Ei levätä saa, ei nukkua saa, joku voi tulla veitsensä kaa

//Ennalta sovittu peli, characon siis tänne ^^//

Jaremin päivä oli ollut mitä mainioin. Vettä oli sataa tihkuttanut lähes koko päivän, mikä oli heinänuhaisen pelastus tähän aikaan vuodesta. Edes yksi päivä, jonka aikana saattoi hengittää vapaasti eikä tarvinnut turvautua nenäliinaan puolen minuutin välein. Palosydän olikin viettänyt lähes koko päivän ulkona tarkastelemassa alaistensa työskentelyä. Hänen väkensä tunsi isäntänsä sen verran hyvin, että oli laittanut asiat vielä tavallistakin parempaan kuntoon.

Koko päivää mies ei kuitenkaan ollut käyttänyt sateesta nautiskeluun. Hän oli solminut mainiot kaupat erään luonaan vierailleen pidempiaikaisen kauppakumppanin kanssa. Kyseessä olivat luonnollisesti hänen Golleifin kaivoksensa tuotokset, joita piti saada muun maan markkinoille. Ganoan rahavarannot olivat saostuneet alas etelärannikolle, mutta kärsivällisyydellä ja taidolla niitä sai houkuteltua myös pohjoisempaan. Tarkemmin sanoen Palosydämen aina vastaanottavaisiin taskuihin. Kuka kauppamies nyt niin hullu olisi ollut, että olisi rahasta kieltäytynyt.

Jarem istui haukotellen sänkynsä laidalla ja venytteli pitkiä raajojaan. Mustat hiukset valuivat kerrankin valtoimenaan, ne olivat taipuneet hieman kihartuviksi oltuaan koko päivän palmikolla. Vain yksinäinen kynttilä valaisi huonetta ja heitti häilyviä varjoja ympäristöönsä. Suurin osa kaukomailta tuoduista huonekaluista ja seiniä koristavista taideteoksista, joita useimmat olisivat pitäneet kaikkena muuna kuin taiteena, piileskeli pimeydessä, kynttilän hento valo ei riittänyt niiden valaisemiseen.

Mies kuulosteli vielä hetken viereisen huoneen ääniä. Jurd, hänen jalaton jättiläispalvelijansa, oli ilmeisesti saanut itsensä vuoteeseen, niinpä Jaremkin voisi lopettaa huolehtimisen ja käydä lepäämään. Hän ei kuitenkaan voinut olla vahtimatta joka ilta, kuinka Jurd pärjäsi, vaikka tiesikin miehen tottuneen jalattomuuteensa jo kauan sitten, kauan ennen kuin he olivat edes tavanneet.

Jarem puhalsi yksinäisen kynttilän sammuksiin ja hautautui tunikamaisessa yöpaidassaan peitteidensä alle. Hento kuunvalo siivilöityi hopeiseksi läiskäksi lattialle raollaan olevan ikkunan läpi, täällä kolmannessa kerroksessa kun ei ollut mitään pakottavaa syytä ikkunan sulkemiseen. Jostain peitteiden alta huokuva hengitys saavutti pian tasaisen, rauhallisesta unesta kertovan rytmin.

//Garmea voi halutessasi olla tuo nimeltä mainitsematon kauppiastoveri ihan vapaasti : D
Ja jos satut tarvitsemaan, jonkinlaista kuvausta Palosydämen kartanosta löytyy Jaremin kuvauksesta ^^//

[ Täältä tullaan pienen inspiraatio- ja jaksamispiikin saattelemina. Ja jos se kerta sinulle sopii, niin tietystihän se minulle käy, että herrat ovat tunteneet jo vähän aikaa. ]

Yö oli mitä mainioin salamurhaajalle - vaikka sadepilvet olivat kiusanneet kaupungin asukkaita miltei koko päivän, nyt ne olivat väistyneet ja jättäneet kuulle mahdollisuuden valaista öistä maisemaa. Kevyet tuulenvireet saivat avoinna olevat ikkunat natisemaan, mikä totutti nukkujan öisiin ääniin, ja salli näin varan pienille virheille pysyä täysin äänettömänä. Tietysti Palosydämen kartanon kostealla pihalla asteleva henkilö oli ottanut selvän siitä, että hänen uhrinsa nukkui ikkuna raollaan... Sellaisen mitättömän vastakysymyksen esittäminen keskustelun ohessa oli luontevaa, eikä herättänyt turhia epäluuloja. Kauppiaiden keskenhän se saattoi tarkoittaa enintään jonkin hienon uutuuden kauppaamista toiselle.

Kahden ammatin mies ei ollut turhaan ylläpitänyt hyvää suhdetta kartanon omistajaan. Olihan hänen opittava tuntemaan kilpailijansa ja päästävä selville siitä, mitä tämä möi, ja olisiko tästä enemmän hyötyä elävänä vai kuolleena. Liian kilpailukykyiset lakaistiin maton alle äänettömästi ja huomaamatta, eikä kukaan ollut vielä tähän mennessä osannut yhdistää salamurhattuja kauppiaita toisiinsa hänen kauttaan. Surmattiinhan näitä muidenkin toimesta koko ajan, vaikka harvemmin itse kuolemaa haluava hoiti homman. Tämä päivä oli ollut hänelle todellinen voitto - hän oli päässyt näkemään uhrinsa kodin ja tutustumaan sen työntekijöihin.

Ovi liukui hitaasti ja varoen auki, kun lukko oli antanut tiirikoille periksi ja päästänyt tuskin kuultavan naksahduksen avautumisensa merkiksi. Pitkä hahmo odotti hetken, ennen kuin astui sisään ja jäi kuulostelemaan, olisiko joku hereillä. Yöllistä, luvatonta vierailua olisi turhan hankala selitellä palvelusväelle, joten olisi parempi odottaa ja kuunnella, tulisiko joku katsomaan ulko-ovea. Erityisesti hän halusi vältellä Jurdia, tämä oli jalattomanakin vaikuttavan näköinen henkivartijaksi. Muut tyytyivät raavaisiin, leveäharteisiin miehiin, mutta tämä uhri olikin... erityistapaus.

Henkilö ei voinut taaskaan kuin pudistella päätään sisustukselle, totuttuaan omaan tummasävyiseen ja turhia koreilemattomaan sisustukseensa. No, makunsa kai kullakin, ainakin tämä kaikki kertoi harvinaisuuksiin mieltyneestä asukkaasta.

Ei kovinkaan paljoa kissan tassutusta kovempiääninen hiippailu vei salamurhaajan toiseen kerrokseen, missä hän joutui jälleen pysähtymään voidakseen keskittyä kuuntelemaan ja olemaan säpsähtämättä jokaista kuuluvaa ääntä. Juuri tämän vuoksi vaalitut saappaat olivat hänelle niin rakkaat - kun hän halusi, hän saattoi kopistella niillä ja herättää kaikkien läsnäolijoiden huomion, mutta samat saappaat tarjosivat lähes täysin äänettömänkin vaihtoehdon sellaiselle, joka osasi hiippailla yhtä helposti kuin käveli. Hänen isänsä oli käyttänyt päkiäkohtien hiljaisuutta vain kiusatakseen vaimoaan hiippaillessaan tämän taakse ja halatessaan tätä yhtäkkiä takaapäin, mutta hän oli keksinyt parempaakin käyttöä vailla kunnioitusta olleelle ominaisuudelle.

Hmm, olisipa herra Palosydän kuorsannut... Nyt kun matkaa oli tullut tehtyä jo kolmanteen huoneeseen asti, mies ei voinut olla toivomatta tästä vielä hieman helpompaa, mikä oli vain luonnollista. Toki uhri vaikutti nukkuvan sikeästi, mutta hänkin osasi matkia syvää, nukkuvan hengitystä. Ja kas, raollaan oleva ikkuna päästi narahduksen juuri sopivasti, aivan kuin painottaakseen hänen huomionsa kullanarvoisuutta. Jos nukkuja ei herännyt tuohon ärsyttävään nitinään, miten tämä voisi herätä hänen hiippailuunsa?

Garmea veti varoen tikarinsa esiin ja pysähtyi sitten hetkeksi silmäilemään viimeisintä, pian hengetöntä uhriaan. Hän oli kiinnittänyt huomionsa tämän kasvonpiirteisiin jo heidän päivän tapaamisellaan, mutta nyt vapaana olevien hiusten kehystämä näky oli melkein hämmentävän puoleensavetävä. Nukkuvat ihmiset näyttivät aina niin viattomilta ja rauhallisilta, ettei näitä helposti uskoisi päiväsaikaan omaan taskuunsa pelaavilta, toisinaan epärehellisiksikin kauppiaiksi. Hän tajusi epäröivänsä, eikä pitänyt siitä lainkaan, ja niinpä hän astui vielä lähemmäs.

Juuri silloin saappaat osuivat huoneeseen eksyneen pikkukiven päälle ja raastoivat sitä lattiaa vasten, päästäen nyt ikkunan narahdusta selvemmin kuuluvan äänen. Hitto! Tämä menisi aivan liian sotkuiseksi, jos uhri alkaisi vastustella, minkä jälkeen hän joutuisi joko hyppäämään ulos ikkunasta tai taistelemaan tiensä palveluskunnan läpi, eikä hänellä ollut armeijan voimia sellaiseen. Kun Jaremin hengitys muuttui tasaisesta merkkinä tämän heräämisestä, nopeaälyinen salamurhaajakauppias harppoi ikkunan luo ja jäi katsomaan siitä alas.

Aina oli varauduttava myös siihen, että epäonnistui, ja kehiteltävä varasuunnitelma. Ja kokeneelta salamurhaajalta sellainen löytyi.

[ Vihaan näitä ensimmäisiä viestejä, kun pitää selostaa kaikki kynsien alla olevasta liasta sierainten muotoon. XD ]

Jarem nukkui täysin rauhallisesti, tietämättä vähääkään ympäristöstään. Ikkunan narahtelu oli hänelle tuttu ääni, niinpä sekään ei häirinnyt häntä. Pikemminkin se tuuditti häntä syvempään uneen. Palosydämen eleetön lepo oli räikeän vastakohtaista hänen olemukseensa valveilla, mutta eihän kukaan nyt aivan jatkuvasti jaksanut olla liikkeessä. Niinpä hän olikin tietämättään Garmean katseltavana lähes kuin jokin talostaan löytyvä taideteos. Naamio oli kerrankin pudonnut hänen kasvoiltaan ja paljasti aivan uudenlaisen Jaremin.

Mutta lattiaa raapiva kivi aiheutti äänen, joka ei enää kuulunut jokaöiseen äänimaailmaan. Jarem avasi silmänsä, ymmärtämättä ensin, mihin oli oikein herännyt. Hän aikoi jo jättää sen sikseen ja ruveta nukkumaan uudelleen, kun hän sattui kääntämään katseensa ikkunaa kohden ja näkemään sitä vasten seisovan hahmon.
”Mitä...” Jarem sanoi hämmentyneenä ja nousi äkkiä istumaan. Harmaat silmät yrittivät porautua hämärään ja tunnistaa ikkunassa seisovan hahmon, uniset aivot yrittivät käsittää, mitä oikein oli tapahtunut.

”Garmea?” Palosydän sanoi kysyvästi, kun arveli tunnistaneensa hahmon.
”Kuulkaahan, tein kanssanne hyvän sopimuksen, ja vaikka teillä olisikin siitä huomautettavaa, olisitte voineet sanoa siitä huomennakin”, Jarem jatkoi ulkoisesti huvittuneen oloisena, tarpeeksi kovaan ääneen, jotta se kuului selkeästi myös naapurihuoneeseen. Vaikka hän olikin tuntenut Garmean jo jonkin aikaa, oli vähintäänkin huolestuttavaa löytää tuo tikarin kera hänen makuuhuoneestaan.

Jarem nousi kokonaan ylös vuoteestaan eikä irrottanut katsettaan Garmeasta liikkuessaan. Sänky oli nyt heidän välissään ja Palosydän kuuli liikettä viereisestä huoneesta, joko Jurd pyöri erittäin rauhattomasti vuoteessaan, tai jättiläinen oli herännyt Jaremin huoneen ääniin. Jo oman mielenrauhansa vuoksi harmaasilmä toivoi jälkimmäistä. Vaikka hän olikin tarpeeksi vanha muistaakseen sodan, itse asiassa tarpeeksi vanha, että olisi voinut osallistua siihen ainakin sen loppuvaiheessa, ei hän ollut koskaan oppinut taistelemaan. Tällaiset epävarmat tilanteet, joista puhuminen ei luotettavasti toisi vapautusta, saivat Jaremin aina lupaamaan itselleen, että hän alkaisi ainakin kantaa asetta mukanaan tästä eteenpäin.

”Minä kun odotin saavani hyvät yöunet ja näkeväni kenties muutamia mielenkiintoisia uniakin. Ellei tämä sitten ole sitä viihdykettä, jota mieleni täksi yöksi päätti tarjota”, Jarem sanoi puoliääneen ja kallisti päätään aivan aavistuksen verran sivulle. Äänestä kuulsi yhä huvittuneisuus ja kädet yltyivät tavalliseen säestykseensä miehen puhuessa. Mihinkä sitä Palosydän tavoistaan pääsi.

//Kyllä siitä pian sentään päästään xD//

Garmea joutui pidättelemään kasvoilleen pyrkivää huvittunutta hymyä kuullessaan Jaremin sanat ja jos tilanne olisi ollut mikä tahansa muu, hän olisi voinut palkita tämän sananheiton naurahduksella. Mutta ei nyt, kun hänen piti olla uskottava ja hän oli juuri epäonnistunut murhayrityksessä. Sen sijaan hän ainoastaan tuhahti, voimatta olla enää täysin varma omasta turvallisuudestaan, kun hän kuuli ääniä Jurdin huoneen suunnasta.

"Toivottavasti hän katkaisi jalkansa", mies totesi tyynesti ja kääntyi viimein katsomaan kartanon isäntää, livauttaen tikarin näppärästi takaisin suojaan vaatteidensa kätköön. "Jarem hyvä, sinuna kiittäisin ensin ja huolehtisin sitten tiedotuksesta siitä, että tänne oli päässyt joku vähemmän ystävällinen henkilö. Oli silkkaa onnea, että satuin olemaan tänä yönä huonouninen ja kävelin tällä seudulla unen toivossa." Hän sovitteli kasvoilleen kohtuullisen huolettoman ilmeen, ottaen huomioon, etteivät he olleet mitään ylimpiä ystäviä.

"Näin jonkun tiirikoimassa oven lukkoa - tai siltä se näytti - joten jäin odottamaan, kunnes saisin asiaan varmistuksen. Mistä sitä koskaan tietää näistä nykyajan sepistä, milloin he tulevat korjaamaan lukkoja? Hän livahti sisään, joten lähdin perään ja seurasin häntä turvallisen välimatkan päästä. Ei niin, että olisin niin kovasti arvostanut henkeäsi, parahin Palosydän, mutta haluaisin mielelläni kaupan hoidetuksi pois alta, ennen kuin heität henkesi."

Salamurhaajakauppias kohautti olkapäitään ja unohtui sitten hetkeksi jälleen mittailemaan vastapuolta katseellaan. Tämä sitten osasi näyttää raivostuttavan viattomalta pitkässä yöpaidassaan ja hiukset avoinna selkää pitkin valuen, suorastaan neitseellisen näköisenä. Ei sitä, etteikö tämä taatusti olisi sitä näin miesten kesken, mutta sellaiset ajatukset eivät saaneet häiritä häntä nyt.

"Pyydän siis mitä nöyrimmin anteeksi, että keskeytin unesi", Garmea lisäsi, koskettaen hattunsa lieriä ikään kuin tervehdyksenä. "Jos itse suot minulle anteeksi sen, että säikäytin pahantekijän niin, että hän kaatui ulos ikkunasta ja hyvällä tuurilla katkaisi jalkansa. Tosin hänen juoksunsa näytti siltä, ettei hän joko tuntenut kipua tai sitten hän selviytyi moukan tuurilla." Jurdin aiheuttama pyörien liikkeen ääni sai hänet vilkaisemaan ovea kohti, ennen kuin hänen katseensa palasi Jaremiin.

"Ja jos saan vielä tehdä ehdotuksen, suosittelen valppaamman palvelusväen palkkaamista. Yövahti ei olisi koskaan pahitteeksi, vaikka tälle joutuisikin maksamaan hieman ylimääräistä."

”Kelle te nyt noin pahaa toivotte?” Jarem kysyi Garmealta hieman kulmiaan kohottaen tuon ensimmäisen lausahduksen jälkeen. Tämän jälkeen Palosydän kuitenkin pysyi vaiti toisen miehen kertoessa, kuinka oli osunut paikalle ja nähnyt hämäräperäisen hiipparin kartanon ovella. Kerrankin harmaasilmä vakavoitui täysin, tai ainakin lähes täysin, kun hän kuunteli Garmean selostusta. Kyseessä oli mitä ilmeisimmin todellinen läheltä piti -tilanne, aivan liian läheltä liipannut sellainen.

”Ja minä kun luulin jo hoidelleeni kaikki vihamieheni. Olenpa ollut huolimaton”, Jarem voivotteli, tosin kerrankin näytti siltä, ettei koko hänen olemuksensa ollut mukana tämänhetkisen tunteen ilmaisussa. Hän oli liian huolestunut Garmean tiedoista, eikä ollut edes tarkoittanut tosissaan sanojaan. Hänen tapoihinsa ei kuulunut kauppiastovereiden muodossa eteen ilmaantuneiden esteiden raivaaminen, ei ainakaan mitenkään väkivaltaisin tavoin. Loppujen lopuksi Palosydän ei kuitenkaan ollut niitä merkittävimpiä tai kovimpia kauppiaita, hän vain myi kaivoksensa tuotteita eteenpäin, kääräisi siitä jonkinlaisia voittoja ja metsästi niillä ja perintörahoillaan erikoisuuksia kokoelmiinsa. Hän jäi kyllä plussan puolelle kaupoissaan, muttei lainkaan niin selkeästi kuin isänsä aikoinaan.

”Anteeksipyyntönne on kuultu ja mielihyvin hyväksytty”, Palosydän vastasi Garmean sanoihin hieman huvittuneena ja teki vielä tyylipuhtaan kumarruksen päälle. Käsi tavoitteli automaattisesti silinteriä päälaelta, mutta nyt se ei ollutkaan paikallaan ja liike naamioitiin kumarrukseen kuuluneeksi heilautukseksi. Pian Jareminkin korvat tavoittivat Jurdin lavetin äänen, ja hän kääntyi pian ovelle ilmestyvän jättiläisen puoleen. Hän kuuli kyllä Garmean sanat tarkkaavaisemmasta palvelusväestä, mutta jätti vastaamatta niihin.

”Jurd, mitä ilmeisimmin tänne oli päässyt yön aikana tunkeilija, jota herra Jääsielu sattui seuraamaan. Ei siis mitään hätää enää. Selvitä kuitenkin asia ja katso, mitä on tehtävissä sen roikaleen suhteen”, Jarem selvitti tilanteen huolestuneen näköiselle palvelijalleen. Jurd nyökkäsi ymmärtämisen merkiksi, mutta katsahti vielä Garmeaa pitkään ennen lähtöään. Vieraan ollessa läsnä jättiläinen ei kuitenkaan ruvennut väittämään vastaan Jaremin käskyihin vaan rullasi tiehensä ja huusi pian alas toiseen kerrokseen herättääkseen siellä nukkuvan palvelusväen. Jättiläinen pysytteli kuitenkin yhä kuuloetäisyydellä Palosydämen huoneesta.

”Yöuneni ovat mitä todennäköisimmin pilalla, tämän jälkeen en kyllä enää pääse höyhensaarille”, Jarem sanoi huokaisten. Uni tuskin tulisi silmään enää tämän jälkeen.
”Kuulkaahan, pelaatteko kenties shakkia? Tuossa olisi valmis pelilauta, vain pelikumppani puuttuu”, mies sitten ehdotti Garmealle äkillisestä päähänpistosta. Hän pelasi shakkia aina toisinaan, eikä sentään ollut aivan huonoimmasta päästä. Samalla voisi kenties ottaa pienen hermoryypyn.
”Ellei tämä pieni jännitys sitten iskenyt unettomuuttanne tainnoksiin, päin vastoin kuin se teki minulle”, Palosydän jatkoi naurahtaen, sytytti yöpöytänsä viereen jääneen kynttilän ja otti sen kera muutaman askeleen lähemmäksi hämmästyttävän tavallisen näköistä pelilautaa. Koristeellinen se toki oli, mutta sellaisella tavalla, joka miellytti muidenkin kuin Jaremin silmää. Lauta oli miehen isän perintöä ja tulisi siksi varmasti säilymäänkin Palosydämen hallussa tässä talossa poikkeavaksi kutsuttavasta ulkonäöstään huolimatta.

”Täältä pitäisi löytyä juotavaakin, jos kaipaatte”, Jarem sanoi ja käännähti shakkilautaa kohden suuntautuneelta reitiltään läheisen vitriinin puoleen. Siellä nökötti useita avaamattomia pulloja rivissä, enemmänkin näön kuin käytön vuoksi. Mutta toisinaan, kuten tänään, niillekin tuli tarvetta. Harmaasilmä mietti hetken ja valitsi sitten itselleen pienen, vihreän lasipullon.

//Anteeksi kun hieman kesti tämän vastauksen kanssa ^^'//

Ajatuksissaan Garmea huokaisi helpotuksesta Jaremin niellessä turhankin hätäisesti selitetyn kertomuksen, hänen moittiessa itseään siitä, ettei ollut tajunnut olla vielä vakuuttavampi. Vaikka hän olikin kokenut valehtelija ja paikkansa pitämättömien tarinoiden kertoja, silloin tällöin hän tunsi yhä tutun kiihtyneen sykkeen ja kuumotuksen, kun hän pelkäsi olleensa liian läpinäkyvä. Varsinkin tällaisissa tilanteissa oli miltei elintärkeää olla vakuuttava, ja hän oli jo ehtinyt pelätä epäonnistuneensa.

Jurdin ilmestyminen ei ainakaan helpottanut miehen oloa, mutta kiitos vuosien kokemuksen, hänen epämukavuutensa naamioitui melkein epäinhimillisen uskottavasti silkaksi ärtymykseksi. Sen voisi laittaa väsymyksen piikkiin, jos joku kysyisi. Hän heilautti mahdollisimman rennosti kättään jättiläiselle tämän kadotessa ovensuusta, vaikka hän kuulikin tämän liikkumavälineen pyörien kitinästä tämän jääneen yläkertaan, muttei antanut asian häiritä itseään. Hän oli suoriutunut sangen mallikkaasti - ehkä kilpailija oli vielä hengissä, mutta hän ei ollut joutunut epäonnistumisesta minkäänlaisiin seuraamuksiin.

Salamurhaajakauppiaan ajatukset olivat sen verran kääntyneet häneen itseensä, ettei hän kuunnellut kovinkaan tarkasti, mitä toinen läsnäolija sanoi. Niinpä hän hätkähti hieman luullessaan kuulleensa tämän sanovan 'petikumppani', mikä sai hänet näyttämään hetken aikaa hämmentyneeltä, ennen kuin hän onnistui hymyilemään huvittuneena itsekseen. Naurettavaa, hän alkoi joko tulla vanhaksi tai sitten hän alkoi kuvitella turhia. Sellainen ei sopinut hänenlaiselleen, ja hän vakavoitui nopeasti.

"Anteeksi, olen yhä hieman adrenaliinin kourissa, joten voisitko toistaa?" Garmea kysyi sävyisästi, ja saadessaan vihdoin selvää Jaremin puheista hän kohautti olkapäitään. "Samapa tuo. En ole kovin kaksinen pelaaja, mutta ehkäpä saisimme aikaan niin tylsän pelin, että saisimme molemmat unen päästä kiinni. Ja ei kiitos, jätän sen tällä kertaa väliin", hän lisäsi tarkoittaen juotavaa. Hän seurasi katseellaan vastapuolen puuhastelua ja laittoi jälleen kiusaantuneena merkille tämän vähävaatteisuuden sekä avonaiset hiukset. Ehkä hänen olisi sittenkin pitänyt vain kadota, hän ei pystynyt keskittymään enää lainkaan.

Mies siirtyi pelilaudan luo ja istuutui rennosti toiselle sen ääressä olevalle tuolilla, nostaen mustan kuninkaan silmiensä tasalle ja jääden tutkimaan tätä katseellaan. Todellakin, erikoisen tavallinen pelilauta ottaen huomioon muun ympäristön ja kaikki sen sisällä pitämänsä tavarat... "No mutta parahin Palosydän, odotin sinulta jotain vähän... omaperäisempää", hän totesi sitten ja pyöräytti kuningasta kädessään. "Ottaen huomioon muut harrastuksesi, olen melkein pettynyt. Vai eikö markkinoilta ole löytynyt sopivia nappuloita?"

[ Mitäs tuosta, kuten jo tuolla toisaalla kerroin, oma inspiraatio ollut pahasti kateissa. ]

”Kysyin tässä siis, että tahtoisitteko kenties pelata shakkia”, Jarem toisti sanansa Garmean pyynnöstä selvän huvittuneena. Ei ollut miekkonen selvästikään niin terävänä kuin aikaisemmin kauppoja solmiessaan, mutta sen saattoi kyllä suoda anteeksi, kun otettiin huomioon myöhäinen ajankohta ja epätavallinen tilanne. Garmean vastauksen saatuaan Palosydän asteli itselleen ottamansa pullon ja koristeellisen pikarin kera laudan äärelle ja istahti omalle puolelleen, muistamatta ollenkaan epätavallista pukeutumistaan. Mies oli kuitenkin yhä järkyttynyt herätyksestään, vaikka peittikin sen parhaansa mukaan.

Jarem avasi kauniin pullon ja tyhjensi kaiken sen vähäisen sisällön pikariin. Juoma-astia oli jo enemmän hänen tyyliään, sen jalusta ja varsi muodostuivat etäisesti ihmistä muistuttavista, käsittämättömästä notkeudesta kieliviin asentoihin vääntyneistä hahmoista, jotka pitelivät pikarin yläosaa otteessaan. Garmean sanoille naurahtaen Palosydän otti siemauksen juomastaan, lempeän makuinen viini oli todellakin ollut hintansa väärti.
”Pelailin joskus isäni kanssa tällä laudalla ja se on sitten jäänyt tänne. Sitä paitsi, voitin ensimmäisen pelini näillä nappuloilla”, harmaasilmäinen kertoi ja pyöritteli pikariaan hetken käsissään.

Pian Jarem kuitenkin jätti juoman rauhaan ja otti sen sijaan käsiinsä mustan ja valkoisen kuningattaren. Kädet siirtyivät hetkeksi selän taakse ja palasivat pian laudan ylle, nyt nyrkissä ja nappulat sisällään.
”Valitkaahan”, Palosydän kehotti hieman hymyillen. Puolten selvittyä hän asetteli nappulat paikoilleen ja siemaisi jälleen kulauksen pikaristaan. Onneksi juoma ei sentään ollut kovinkaan vahvaa, pään sekoittaminen tuskin edistäisi peliin keskittymistä.

”Taidatte muuten tekin melkoisen hiljainen olla liikkeissänne, kun kukaan ei herännyt seuratessanne sitä tunkeilijaa”, Jarem totesi ja siveli samalla leukapartaansa miettiessään seuraavaa siirtoaan. Lopulta sormet tarttuivat lähettiin ja siirsivät sitä muutamia ruutuja eteenpäin. Olemus rentoutui selvästi ja mies nojautui hieman taemmas tuolillaan. Pikari siirtyi taas sormien pyöriteltäväksi Palosydämen odottaessa Garmean siirtoa.

”Useimmat tuntemani kauppiaat olisivat kyllä jo henkikultaansakin suojatakseen herättäneet palvelusväen sen sijaan, että olisivat itse ottaneet asian hoitaakseen”, harmaasilmäinen sanoi hymähtäen hetken kuluttua ja käänsi katseensa tuokioksi pelilaudasta Garmeaan. Ei Jarem oikeastaan osannut epäillä Jääsielua, vaikka siltä saattoi kuulostaakin, hän vain ihmetteli. Loppujen lopuksi Palosydän oli kuitenkin melkoisen hyväuskoinen luonne.
"Mutta olenhan minä toki rahanarvoinen ainakin siihen asti, että saamme sopimamme kaupat hoidettua", Jarem naurahti.

Garmea pudisti hieman päätään nyt jo enemmän Jaremin tyyliselle viinipikarille, mutta antoi asian olla mitään kommentoimatta. Hän katsahti toista osapuolta toinen kulmakarva lievästi kohotettuna, jaksamatta innostua kovinkaan paljoa leikkimielisestä puolen valitsemisesta, mutta napautti sitten sormellaan tämän vasenta nyrkkiä ja sai mieltymyksekseen mustat sotajoukot omakseen. Hän joutui katsomaan mallia toisen nappuloiden asettelusta, jotta osaisi asetella omansa - hän ei ollut mikään aktiivinen pelaaja, mutta uskoi muistavansa säännöt.

Miehen olemus muuttui aavistuksen verran varovaiseksi vastapuolen sanojen myötä, vaikka hän ei osannutkaan uskoa, että tämä uskaltaisi epäillä häntä. Ainakaan ilman vihjeitä siitä, että hän olisi voinut valehdella. "Se on taitolaji siinä missä asiakkaan vakuuttaminen siitä, että hän ehdottomasti tarvitsee jotain, jota ilman hänen elämänsä on mielikuvituksetonta, harmaata ja ikävystyttävää", hän ainoastaan totesi, yrittäen kuulostaa mahdollisimman välinpitämättömältä. "Ja miten minä olisin voinut herättää ketään? Hihkaisemalla, että talossa oli tunkeilija? Olisin vain saanut itse surmani. Pidän enemmän yllätyksistä, jotka siis itse järjestän."

Salamurhaajakauppias heitti hevosen puolihuolimattomasti sotilasrivistön yli, päättäen hyökätä saman tien, ennen kuin turhauttava ottelu venyisi pitkälle aamuyöhön. Kuten sanottu, hän ei ollut niinkään pelimiehiä. "Ja todellakin olet, Palosydän. Sitä paitsi, en voinut vastustaa kiusausta päästä herättämään sinua kesken makoisten unien... Sinähän et halua elämästäsi harmaata ja jännityksetöntä, etkö vain?" Hänen kasvoilleen muodostunut hymy oli vähintäänkin kujeileva, ennen kuin se katosi. "Siinä mielessä olen kuten muut, etten halua laskea mahdollisia voittoja käsistäni."

Peli eteni melko hitaaseen tahtiin, vaikka Garmea ei jaksanut kovinkaan paljoa miettiä vuorojaan, vaan antoi Jaremin syödä nappuloitaan ihan vain nähdäkseen tämän voitonriemuisen ilmeen. Hiljalleen hän alkoi kuitenkin kyllästyä ja pelasi tämän väijytykseen, jossa hän pääsi käsiksi tämän liki puolustuskyvyttömään kuninkaaseen. Ainoastaan lähetin siirto voisi enää pelastaa tämän hänen kuningattareltaan, tosin tämä joutuisi siinä samassa syödyksi. "Shakki", hän huomautti ja peitti haukotuksen kädellään, vilkaisten ulos ikkunasta. Näkikö hän harhoja vai alkoiko taivaanranta hiljalleen vaaleta?

”Ei minun väkeni nyt sentään noin murhanhimoista ole, älä toki annan ulkomuodon pelästyttää”, Jarem sanoi huvittuneena Garmean selitettyä, miksi ei ollut hankkinut talon väestä apua tunkeilijan pysäyttämiseen. Useimmilla oli kuitenkin tapana karsastaa juuri sellaisia henkilöitä, joita Palosydän palvelukseensa palkkasi. Kaikella oudolla oli taipumusta herättää ennakkoluuloja, ja Jaremin väessä nuo outoudet olivat yleensä selvästi nähtävillä.

”En toki, vaikka se tosin riippuukin pitkälti jännityksen laadusta. Jos mukana on teräviä esineitä ja tahdonvastaisesti ulos vuotavaa verta, se ei kuulosta enää niin miellyttävältä. Itse asiassa, mieluummin ratsastaisin lohikäärmeelläni ylösalaisin ilman satulaa, voisin olla ainakin varma kivuttomasta kohtalosta. Vai luuletteko, että vaikkapa puolesta kilometristä pudotessaan ehtii tuntea jotakin, kun pääsee perille asti?” Jarem vastasi täysin vakavan oloisena, vaikka kirkkaanharmaiden silmien tuike vihjasikin muuta.

Vähitellen adrenaliini alkoi kadota Palosydämen verestä ja sen myötä väsymys kurkotti sormensa hänen ylleen. Paitsi hieman lurpahtelevina silmäluomina, uneliaisuus näkyi myös tavallista huonompana taktikointina. Kenties Jarem ei muutoinkaan aivan mestaritasoa ollut, mutta nyt hän pelasi selvästi alle tasonsa. Siitä huolimatta hän tuntui pärjäävän melko hyvin.
”Ei sinun tarvitse sentään lahjoittaa voittoa minulle, kestän kyllä ilmankin. Ja onhan minulla väsymyskin, johon vedota, jos huonosti käy”, Palosydän sanoi hieman väsyneesti virnistäen ja siirsi torniaan muutaman ruudun verran eteenpäin.

Kenties Garmea ryhdistäytyi Jaremin sanojen vaikutuksesta tai sitten hän ei alun alkaenkaan ollut ollut aikeissa antaa voittoa Palosydämelle aivan niin helpolla.
”Shakki”, sinertäväsilmäinen mies sanoi laudan toiselta puolelta, ja Jaremin kulmat kurtistuivat. Kesti aikansa, ennen kuin hän edes käsitti kuningastaan kohtaavan uhan, saati sitten keksi siihen ratkaisun.

”Isäntä? Toin teille hieman purtavaa”, Jurdin tyyni ääni ilmoitti ovelta, Jarem oli ollut niin keskittynyt peliinsä, ettei ollut edes kuullut jättiläisen paluuta.
”Ah, kiitos Jurd, toisitko sen tänne?” Palosydän pyysi ja silmäili yllättävän nälkäisenä Jurdin tuomaa, pyörillä liikkuvaa pöytää. Sen päälle oli kasattu runsaasti niin pienempää kuin isompaakin naposteltavaa.

”Onko siitä tunkeilijasta löytynyt jälkiä?” Jarem kysyi jättiläisen päästyä pelaajien vierelle.
”Ei minkäänlaisia, odotamme nyt aamuun, jotta näemmekin jotain. Sinun kannattaisi muuten siirtää tuota lähettiäsi”, Jurd totesi. Jarem katsoi jättiläistä pienen hetken hölmistyneenä, mutta näytti sitten valaistuvan.
”Aa, tosiaan, mitä tekisinkään ilman sinua”, Palosydän sanoi ja kiinnitti samassa kaiken huomionsa pelilautaan. Jurd huomasi, ettei häntä enää kaivattu, ja poistui jälleen huoneesta selvästi valvoneen näköisenä. Jarem sen sijaan teki lähetillään voitavansa suojellakseen kuningastaan, mutta hänestä tuntui, ettei sekään voisi pelastaa tilannetta lopullisesti.

”Kuule, mitä sanoisit, jos lopettaisimme tähän? Nyt alkaa olla aivan liian myöhäistä, tai no pikemminkin aikaista, näin vaativalle aivotyöskentelylle”, Jarem ehdotti haukotellen ja nousi venytellen ylös tuoliltaan.
”Kertokaahan, mitä tahtoisitte palkkioksi urhoollisuudestanne? En voi kyllä luvata koko omaisuuttani, täytyyhän minun jollain elää tämän jälkeenkin, mutta kyllä minun pitäisi henkeni pelastaja luultavasti jollain tavoin palkita”, mies jatkoi, hyppien tapansa mukaan aiheesta toiseen ja taas takaisin.

Garmea hymyili huvittuneena Jaremin näyttäessä olevan suorastaan pöyrällä päästään, kun tämä yritti selvittää kuningastaan uhkaavan nappulan kulmat tuiman näköisesti kurtussa. Hänen huvittuneisuutensa kuitenkin haihtui, kun hän kuuli Jurdin saapuvan huoneeseen, ja hän seurasi tämän vaivattoman näköistä liikkumista osittain ihaillen. Vaikka tämä joutuikin pyörittämään lavettiaan yhdellä kädellä työntäessään pöytää toisella, tämä ei haparoinut eikä ollut kertaakaan vaarassa kaatua. Saattoi vain arvailla, mikä tämän jalattomuuden takana oleva tarina oli ja millaista tämän elämä oli ollut vielä silloin, kun tämä ei ollut noin tottunut moiseen seikkaan.

Mies nappasi käteensä pari hedelmäviipaletta ja keskittyi katselemaan pelilautaa, vaikka hän kuuntelikin kahden muun läsnäolijan keskustelua niin valppaana kuin koko yön valvoneena saattoi. Hän olisi voinut säästää nämä turhalta vaivalta ja kertoa, etteivät nämä tulisi koskaan löytämään mitään jälkiä, mutta kenties hän suojelisi mieluummin omaa henkiriepuaan. Hän haukotteli jälleen ja katsahti sitten jalatonta jättiläistä hieman ärtyneenä tämän paljastaessa, kuinka tämän isäntä voisi pelastaa kuninkaansa.

Hetkellisesti.

Shakkimatti jäi vain parin siirron päähän, kun Palosydän ehdotti pelin lopettamista, eikä salamurhaajakauppiaalla ollut intoa kieltäytyä. Hän nousi niin ikään pelilaudan äärestä ja kuunteli tyynesti vastapuolen sanat, ennen kuin hän kohautti olkapäitään. "Minulla on omaisuutta omastakin takaa, Palosydän, joten en tekisi rahoillasi mitään muutenkaan. Kenties, jos sinulla olisi silmää miellyttävää, sopivan ikäistä jälkikasvua..." Hän virnisti väsyneesti, jättäen tahallisesti määrittelemättä tämän jälkikasvun sukupuolen, mutta tuskin toinen osaisi mokomaan kiinnittää huomiota.

"Joten kenties jätämme tämän keskustelun tähän ja yritämme selviytyä tulevasta päivästä kunnialla", Garmea hymähti. "En keksi mitään, mitä voisin sinulta pyytää, eikä tämä nyt ollut muutenkaan mikään sankariteko - siihen ei sisältynyt prinsessan pelastamista tai aarnikotkien kanssa tappelemista. Haluan vain sopimuksen hoidettua ja sillä selvä." Hänen katseensa käväisi jälleen nopeasti läpi vastapuolen vähäisen vaatetuksen, ennen kuin hän otti tuolin nupissa levänneen lierihattunsa ja painoi sen päähänsä.

"Oli ilo pelata kanssanne, vaikka uskonkin, että peli olisi voinut olla mielenkiintoisempi, jos emme olisi pelanneet sitä väsymystokkurassa keskellä yötä."

”Kuinkahan vanhana sinä oikein minua pidät? Ei, tietääkseni en omista minkäänlaista jälkikasvua, en ainakaan sopivan ikäistä. Valitettavasti joudun siis kieltämään sinulta prinsessan ja puolet valtakunnasta”, Jarem sanoi huvittuneena. Hiukset tuppasivat valumaan hänen silmilleen, ja hän joutui jatkuvasti siirtämään niitä pois kasvoiltaan.
”Mokomatkin...” mies mutisi itsekseen, mutta tajusi sitten Garmean puhuvan ja suvaitsi kiinnittää huomionsa tuohon.
”Luulen, että järjestän kyllä jotain muutakin sopimuksemme lisäksi, mutta katsotaan, mitä keksin”, Palosydän tuumasi ja siveli partaansa miettiväisenä. Sekin sojotti miten sattui, kuin myös viikset. Kuinka hän olikaan esiintynyt näin ruokkoamattoman näköisenä? Tunkeilija oli selvästikin pelästyttänyt hänet pahemmin kuin hän oli uskonutkaan.

”Voi, ilo oli kokonaan minun puolellani”, Jarem sanoi kättään huiskauttaen, ajatellen selvästi jotain aivan muuta. Harottava parta oli jo lähes muotoutunut normaalin näköiseksi miehen sormien vaikutuksesta.
”Odottakaahan hetkinen, jos olette aikeissa poistua, saatan teidät ainakin ulos asti. Jurd!” viimeinen huudahdus osoitettiin ulos ovesta ja jättiläisen kuultavaksi. Pian Jurd rullasikin sisään, selvästi hieman varuillaan pelätessään uuden uhan ilmenneen.
”Tulehan, minun täytyy vaihtaa kunnollisiin vaatteisiin.” Eihän hän toki nyt voisi mitään niin vaativaa tehdä ilman palvelijan apua. Eikä hän voisi liikkua ympäri kartanoa yövaatteisillaan, palvelusväkihän menettäisi kaiken kunnioituksensa häntä kohtaan.
”Palaan aivan pian”, Jarem sanoi vielä Garmealle ja siirtyi toiseen huoneeseen, joka itse asiassa toimi hänen pukeutumishuoneenaan. Eiväthän pelkkä vaatekaappi ja lattialla seisova peili Jaremille riittäneet.

Jurdin tottuneella avustuksella Palosydän vaihtoi vaatetuksensa siihen, jossa hänet yleensäkin näki huoneensa ulkopuolella: siistiin pukuun, jossa ei ollut moitteen sanaa. Suuremman ongelman muodosti sopivan kävelykepin valitseminen, mutta lopulta Jarem valitsi punertavanruskean kepin, jonka nuppiin oli kuvattu jokin lohikäärmeen ja ihmisen sekamuotoa muistuttava olento. Suittuna ja tyylikkäänä Jarem lopulta palasi huoneeseensa, siistiytymisessä oli kuitenkin kestänyt muutamia hetkiä.

”Lienemme valmiita lähtöön?” Jarem sanoi Garmealle kysyvään sävyyn ja lähti samassa näyttämään tietä, ensin ulos huoneesta ja sitten alempaan kerrokseen vieviin portaisiin. Jurd jäi jonnekin jäljemmäksi, kuten hyvän palvelijan kuuluikin. Palosydän oli kyllä teroittanut jättiläiselle, ettei tuon tarvinnut häntä sentään joka paikkaan seurata, kunhan olisi lähellä tarvittaessa.

”Jarem! Ei kai sinuun ole sattunut, kukaan ei suostu kertomaan minulle mitään, kukaan ei edes herättänyt minua, kai sentään olet kohdellut pelastajaasi hyvin?” Kukapa muu paikalle olikaan pamahtanut kuin Siudran, Jaremin äiti. Nainen oli jo harmaantunut ja muutoinkin vanhentunut, mutta olemuksesta hehkui päättäväinen luonne. Vaatetuksesta näki myös, keneltä Jarem olikaan oppinut aina tyylikkään pukeutumisen.
”Äiti-kulta”, nimitys kuulosti kaikkea muuta kuin hellittelevältä, siinä oli yllättävän paljon ärtymystä, kun otti huomioon, että kyse oli vain yhdestä sanasta. ”Kaikki on hyvin. Olen juuri saattamassa herra Jääsielua ulos”, Palosydän sanoi selvän tuskastuneena, melkein kuin teini-ikäinen ylihuolehtivan äitinsä edessä.

”Oi, herra Jääsielu, tahdon vielä poikani puolesta kiittää teitä, pelastitte meidät järkyttävältä tragedialta. Jarem on teille henkensä velkaa, ja tulee varmasti korvaamaan sen teille suotavalla tavalla”, Terästahto sanoi Garmealle suorastaan hunajaisesti ja niiasi tyylikkäästi. Siudran osasi olla vielä Jaremiakin enemmän kotonaan seurapiireissä, jos tarve vaati.
”Tietäkää, jos tarve vaatii, olemme aina valmiita auttamaan teitä ja tarjoamaan vaatimattoman kotimme suojaksenne, jos tulette Noerleifiin. Emme voi mitenkään korvata apuanne. Jarem on varmasti maininnut minut, olen hänen äitinsä Siudran Valer Terästahto”, Siudran jatkoi. Itse asiassa Jarem ei kuitenkaan ollut puhunut äidistään Garmealle, ainakaan hän ei itse muistanut tehneensä sitä.

//viimeinkin kerkesin tämänkin kirjottaa : D//

Garmea vain hymyili salaperäisesti Jaremin tiedustellessa, kuinka vanhana hän tätä piti. Ei tämä häntä paljoa vanhempi voinut olla, eikä ainakaan nuorempi kypsyneistä kasvonpiirteistä päätellen, mutta hän pysyi vaiti arvailuista. Hänen hymynsä tuntui vain levenevän, kun toisen turhamaisuus alkoi päästä pintaan säikähdyksen jäljiltä, vaikka hän yrittikin kovasti olla näyttämättä huvittuneelta. Niin, puolet valtakuntaa ja turhamaisen prinsessan tapainen mies, ja hän olisi tyytyväinen elämäänsä.

No, ehkei sentään.

Mies saattoi vain pudistaa epäuskoisena päätään hieman vanhemman kollegan kutsuessa luotetun henkivartijan avukseen pukeutumiseen. Korsettiko tämän piti pukunsa alle kiristää? Ajatusta seurasi hullunkurinen mielikuva, mutta hän piti kielensä ja mielensä kurissa sen aikaa, että toinen pääsi katoamaan pukeutumishuoneeseensa. Hänelle riitti pelkkä seinäpeili, josta hän näki, ettei paidan helma hapsottanut housuista tai ettei hän aivan puolikuolleelta näyttänyt oltuaan yön valveilla murhapuuhissa. Hän tuli kuitenkin sen verran häiriintyneeksi toisen siistiytymisestä, että varmisti kädellään, että hänen hiuksensa olivat yhä siististi kiinni niskan puolelta.

Salamurhaajakauppias nyökkäsi vastaukseksi kaivoksenomistajan vihdoin ja viimein selviytyessä ulos pukeutumishuoneestaan, tällä kertaa enemmän oman itsensä näköisenä. Hän ei olisi pistänyt lainkaan pahakseen, vaikka olisi saanut nauttia toisen vähemmän suitusta seurasta pidempään - hiukset auki naisellisella tavalla, pelkkä pitkä yöpaita päällään niin, että ruskettumattomat, hoikat jalat pääsivät oikeuksiinsa... Mm. Hän havahtui ajatuksistaan seurattuaan toista jo miltei portaiden luo - sentään vaisto oli pitänyt hänet toisen perässä läsnäolevan näköisenä.

Garmea ei voinut taaskaan olla hymyilemättä, vaikka siinä kohtelias sävy olikin, kun he törmäsivät Siudraniin. Todellakin, toinen kaksikosta kuulosti siltä kuin tämä olisi yrittänyt tehdä vaikutuksen nuoreen tyttöön, mutta joutunut äitinsä huolehdinnan kohteeksi. Ei niin, etteikö nytkin olisi ollut kyse äidin ylihuolehtivaisuudesta... Mahtoi vain pohtia, miten eri tavalla tämä häneen suhtautuisi, jos hän olisi onnistunut salamurhassa.

Todennäköisesti ei mitenkään, ellei hän jäisi kiinni.

"Kuka voisi olla mainitsematta teitä, arvon rouva?" mies kysyi sävyisästi ja kumarsi lyhyesti, pitäen katseensa vanhemman naisen silmissä. Hän itse ei niin välittänyt turhista kohteliaisuuksista, mutta kyllä hän niihin sortui, jos katsoi siitä hyötyvänsä. "Olen kiitollinen tarjouksestanne ja lupaan harkita sitä, kun ensi kerran vierailen kaupungissa. Majatalot ovat usein kyseenalaisia niin laadultaan kuin hinnaltaankin." Hän vilkaisi nopeasti Jaremia. "Kenties ensi kerralla tapaamme vähän... rauhallisemmissa merkeissä. Näkemiin, Palosydän."

Niine sanoineen salamurhaajakauppias astui ulos ulko-ovista, nyökättyään hyvästit myös kollegansa äidille. Kenties hän pelkkien tavaroiden ja Kiirin hakemisen sijaan nukkuisi muutaman tunnin ja lähtisi sitten takaisin Jurleifiin... Ja pohtisi sen jälkeen, mitä oikein tekisi tuon ajatuksiaan häiritsevän miehen kanssa.

[ Kiitoksia pelistä, Jona-kultaseni. o/ En sitten tiedä, pitikö tuota vielä venyttää, mutta... XD ]

Jumalten kiitos Garmea suojasi Jaremin selustan. Palosydän ei todellakaan olisi jaksanut kuulla äitinsä paasausta siitä, kuinka hän ei enää edes kunnioittanut vanhaa äitiparkaansa. Hänhän asui yhä äitinsä kanssa, pitääkseen tuosta huolen vanhuuden päivinä, ja se oli epäkunnioitusta. Toisinaan Siudran osasi käydä poikansa hermoille, vaikka suurimman osan ajasta he tulivatkin hyvin toimeen, liiketoimetkin hoidettiin melko pitkälti yhdessä, vaikka Jarem olikin noussut päättävään aseman ja Siudran oli vetäytynyt taustalle. Nainen ei vain voinut pitää sormiaan erossa kaupanteosta, siinä Palosydän erosi selvästi niin äidistään kuin myös edesmenneestä isästään.

Siudran hymyili maireasti Garmean puhuessa ja Jarem voihkaisi hiljaa mielessään. Jonkun tosiaan olisi aika ruveta käyttäytymään kuin ikäisensä.
”Teidän pitäisi kyllä saada itsellenne sopivampi nimi, herra Jääsielu”, Siudran ehti sanoa kehuvasti, ennen kuin Garmea ilmoitti lähtevänsä.
”Mikä sääli, ettette viivy pidempään”, Terästahto sanoi ja väänsi kasvoilleen sopivan murheellisen ilmeen.
”Kiitän teitä vielä kerran henkeni suojelemisesta. Saatte vielä palkkionne, enkä hyväksy vastaväitteitä”, Jarem sanoi tyylikkäästi kumartaen ja saattoi Garmean lupauksensa mukaisesti ulko-ovelle asti. Palosydän katseli hetken pelastajansa perään, mutta sulki sitten oven.

Kädet nousivat venytykseen korkealle pään yläpuolelle ja makea haukotus venytti leukoja. Kun jännitys oli poistunut ja Jarem saattoi täysin rentoutua vieraansa lähdettyä, väsymys oli viimein palannut. Nyt kun oli jo oikeastaan liian myöhäistä ruveta nukkumaan. Mutta kun silmät alkoivat äkkiä lurpsahdella ja toinenkin haukotus kaikui kartanon aulassa, Jarem päätti jättää sopivat nukkuma-ajat omaan arvoonsa ja kömpiä petiin juuri nyt. Mitä siitä, vaikka useimmat ihmiset heräsivät tähän aikaan.

”Huolehdi siitä, ettei kukaan häiritse minua nukkuessani”, Jarem sanoi Jurdille päästyään takaisin ylimpään kerrokseen ja kohdattuaan jättiläisen siellä. Jurd ei ehtinyt sanoa mitään, kun Palosydän oli jo siirtynyt huoneeseensa ja sulkenut oven perässään. Mies ei vaivautunut edes riisuutumaan kunnolla, päällimmäinen vaatekerta, silinteri ja keppi putosivat lattialle kukin vuorollaan ja puolipukeinen Jarem kömpi takaisin peitteidensä alle. Hän ei todellakaan ollut tottunut kokonaisten öiden valvomiseen, niinpä hän simahtikin heti, kun sai laskettua päänsä tyynyyn.

//Piti nyt saada Jarem pois portaista jummaamasta, vaikka vähän kestikin... xD Mutta kiitokset itsellesi tästä pelistä ^____^//