästä tuulesta?” Routa ehdotti hieman hämmentyneenä. Hänestä ei varsinaisesti olisi miksikään seuramieheksi, ennen kuin hän olisi tutustunut Suanaan edes hieman paremmin. Tutustuminen vain vaati keskustelemista, mikä johti melkoiseen hankalaan noidankehään. Mutta ehkä hän tästä vähitellen rentoutuisi, niin se oli aina mennyt. Sen tietäminen ei vain rauhoittanut yhtään.


//Tuota ei kyllä millään mittapuulla voi väittää lyhyeks, eikä kyllä tönkökskään, senkin höperö : D//

//Jummaa, anteeksipyyntöni >.<'//

Suana nyökkäsi kiitollisesti ja hieman nöyrästi najadille, joka oli häntä vielä hitusen lyhyempi. Varmaan laivan ainoa joka oli hänen kokoaan. Helpotus ja kiitollisuus paistoi naisen kasvoilta hänen kuullessaan naisen vielä tarjoavan omaa hyttiään päälle. Ei hän kyllä tohtisi sitä kehotusta ottaa vastaan, mutta oli onnellinen että kapteeni saattoi olla niin kiltti hänelle. Joissain laivoissa hänet varmaankin olisi vain heitetty kylmästi lankulta eikä annettaisi armoa pahoitteluidenkin jälkeen. No, onneksi tässä laivassa oli sentään kaksi hyväsydämistä ihmistä.
"Kiitos, mutta taidan pärjätä ilman kutsuasikin. Kiitokset kuitenkin tarjouksesta ja hyväsydämisyydestäsi."
Suana sanoi ja hymyili leveästi tälle nahadille. Omalla tavallaan hän oli myös onnellinen että tämä oli hänen kanssaan saman kokoinen. Ei tarvinnut satuttaa niskaansa katsellessa ylöspäin. Ei siinä mitään jos oli najadi, mutta hän olikin ihminen ja silti najadin kokoinen. Mutta jokaisella oma kokonsa.

Suanan naamalta saattoi nähdä selvästi ihmetyksen kapteenin käskiessä Routaa suojelemaan - tai no, pitämään huolen - häntä loppumatkan. Ei hän sitä tarvinnut. Ja mies vielä varmaan vain kyllästyisi kuoliaaksi hänen seurassaan. Kuin jättiläinen ja kääpiö. Menninkäinen hän ei sentään vielä ollut, vaikka jättiläisille kyllä. Mielessään Suanalle juolahti kyllä mieleen, että kapteeni vain halusi mielistellä häntä jotta Tyrskyntanssija saisi hyvän maineen. No, tämä laiva olisi kyllä kehuttavissa muille jo muunkin kuin kiltin kapteenin kannalta. Toivottavasti kuitenkaan tällä najadilla ei olisi täysin vain raha mielessään - mutta toisaalta ei pätkä halunnut tietääkään.

Enempää puhumatta Hoylan lähti, Suana vilkaisi vielä tätä hymyillen ja kääntyi sitten katsomaan taivaisiin nähdäkseen Roudan kasvot. Mies tarjosi hänelle vielä vaihtoehtojakin. No, sisätiloihin Suana tuskin haluaisi mennä - mutta ei hän halunnut pitää Routaa seurassaan ellei tämä väkisin halunnut. Se olisi julmaa - vaikka kapteeni olikin miestä käskenyt. Nainen ei tosiaan pitänyt että joku jolle hän maksaisi matkasta, joutuisi olemaan hänen kanssaan tämän haluamatta. Mutta kaiketi kapteenin sana oli laki - eikä hän halunnut puhua asiasta. Kunhan vain ensin pääsisi pois tämän kirotun oven edestä, jottei muutkin työntekijät tulisi sinne äyskentelemään.

"Keula kuulostaa hyvältä, en taida siellä olla monenkaan tiellä."
Suana sanoi yhä hymyillen ja siirtyi kulkemaan laivan viertä kohti keulaa. Pitkien ja isokokoisten miesten keskellä hän todella näytti kääpiöltä - tai ainakin najadilta ihonväri ja hiukset lukuunottamatta. Karttaen muita työntekijöitä Suana siirtyi yhä eteenpäin, Routa perässään.
"Sinun ei tarvitse katsoa minun perään ellet halua - en toivo että joku on pakosta seurassani. Pärjään kyllä yksinkin jos vain haluat tehdä omia puuhiasi."
Suana puhui Routalle normmaalilla äänensävyllä, yhä hymyillen itselleen.

//Sori minihitti, voin korjata kyl jos hluut 8D Sorisori lyhyys yms ;---;//

//Eipä tuo nyt vielä mitään ^^//


Hoylan oli nyökännyt ystävällisesti Suanan kiitoksille hyttitarjouksesta, Routa taas ei voinut estää pientä kiittelyn vuoksi aiheutunutta huvittuneisuutta. Hänen näkökulmastaan oli vain luonnollista, että matkustajia kohdeltiin hyvin, ainakin suhteessa muuhun miehistöön. Tietysti lukuun ottamatta niitä, jotka eivät vaivautuneet maksamaan matkastaan vaan yrittivät saada ilmaisen kyydityksen. Routa oli nähnyt kapteenittaren vihan sellaisia kohtaan, eikä varsinaisesti halunnut uusia sitä kokemusta. Eikä hän ollut edes ollut raivon kohteena tuolloin.

Meriusvan yllättävän tarjouksen jälkeen Routa ehdotti Suanalle jonnekin muualle siirtymistä, mihin lähettineito suostuikin. Mustahiuksinen käveli hieman naisen jäljessä, kummastellen yhä Hoylanin käskyä. Olisi kuvitellut, että keskellä merta perämiehelle olisi muutakin työtä, mutta luulisi Meriusvan tietävän, mitä oikein oli tekemässä. Ei ollut Taivaanlinnun asia kyseenalaistaa kapteeninsa päätöksiä, sen hän ainakin oli oppinut uransa aikana.

”Sinun ei tarvitse katsoa minun perään ellet halua - en toivo että joku on pakosta seurassani. Pärjään kyllä yksinkin jos vain haluat tehdä omia puuhiasi”, Suana sanoi heidän kävellessään.
”Sanotaan mieluummin, että olen seuralaisesi”, Routa sanoi hieman hymähtäen. Suanan lausahdus kuulosti epäilyttävästi siltä, että perämiehestä olisi tullut jonkinlainen lapsenlikka. Seuralainen kuulosti huomattavasti paremmalta, ainakin hänen korvaansa.

Routa istahti vain vähän aikaa sitten jättämälleen paikalle keulaan ja katsahti jälleen laidan yli kokan alla pyörteilevää vettä. Epätavallinen liike kiinnitti kuitenkin hänen huomionsa.
”Katso”, mies sanoi kevyesti hymyillen. Muutamia delfiinejä leikitteli aluksen kuohuissa, vailla huolta huomisesta. Ne kikertelivät toisilleen vaahtopäissä hyppiessään eikä Routa voinut estää kasvoilleen kohoavaa huvittunutta hymyä. Delfiinejä jaksoi katsella aina, kun siihen tarjoutui mahdollisuus. Paitsi niiden pitkien tyvenien aikana, jolloin ei ollut muuta tekemistä kuin istua päivätolkulla ja odottaa tuulen yltymistä, silloin ehti kyllästyä mihin tahansa.

”Kuljetko useinkin meritse?” Routa kysyi Suanalta hetken delfiinejä seurailtuaan jotain puhuakseen. Siniset silmät olivat yhä suunnattuina aaltoihin, mutta suurin osa huomiosta oli suunnattu viestinviejään ja tuon mahdollisiin sanoihin. Kyllä mies vielä toisi esiin välittömämmän puolen itsestään, jos Suana vain jaksaisi hieman kylmempää Routaa jonkin aikaa. Eihän perämies luonnolleen mitään voinut.


//Ihan turhaan kuule höpelö koko ajan anteeks pyytelet : D//

//Ary ei koskaan pyytele anteeksi syyttä >'D//

Suana nauroi hiljaa Routan kommentille. Ehkä tämä oli loukkaantunut naisen sanoista - mutta jokin miehen itse jatkamissa sanoissa oli niin huvittavaa. Ehkä pätkän sanat olivat antaneet kuvan lapsenvahdista. Tuskin tuo kyllä kovin montaa vuotta oli viestinviejää vanhempi - kokoeroa kyllä löytyi useita kymmeniä senttejä.
"Olkoon sitten niin."
Suana sanoi miehelle hymy yhä kiiltäen suupielissään. Oli se tosin silti aika typerää että mies joutui hänen kanssaan olemaan lähes vastoin tahtoaan. Ei hän kyllä väkisin haluaisi tulla valvotuksi - mutta kapteenin sana oli varmaan vesillä se joka painoi eniten. Mutta silti oli se epäreilua, tokihan pätkä maksoi matkastaan mutta ei häntä vaihtia tarvitsisi. Pärjäisi hän itsekin yhdellä laivalla eikä matkaakaan ihan kamalasti jäljellä ollut... Mutta valittaminen tai vastaan sanominen olisi varmaan turhaa.

Suana jäi seisomaan kun Routa istui näemmä omalle typilliselle paikalleen keulaan. Osittain seisomiseen oli syynä se, ettei nainen joutuisi jatkuvasti katsella ylöspäin miehelle puhuessaan, toinen syy oli ettei hän halunnut kovin istua toisen henkilön omalle paikalle. Roudan kehottaessa naista katsomaan johonkin tämän katse siirtyi heti sinne mihin mies oli häntä kehottanutkin katsomaan. Delfiineitä. Olivat nuo leikkimieliset nisäkkäät lähes aina kaunista katseltavaa. Vesi tyrskyi niiden alla ja kimeä ääntely rauhoitti korvaa.
"Kaunista - harmi etten tätä kovin usein pääse näkemään."
Suana huokaisi hitusen haikoisasti ja katseli taas mereen. Hän tosiaan piti kovin merellä matkustamisesta, mutta aina siihen ei valitettavasti ollut tilaisuutta. Ja aina kun tilaisuus oli käsillä, nainen otti sen vastaan ilomielin. Tosin aika usein merellä hän joutui ongelmiin pituutensa tähden - mutta suuria ongelmia ei ollut vielä koskaan onneksi ilmennyt.

"En kovin usein - mutta otan joka kerrasta kaiken ilon irti. Tosin joudun aika turhankin usein ongelmiin puuteni takia. Mutta pätkä mikä pätkä, ei kai tästä ylikään pääse. Useimmiten taitan matkat jalan, välillä se on nopeampaa ja antoisampaa kuin merellä käyminen. Kiitos vielä kerran että pelastit minut niiltä öykkäreiltä, en tiedä mitä ne olisivat minulle vielä tehneet enkä oikeastaan haluakaan tietää. Ja kiitos että katsot perääni vaikket haluaisikaan."
Suana nauroi hetken hieman kohmeisesti mutta sai pian myös lopetettua sen. Ainakin yksi fakta tuossa tekstissä oli - pituudestaan hän ei eroon pääsisi vaikka kuinka puuroa ahmisi. Tosin, oli pätkänäkin olemisessa omat hauskuutensa. Tosin joutui kurottelemaan aina kaikkialle. Nainen otti askeleen lähemmäs laitaa ja katseli sinistä merta.

"Miten itse päädyit merille? Ja oletko matkustellut näin jo kauankin?"
Suana kyseli lähes vain kopioiden toisen kysymyksiä. Mutta hän oli aidosti kiinnostunut. Olihan hänkin joskus halunnut merille, mutta pituus ei oikein tuohon hommaan todella sopinut - ja hänen sydämensä oli viestinviennissä. Vaikka hassulta se ehkä kuulostikin. Mutta merimiesten hommista oli aina hauska saada lisätietoa hänen suppeaan jo paikalla olevaan tietopakkiinsa.

”Kaunista - harmi etten tätä kovin usein pääse näkemään”, Suana harmitteli delfiinejä katsoessaan, ja Routa nyökkäsi myöntävästi.
”Harvemmin minullakaan tähän aikaa on”, mies vastasi ja huokasi myös. Mutta ei hän oikeastaan valittamassa ollut, vaikkei hänellä juuri vapaa-aikaa ollutkaan. Kaikesta työnsä raskaudesta huolimatta hän todellakin nautti tästä, nautti siitä, kuinka aallot keinuttivat laivaa aalloilla, kuinka tuuli puhalsi vapaasti kasvoihin, kuinka se reuhtoi laivaa myrskyssä tai kuljetti sitä turvallisesti eteenpäin, kuten nyt.

”Ei sinun nyt noin tarvitse kiitellä”, Routa sanoi kättään heilauttaen. Suanan ylenpalttinen kiittely ja anteeksipyytely alkoivat ehkä hieman jopa ärsyttää häntä, melkein kuin toinen olisi pyydellyt olemassaoloaan jatkuvasti anteeksi. Kenties se oli se syy, miksi Suana joutui ongelmiin, ei niinkään hänen lyhyytensä. Vaikka oli miten oli, typerää sellainen häiriköiminen oli, johtui se mistä tahansa. Eikä sitä paitsi ollut Roudan asia arvostella tuota naista, eihän hän edes tuntenut toista.
”Ja kuka on sanonut, etten haluaisi olla seurassasi?” Routa sanoi hymähtäen. Ei tämä hänelle nyt mitenkään vastenmielistä ainakaan ollut.

”Pestauduin seikkailunhaluisena kolmetoistavuotiaana kansipojaksi pian sodan loppumisen jälkeen. Jäin sitten sille tielleni, enkä kyllä ole katunut. Asuin sitä ennen Danleifissa, joten oli kai vain luonnollista, että meri veti minua puoleensa”, Taivaanlintu kertoi vastauksena Suanan kysymyksiin. Miehen ääneen ilmaantui lämmin sävy hänen muistellessaan lapsuuttaan ja ensimmäisiä kertojaan laivalla. Työ oli ollut raskasta, mutta se ei ollut laimentanut hänen intoaan.

Puukauhalla paukutetun kattilan kumina herätti Roudan muisteloistaan.
”Ervon on näköjään saanut ruuan valmiiksi, mennään”, hän totesi Suanalle, nousi ylös paikaltaan ja lähti kävelemään kattilaa paukuttavaa miestä kohden. Ervon oli Hoylanin puoliso ja najadi hänkin. Mies oli myös ehdottomasti paras Roudan tuntema kokki, varsinkin kun otettiin huomioon hänen rajalliset resurssinsa. Laivamuonasta ei mitään gourmet-aterioita kehitelty, mutta ihmeellistä oli jo se, että Ervon sai ruuasta maistuvaa lähes aina.

”Mitäs tänään tarjoillaan?” Routa kysyi Ervonilta miehen ohittaessaan, kasvoillaan lämmin, toverillinen hymy.
”Ruokalistalta löytyy muun muassa hanhenmaksapasteijoita ja aarnikotkanmunia”, Ervon sanoi täysin vakavalla naamalla ja sai Roudan naurahtamaan.
”Samaa vanhaa siis”, Taivaanlintu vastasi yhä huvittuneesti hymyillen ja jatkoi matkaansa najadimiehen ohitse.

Suuri osa laivan miehistöstä oli jo ehtinyt istumaan pitkän pöydän ääreen, mutta toisen penkin päässä oli juuri sopivasti tilaa, jotta Routa ja Suana mahtuisivat siihen.
"Emme onneksi joudu odottamaan", Routa totesi Suanalle, istahti alas erään feeniksnaisen vierelle ja jätti Suanalle tilaa aivan penkin päähän. Hwaith, Germil ja Nari istuivat pöydän toisella puolella, muutaman paikan päässä vasemmalla Roudasta katsoen. Taivaanlintu katsahti miehiä kulmat hieman kurtussa, mutta keskittyi sitten kauhomaan epämääräisen näköistä, mutta varmasti herkullisen makuista ruokaa puukippoonsa.