Empty spaces - what are we living for?

[Jona ja hänen herransa voi kipitellä tänne <3]

Danleif, mokoma kalastajakaupunki, joka oli ennen ollut kauppalaivojen paratiisi. Tuo satama, johon aina haluttiin, ja johon aina pyrittiin. Parhaista paikoista kilpailtiin. Kaikki oli hyvin, onnellisesti. Mutta eihän mikään hyvä kestä koskaan. Lännen kauppa tyrehtyi, niin myös autioitui tämä paratiisi. Tyhjiä tiloja, miksi ihmeessä kukaan enää edes vaivautui saapumaan pieneen pisteeseen maailmankartalla? Danleif, se ei ollut enää mitään muuta kuin juuri se yksi, ainoa pieni piste maailmankartalla. Sitä ei enää kukaan tuntenut kaupan tyrehdyttyä. Ja jos sinne joku eksyikin, niin mokoma lähti kyllä melkoisen nopeasti poiski, tai sitten riisti kaupungilta viimeisetkin rahat. Niiltä asukkailta siis, jotka sitä vielä asuttivat, ja jotka eivät olleet lähteneet, vaan harjoittivat elinkeinoaan - hinnalla millä hyvänsä! Se oli heidän elantonsa lähde, se oli heidän menneisyytensä ja se tulisi olemaan heidän tulevaisuutensa, aina siihen asti kunnes nämä kuolisivat. Mutta pelastaisiko Danleifia enää mikään? Sitä ei tultaisi tietämään, ei tiedetty nytkään, mutta kyllä kaikki sen asukkaat varmasti toivoivat tätä. Silloin hekin vaurastuisivat.

Nyt keväinen tuuli puhalsi mereltä päin, kylmänä ja kosteana. Se sai ihmiset lukittautumaan koteihinsa, kunnes nämä lähtisivät puolen päivän jälkeen laskemaan verkkojaan, tai nostamaan niitä. Kalastus, se oli kaupungin paras tulonlähde, mutta kyllähän kylässä toki oli muitakin ammatteja. Seppiä ja vaikka mitä. Satama oli tyhjillään, vain muutama kauppalaiva oleskeli laiturissa, eikä niilläkään oikeastaan oltu purjehdittu pitkään aikaan. Ja kun tarkasteli paremmin toista laivaa, niin sen kannella saattoi nähdä henkilön. Mustahiuksinen miekkonen, Roqus, se siellä katseli merta myrkynvihreillä silmillään. Tuuli heilutteli hiuksiaan, kalpea iho näytti tummassa ympäristössä yhäkin vaaleammalta. Viitta heilui myös tuulessa, ja ruskeat vaatteet olivat hieman nuhjuisen ja kuluneen oloiset, mutta hiukset olivat hyvin. Sekä lakki tuon päässä. Mitä toinen sitten mahtoikaan miettiä ? Veljeään, Routaa, joka ei ollut pitkään aikaan purjehtinut takaisin häntä katsomaan. Hän itse oli viettänyt jonkin aikaa laivalla, jääden kuitenkin sitten pahaiseen kotikaupunkiinsa harjoittamaan sepän ammattia. Nyt hän oli lähinnä puuseppä, mutta ei kullan tai muun metallin takominenkaan mikään uusi juttu ollut. Näppärä oli miekkonen käsistään.

Huokaisu karkasi noilta huulilta ja tämä nojasi paremmin laitaan käsillään. Tuuli ei tuntunut haittaavan häntä ollenkaan, kuin koko mies olisi ollut ihan patsas. Miekka roikkui huotrassaan ja vöitä oli muutenkin miehellä enemmän ja vähemmän, kolme ainakin. No, olihan Roquksella addiktio kaikenlaisiin vöihin. Pian tuo kuitenkin nousi pystympään, kuitenkin ynähtäen ja polvistuen maahan, pidellen ristiselkäänsä.
"Mokoma selkävika", tuo kirosi hiljalleen. Hänellä tosiaan oli paha selkävika, joka aina välillä haittasi elämää. Tuo haukkoi henkeään hetken aikaa, kunnes kipu sitten tasaantui. Katse siirtyi taivaalle, kunpa vain Routa olisi siellä, hänen kanssaan. Myrkynvihreistä silmistä ei ulkopuolinen kuitenkaan pystyisi mitään lukemaan, ne olivat tyhjää täynnä, ainoa mitä niistä voisi nähdä, olisi viha mokomaa ihmiskuntaa kohtaan. Ihmiset olivat petollisia, eihän noihin voinut luottaa. Ehkä tähän oli yksi syy se, että Roqus ei ollut koskaan ollut hyvä minkäänlaisissa ihmissuhdeasioissa, puolin tai toisinkaan.

Jälleen turhautunut huokaisu ja tuo nousi pystyyn, eikä selkään koskenut enää pahasti. Pahaksi onnekseen tuo mustavihreähiuksinen näki edessään laivan reunalla, hämähäkin, ison ja suuri kokoisen, jonka jalat olivat kroppaan nähden hyvinkin isot ja pitkät.
"Hä-hämähäkki!" vihreät silmät pyöristyivät kauhusta ja kädet alkoivat täristä holtittomasti. Ei, eihän tietenkään pelännyt pientä hämähäkkiä, vaan kammosi sitä! Lihakset olivat jäykistyneet paikoilleen, eivät suostuneet toimimaan. Mitä hän voisi tehdä, kun iso, lihava hämähäkki vain tuijotti takaisin.
"Ä-älä tule lähemmäksi...mokoma" Roqus soperteli hämähäkille ja varmaan ulkopuolisen silmistä katsottuna tilanne olisi hyvinkin hauska, muttei Roquksen mielestä. Toinenhan pelkäsi hämähäkkejä, arakhnofobia tätä vaivasi ja oli vaivannut jo pienestä pitäen.

//Ja täältähän Jonatus tulee Jareminsa kera ^___^//

Kylmä tuuli tuiversi Jaremin kasvoilla ja värjäsi hänen korvansa hennon vaaleanpunaisiksi. Kohmeiset sormet olivat jähmettyneet ohjasten ympärille, toinen käsi piteli mustaa silinteriä ja tyylikästä kävelykeppiä. Basaltin siivet kohosivat verkkaan ylös ja laskeutuivat jälleen alas, mustahiuksisen miehen keinuessa hieman liikkeen mukana. Alapuolellaan hän näki Danleifin kaupungin, jonka katujen olisi kuulunut kuhista elämää, ihmisten huutoja ja naurua. Jonkin verran väkeä kaupungissa liikkuikin, mutta aivan liian vähän sen kokoon nähden.

Mutta se ei suinkaan ollut Jaremin ongelma, eihän hän edes ollut aikeissa viipyä kaupungissa kovin kauaa. Hänen pitäisi vain löytää satamasta tietty kauppa-alus, joka oli miehen saamien tietojen mukaan tuonut mukanaan jotain eksoottista kaukomailta. Laivan omistanut kauppias ei ollut suostunut kertomaan tarkemmin, mutta juuri se oli ollut varma keino saada Jarem paikalle. Jos saatavilla oli jotain erikoista, tai peräti jotain aivan ainutlaatuista, aikoi Palosydän saada sen omistukseensa.

"Aika laskeutua, Basaltti!" Jarem huudahti nähdessään sataman ja sen muutamat laivat alapuolellaan. Jokin noista oli hänen kohteensa. Lohikäärme kääntyi jyrkkään syöksyyn, saaden Jaremin puristamaan tavaroitaan entistä lujempaa. Jos vain paikalla olisi ollut joku muukin miehen itsensä lisäksi, olisi hän saman tien lyönyt vetoa siitä, laskeutuisivatko he oikeaan laivaan vai eivät, vedonlyönti kun oli miehellä suorastaan verissä.

Basaltti tömähti raskaasti kannelle, ja Jarem nousi sen selästä asetellen silinterin päähänsä. Ainakaan tämä laiva ei aivan tyhjä ollut, jonkin verran hänen edessään seisoi nimittäin vihermustahiuksinen mies, joka katsoi kammoten jotain laivan reunalla olevaa. Jarem oli jo aikeissa kysyä, mikä toisen noin pelästytti, kun vastaus tulikin esille. Hämähäkki? Tämähän oli jo naurettavaa.

Vihellellen ja kävelykeppiään heilutellen Jarem asteli hämähäkin luo, antoi sen kiivetä keppinsä kärkeen ja pudotti otuksen sitten laidan yli.
"Peto on poissa päiväjärjestyksestä. Saanen esittäytyä, Jarem Tvaer Palosydän on nimeni", mies sanoi käännyttyään toisen miehen puoleen. Sanoja seurasi tyylipuhdas kumarrus ja silinterin kohotus, vaikka päähine palasikin ripeästi takaisin paikoilleen.

"Onkohan Goran Hielth Suolapärske löydettävissä tältä alukselta?" Jarem kysyi kohteliaasti ja nojasi seistessään hieman kävelykeppiinsä. Tällä kertaa sen nuppi esitti irvistäviä kasvoja, kierojen silmien tullessa juuri sopivasti esiin harmaasilmäisen miehen sormien lomasta. Takaansa mies kuuli tyytyväistä ähinää, Basaltti oli jo ehtinyt tehdä olonsa mukavaksi ja asettautua makuulleen kannelle.
"Älkää huoliko, sillä on kuonokoppansa. Ja se on liian laiska syöstäkseen tulta", Jarem selitti ja viittasi kepillään mustaa lohikäärmettä kohden. Otus vastasi vain laiskalla urahduksella, se näytti olevan jo puoliunessa.

Jarem tarkasteli edessään seisovaa miestä, pyöritellen jälleen keppiään. Toinen näkyi olevan elementalisti, mutta hänelle tuollaisella ei ollut juurikaan merkitystä. Enemmän huomiota kiinnittivät miehen osittain vihreät hiukset.
"Sattuuko tuo vihreä olemaan aito värisi?" mies kysyi selvästi uteliaana, astuen muutaman askeleen lähemmäksi niin, että olisi jo yltänyt koskemaan toista. Käsi kohosikin jo hieman, mutta liike vaihtui pian huolettomaksi kädenheilautukseksi.
"Katsos, kaikki erikoinen on hyvin mielenkiintoista", Jarem totesi kättään heilauttaessaan ja astui jälleen muutamia askeleita, tällä kertaa hieman kauemmaksi toisesta.

Roqus, hän ei nähnyt muuta kuin hämähäkin, pelottavan ja ilkeän hämähäkin, joka oli vielä Roquksen mielestä ihan liian suuri ja lihava! Vihreät silmät eivät katsoneet minnekkään muualle nyt, ettei mokoma hämähäkki vain pääsisi niskan päälle, hyppäisi päin hänen naamaansa ja vaikka puraisisi tai jotain muuta kamalaa, jota Roqus ei voinut eikä tahtonut edes ajatella. Pelkkä kamala hämähäkki, miksi se kiusasi häntä? Siinä se vain oli, kuin tahtoisi tahallaan piinata miehen mieltä olemassaolollaan. Roqus kun ei edelleenkaan pystynyt liikkumaan pelosta jämähtäneiden lihastensa takia, niin eipä tämä voinut oikein pakoonkaan juosta.
"Mene pois! Hus siitä!" tuo heilutti tärisevää kättäänsä hämähäkin suuntaan, ja yritti jotenkin vaivalloisesti hilautua hieman taaksepäin. Mutta ei, kädet eivät suostuneet toimimaan ja sekin, joka oli heilutellut itseään hämähäkin suuntaan läsähti alas, niin että Usvamieli sai rystysensä kipeäksi. Huokaisu, jälleen, joskin se oli tärisevä ja pelokas. Miksi juuri hänelle piti käydä niin? Sitä sopikin kysyä.

Onneksi paikalle saapui parivaljakko, lohikäärme, selässään tuo Roquksen pelastaja, uljas herrasmies, joka surmasi kamalan pedon vihreäsilmäisen edestä tekemättä paljoa mitään sen eteen. Mustavihreähiuksinen mies katsoi pitkän aikaa vielä hämähäkin turmallisen kuoleman jälkeenkin sitä kohtaa, jossa se oli hetki sitten oleskellut. Se oli kuitenkin poissa. Sydän lakkasi tykyttämästä hervotonta vauhtia ja selkävikainen sai hilattua itsensä jopa ylös, ja hoiperrellen tuo siirtyi muutaman metrin taaksepäin pelastajastaan, joka kehtasi vielä sanoa mokomaa pientä hämähäkkiä pedoksi, tai olihan se fobisen henkilön mielestä, mutta Roqusta lähinnä kiukutti se, että hän oli näyttänyt ihan tyhmältä tämän silinteripään edessä. Noh, se olisi pieni murhe ja hampaitaan kiristellen Roqus koitti sulattaa asian. Toinen esittäyty Jaremiksi ja vielä tyylikäs kumarrus. Mitäköhän miehiä tämä nyt sitten olikaan? Lohikäärme ja kaikkea, Roquksella tuskin olisi tällä hetkellä varaa edes lemmikki hiireen. Sepän työt, kun olivat tällä hetkellä hieman alakantissa, koska Roqus oli ollut selkänsä takia jälleen sairaslomalla ja viimeisetkin kolikot oli menneet mokomiin lääkkeisiin ja lääkärikäynteihin.
"Roqus Orion Usvamieli", tämäkin sitten sanoi nimensä töksäyttäen ja ei edes viitsinyt vaivautua kumartamaan- ihan syystäkin tosin. Tuo pelkäsi satuttavansa taas selkänsä.

"Onkohan Goran Hielth Suolapärske löydettävissä tältä alukselta?"
Toinen kysyi ja vihreäsilmäinen vain pudisti päätään. Että tälläistäkin piti sattua. Myrkynvihreät silmät arvioivat tarkasti toista ja vaikka toinen olikin pelastanut hänet hirviöltä, niin silti Roquksen ilme oli samanlainen kuin aina, kun hän tapasi jonkun uuden henkilön. Eli toisin sanoen herra katsoi toista pitkin nenänvarttaan, toisen kulman kohotessa hieman. Tuo siirtyi aluksen reunalle ja nojasi toisella kädellä reunalaitaan, ollen kuitenkin melkein yhtä lähellä toista, kuin aikaisemminkin, ja katseli yhä tuota miestä ja lohikäärmettä, joka näytti löytäneen mukavan paikan jo nyt. Ja mitä tuo oikeastaan teki täällä? Etsimässä Gorania, valitettavasti Goranin laiva oli kylläkin tuo seuraava tuossa vieressä.
"Goranin laiva on tuo vieressä oleva, jos sitä etsitte", Roqus sitten nyökkäsi seuraavan laivan puoleen.

Sitten tuo mies selittikin omasta lohikäärmeestään. Eipä tuo pahemmin kyllä Roqusta pelottanutkaan. Lauhkean näköinen ainakin päältäpäin.
"Enpä usko tuon tuosta ylös hievahtavankaan..." Roqus mutisi hivenen huvittuneesti ja hiljaa, niin ettei tämä Jarem sitä välttämättä edes kuullutkaan.
"Sattuuko tuo vihreä olemaan aito värisi?"
Silmät pyöristyivät hieman. Mitä ihmettä, toinen oli astunut lähemmäksi häntä ja melkein kosketti kädellään häntä, hänen hiuksiaan! Kuitenkin se olikin vain kädenheilautus ja sitten tuo vain totesi, että erikoinen on aina mielenkiintoista.
"Ei, tämä ei ole oma värini, musta on oma värini", mies sanoi sitten hieman murahtaen. Kenellä ihmisellä olisi luonnostaan vihreät hiukset? Onneksi toinen sitten astui hieman kauemmaksi hänestä. Roqus laittoi ruskea-valkoista hattuaan paremmin päähänsä ja myrkynvihreiden silmien katse ei ollut ollenkaan siirtynyt mokomasta miekkosesta mihinkään.

"Mitä oikeastaan teet täällä? Goran on nyt kyllä valitettavasti poissa kaupungista, eikä tietoa milloin tuo palaa", Roqus tiesi kertoa ja yritti samalla jotenkin saada tietoa siitä, miksi Palosydän oli täällä lohikäärmeensä kera. Äänensävy ei kyllä ollut mitenkään ystävällinen, ei ollenkaan. Sadisti ei koskaan lähes tulkoon kuulostanut ystävälliseltä, ei nytkään. Käsi siirtyi varta vasten miekankahvalle, mutta ei, eihän sadisti ollut toki mitään tekemässä, ehkä ajatuksissaan kuvitteli nirrivänsä mokoman, mutta ei toinen voinut sitä tietää.

"Roqus Orion Usvamieli", toinen mies töksäytti nimensä Jaremin esittäydyttyä.
"Tsot tsot tsot, eikös tuon nyt voisi tehdä vähän kohteliaamminkin. Vähintäänkin olisi sopivaa kiittää, jos saa apua", harmaasilmäinen sanoi toruvasti ja heristeli sormeaan. Pian Jarem kuitenkin jätti käytösopastuksen ja kysyi sen sijaan, oliko hänen kauppakumppaninsa paikalla.
"Goranin laiva on tuo vieressä oleva, jos sitä etsitte", vihreäsilmäinen mies sanoi nyökäten toista laivaa kohden.
"Mikä onni että lensin yksin, olisin muutoin hävinnyt vedon", Jarem sanoi naurahtaen ja antoi keppinsä pyörähtää ympäri komeassa kaaressa. Kenties hänen tosiaankin pitäisi tehdä jotain vedonlyönti-innostukselleen. Jonain päivänä.

Jarem kiiruhti nopeasti jo seuraavaan aiheeseen, tällä kertaa vakuuttamaan Basaltin vaarattomuudesta. Puisella laivalla tultasyöksevä lohikäärme kun ei varmastikaan ollut se mieluisin vieras. Ilmeestään päätellen myssypää ei pitänyt otusta minkäänlaisena uhkana, vaikkei Jarem kuullutkaan hänen sanojaan.
"Ei, tämä ei ole oma värini, musta on oma värini", Roqus vastasi murahtaen keräilijän seuraavaan kysymykseen.
"Sitä arvelinkin", Jarem sanoi huokaisten hieman apean näköisenä. "No, aina ei voi löytää etsimäänsä", hän jatkoi jälleen iloisena ja astahti jälleen muutaman askeleen, tällä kertaa sivulle toisesta miehestä katsoen. Häntä ei todellakaan oltu luotu seisomaan rauhassa paikoillaan.

"Mitä oikeastaan teet täällä? Goran on nyt kyllä valitettavasti poissa kaupungista, eikä tietoa milloin tuo palaa", vihersilmäinen sitten kertoi.
"Ensin hän kutsuu minut kaupantekoon ja sitten hän luikahtaa paikalta, on siinäkin meillä kauppias", mustahiuksinen sanoi voivotellen, käänsi kasvonsa taivaalle ja levitti kätensä sivuilleen, kuin olisi julistanut murhettaan suoraan jumalille.
"Enkä kyllä pääse täältä mihinkään vähään aikaan, kun Basaltti on saanut asettua taloksi", mies jatkoi mietteliäänä, nojaili keppiinsä ja vaikutti puhuvan melkein itsekseen.

"No, nyt kun olen täällä niin haluaisitko opastaa minua ympäri kaupunkia? Jos vain Basaltti saa jäädä tänne", Jarem kysyi Roqukselta, olettaen automaattisesti tuon kuuluvan laivan miehistöön. Kenties he voisivat peräti käydä tutkimassa hylättyjä taloja, niistä saattaisi hyvinkin löytyä jotain mielenkiintoista.
"Maksan toki sinulle palkkion vaivoistasi", mies vielä lisäsi. Kauppiasvanhempiensa poikana ja itsekin liikealalla toimiessaan hän kyllä tiesi, että raha oli se, joka ihmisiä liikutti.

Roquksen kulma kohosi huomattavasti, kun toinen aloitti saarnaamaan siitä, että voisi olla hieman kohteliaampi. Jäykkä virne siirtyi toisen kasvoille, katse käväisi maassa. Ei Roqus mitään aikonut sanoa, ei. Mokoma saisi jäädä oman onnensa nojaan saarnauksillaan, jotka antoi vihermustahiuksinen vain solista ohi korvien. Hän ei piitannut mistään kohteliaisuuksista, ei, hän oli kohtelias jos häntä itseään se vain huvitti ja nyt ei huvittanut, kun toinen vielä ivaili sen hämähäkin takia. Niin sekin vielä! Ei Roqus tahallaan kammoksunut mokomia pitkäkoipisia tai olivat ne sitten lyhytkoipisia, mutta hämähäkkejä kuitenkin. Kamalinta ehkä maailmassa, vaikka olihan Roquksella toki muitakin fobioita, joista hän ei halunnut puhua yhtään sen enempää, kuin hämähäkeistä tai lukeistakaan.

Sitten toinen alkoikin jo kysellä tuttavastaan, jonka myös Roqus tiesi, jotenkuten, ei todellakaan kylläkään hyvin. Tämä Goran oli muutaman kerran käynyt hänen pajallaan, saaden mieheltä kuitenkin tympeän vastaanoton ja näin kaksikko ei oikein tahtonut tulla toimeen ja jos totuuksia alettaisiin lavertelemaan niin Roqus ei pitänyt miehestä sitten pätkääkään. Mutta tosiaan, Goran oli matkoilla nyt maata myöten, eikä meriä pitkin seilaten, mikä oli ehkä hivenen epätavallista tuolle. Myrkynvihreät silmät siirtyivät tarkastelemaan taas tätä herraa. Silmissä paloi hullunkiilto, tai no ei nyt ihan, mutta kuitenkin jokin, mikä tavallisen ihmisen silmissä ei palanut. Roqus oli viettänyt elämäänsä yksinäisyydessä, puhellut yksikseen, hänestä oltiin jaeskeltu huhuja kaduilla, sanottu hulluksi, ja vaikka mitä. Ehkä siitä oli alkanut tulla osa miehen elämää nykyisemmin. Hän oli tottunut siihen että häntä sanottiin hulluksi ja vaikka mitä, mutta ei. Mies ei pitänyt itseään hulluna, sillä eihän koskaan ollut tahallaan esimerkiksi ihmisiä listinyt, ehkä...vahingossa. Niin, vahingossa vain!

Kun Roqus sitten keskittyi kyselemään, miksi muukalainen oli tullut mokomaan kalastajakaupunkiin, jonka hohto oli jo kuihtunut, niin toinen sitten voivotteli, katsellen taivaalle, ja sitten tuo vielä levitteli oudosti käsiään. Roquksen ilme oli paljon puhuva. Mitä toinen oikein teki? Ivallinen, kuiva naurahdus kantautui ilmoille tuon kurkusta, ja parransänkinen miekkonen pudisteli päätään.
"Outo heppu", ja tässä tätä Roquksen hiljaa yksinpuhelua. Hän oli tottunut puhumaan itselleen, eikä hän hävennyt tätä tapaa, joskin nyt hän sentään puhui hiljaa, joten ei ollut varma oliko tämä Jarem kuullut koko lausahduksen. Ja vaikka olikin, niin ei se toki sadistia haitannut sitten pätkääkään. Mutta sitten toinenkin näytti puhuvan lähinnä itsekseen, tämä nimittäin puhui laiskan näköisestä lohikäärmeestään, joka tosiaan näytti siltä, ettei meinannut hevillä liikahtaa nukkumapaikastaan.

Seuraava kysymys sai Roquksen tuhahtamaan närkästyneesti. Vai että vielä sellaista, ja luuliko mokoma tosiaan, että hän olisi laivan miehistöä? Noh, hän ei kuitenkaan ollut, vaikka kyllä tuo tavallaan oli puolitotuus; hänhän oli ollut veljensä kanssa merillä. Huokaisu, se oli hiljainen, ja ilme venähti happamaksi, ja ihan kuin se ei olisi ollut hapan jo aikaisemminkin. Roqus oli heilauttamassa kättään merkiksi siitä, että Jarem-herra unohtaisi koko jutun, mutta kun toinen tuli maininneeksi rahan niin myrkynvihreissä silmissä paloi heti eri valo.
"Tottakai minä nyt teitä käytän vaikka minkälaisella kaupunkikierroksella, Jarem-herra!" Roqus sanoi jo hivenen ystävällisemmin. Niin nyt tuota huvitti olla ystävällinen kun panoksena oli raha.

"...ja toki lais..laiha ystävänne voi jäädä laivalle", Roqus meinasi sanoa taas ohi suunsa ja hienoinen puna nousikin noille sairaan kalpeille kasvoille. Myrkynvihreäsilmäinen vilkaisi lohikäärmettä ja sitten taas Jaremia, hymyillen väkinäisesti ja lähti astelemaan kohti laituuria, hypäten sitten sirosti maan kamaralle.
"Noniin, minne te Jarem-herra haluaisitte ensiksi?" ja voi, kyllä miehestä huomasi, ettei hän ollut tottunut puhuttelemaan ihmisiä, koska puhe oli hyvin väkinäistä ja kohteliaisuuskin melkein jäi yritykseksi, mutta kuten sanottiin, yritys palkitaan! Ja nyt hänellä oli rahan kiilto silmissään myös. Usvamielen rahatilanne oli muutenkin...kehnohkon puoleinen niin kaikki ylimääräinen toki olisi vain hyvästä.

Jarem ei taaskaan kuullut Roquksen itsekseen mutisemia sanoja, mutta tuon ilme ja naurahdus riittivät kyllä kertomaan kaiken. Mustahiuksinen ei kuitenkaan olisi voinut vähempää välittää toisen miehen reaktiosta, hän oli jo kauan sitten oppinut jättämään moiset huomiotta. Jarem nyt vain oli mikä oli eikä aikonut muuksi muuttua vain ivallisten katseiden ja muutaman sanan vuoksi. Niinpä hän pyysikin Roqusta oppaakseen, luvaten jonkinlaisen palkkionkin.

"Tottakai minä nyt teitä käytän vaikka minkälaisella kaupunkikierroksella, Jarem-herra!" vihersilmä myöntyi jopa ystävällisesti, kun raha oli noussut esille. Sitä ennen mies olikin näyttänyt melkoisen vastentahtoiselta.
"Hienoa! Mitäpä tässä sitten odottelemaan, ei meillä ole koko päivää aikaa", Palosydän innostui ja ottikin muutamia askeleita laivan laiturinpuoleista laitaa kohden.

"...ja toki lais..laiha ystävänne voi jäädä laivalle", Roqus vastasi Jaremin toiseen kysymykseen, jolloin mies pysähtyi, kääntyi takaisin uutta opastaan kohden ja näki tuon hämmennyksen.
"Sano vain Basalttia aivan vapaasti laiskaksi , totuushan se vain on", harmaasilmäinen vastasi naurahtaen ja kättään huolettomasti heilauttaen. Keräilijä ei edes muistanut törmänneensä koskaan Basaltin veroiseen laiskuriin, olivathan lohikäärmeet tyypillisesti uskollisia ja ahkeria eivätkä moisia vetelyksiä.

"Basaltti, ole sitten kunnolla!" Jarem vannotti vielä mustaa lohikäärmettä, joka avasi toisen silmänsä puoliksi, vilkaisi omistajaansa ja asettautui mukavampaan asentoon. Viesti oli selvä, kuvitteliko mustahiuksinen tosiaankin, että Basaltti jaksaisi muka tehdä jotain muutakin kuin laiskotella. Mies naurahti lohikäärmeelle ja seurasi sitten Roqusta alas laivan kannelta, janoten jo kaikkia niitä ihmeellisyyksiä, jotka voisi pian saada silmiensä eteen. Kuka tiesi, millaisia aarteita kaupungissa saattoikaan piillä, vain odottamassa sitä, joka osaisi ymmärtää niiden todellisen arvon.

"Noniin, minne te Jarem-herra haluaisitte ensiksi?" Roqus kysyi. Kohteliaisuus tuntui tulevan mieheltä vähän tahmeasti, mutta tuli kuitenkin.
"Kyllähän sinäkin kohteliaisuuteen kykenet, kun vain yrität", Jarem sanoi naurahtaen, vastaamatta heti kysymykseen.
"Olen valmis lähtemään mihin vain, mistä voisi löytää todella mielenkiintoisia ja ennen kaikkea erikoisia tai peräti uniikkeja esineitä tai olentoja. Näytä vain tietä", harmaasilmäinen sanoi ja kumarsi samaan tyyliin kuin palvelijat tekivät avatessaan oven ja päästäessään jonkun sisään huoneeseen. Nopeasti mies kylläkin suoristi itsensä ja lähti astelemaan laituria pitkin kävelykeppiään pyöritellen.

"Oletteko muuten matkustelleet kauppalaivojen mukana etelään? Tahtoisin niin mielelläni tietää, millaista siellä oikein on", Jarem sanoi kävellessään Roqukselle. Hänhän oletti yhä toisen kuuluvan heidän juuri jättämänsä laivan miehistöön ja arveli tuon olevan jo kohtuullisen kokenut merenkulkija, aloitettiinhan merien seilaaminen hänen tietonsa mukaan melkoisen nuorena. Vaikka mistäpä Jarem näitä asioita tiesi, kun oli asunut koko elämänsä sisämaassa.

Roqus oli todellakin ihan eri mies nyt, kun alettiin puhua rahasta. Silmissä välähti todellakin ihan eri kiilto kuin äsken ja kasvoilleen levisi mairitteleva hymy. Kaikki mikä toi hänelle rahaa, olisi käypää tekemistä, ainakin melkein. Tämä nyt ei edes vaatinut paljoa. Näytettäisiin mokomalle silinteripäälle muutama hassuhko talo, ja siinä se sitten olisi. Ei tarvitsisi paljon vaivaa nähdä, ja rahapussi painaisi taas hieman enemmän. Käsi sujahti ihan vain varmuuden vuoksi miekan kahvalle sillä sadistihan oli epäluuloinen. Tämä vilkuili ympärilleen muutamaan kertaan, kunnes taas siirsi vihreiden silmiensä katseen toiseen, joka oli sanonutkin että hän voisi sanoa Basalttia laiskaksi. Murinaa, niin, toinen olikin tajunnut, että mitä hän oli oikeastaan meinannut sillä laihalla, tosin hänhän oli alunperin ollutkin sanomassa että "laiska ystävä". Mielessään sadisti sätti itseään, hän oli liian läpinäkyvä.

Mutta kun Roqus sitten taas oli tai ainakin yritti olla kohtelias niin toinen siinä sitten vain totesi, että kylläpäs Roqus osasikin olla kohtelias, kun vain yritti. Silmien katse muuttui hyvin hyvin murhaavaksi. Käsi puristui tahtomattaankin miekan kädensijalle, ei toinen voinut oikein itseään hillitä, mokoma sadisti kun on. Roqus oli jo vankalla maankamaralla, pois laiturilta, kun Jarem sitten viimein tiensä sinne löysi ja sanoi aikaisemmin, että ihan minne vain mistä löytää uniikkeja tuotteita. Myrkynvihreät silmät kaventuivat viiruiksi, mistä hän oikein löytäisi uniikkeja tuotteita ja mikä ihmeen keräilijä tämä ihminen oikein mahtoikaan olla? Varsin outo hyyppä. Arvosteleva oli myrkynvihreiden silmien katse, joka uppoutui kokonaan Jaremin olemukseen, mutta siinä samassa tuo säpsähti hereille, kun toinen taas kyseli häneltä. Oliko hän matkustanut kauppalaivojen mukana?

"Olen." Roqus vastasi tylysti jälleen, ja tosiaan, hän unohti sen kohteliaan olemuksensa, koska kauppalaivoista väkisinkin tuli mieleen Routa.
"Matkustin kerran veljeni kanssa eräällä kauppalaivalla Ganoan vesiä pitkin, mutta siihen se sitten jäikin. Ihan kivaa se tuolla aavallavedellä on seilata ja vaikka sitten ajautua karille", selvästikin Roquksen sanoissa kuulsi ironia. Hän oli pessimisti, hyvin pessimisti, joka aina ajatteli tällä tavalla. Toisaalta se ei olisi häntä haitannut ollenkaan että laiva olisi ajautunut karille. Kunhan vain hän ja Routa olisivat sitten pelastuneet sieltä. Mustaviherhiuksinen huokaisi syvään ja käsi piteli yhä miekan kädensijaa. Sormet naputtelivat se pintaa. Sitten tämä mutisi itselleen taas jotain, todella hiljaa että tokkopa Jarem sitä jälleenkään kuuli. Hän oli vain niin tottunut puhumaan itsekseen, ettei se häntä haitannutkaan vaikka muut kuulisivat jotakin.

"Noh, tässä ei nyt ole paljon mitään nähtävää, täkäläiset kadut ovat aika hiljaisia nykyisemmin", Roqus huokaisi ja puhui jälleen. Ääni oli tylsistynyt ja ihan tahallaankin sellainen koska sadisti halusi näyttää ettei oikeastaan ollut lainkaan kiinnostunut mokomasta hommasta, kunnes hullun silmät sitten suurenivat ja nopea irvistys levisi kasvoilleen.
"Jos haluatte nähdä jotain uniikkia, niin kyllä minä voin sellaista teille näyttää", Roqus naurahti itsekseen ja katsahti Jaremiin, kumartaen pienesti.
"..ja tästä ei ole edes pitkä matka sinne."

Ja se mitä Roqus olikaan näyttämässä oli kynnetön kissa. Sillä raukalla ei ollut ollut kynsiä koskaan. Se asusteli erään vanhan ukon luona.
"Tässä on talo jossa se uniikki asustelee", Roqus virnisti, sillä tiesi hyvin millainen mörökölli se ukko oikeastaan oli. Vihreäsilmäinen koputti oveen ja sitten kuului askelia ja pian oven avasi pieni miehenkäppänä eräänlaisen kävelykepin tukemana. Tällä ei ollut paljoa hiuksia päässä ja toista silmää peitti lappu.
"Sinä!" tuo karjahti Roqukselle ja Roquksen kasvoille nousi vain ilkeä virne.
"Rauhassa mokoma ukko..." mustahiuksinen totesi naureskellen sarkastisesti kunnes tämä ukko sitten heristi keppiään.
"Sinä mokoma löit minulta silmän sokeaksi, kohta saat maistaa keppiäni!"
Ja niin tosiaan. Sadisti oli kerran lyönyt ukolta silmän sokeaksi, tikarilla. Voi sitä riemua, ja nautintoa minkä Roqus olikaan siitä saanut.
"Sinä pahanilmanlintu..." ukko vielä totesi heristäen keppiään, mutta katsahti sitten Jaremia.
"Ja mikäs kukko sinä oikein sitten luulet olevasi?"
"Voi anteeksi, unohdin esitellä teille Jarem-herran, johon törmäsin ja lupasin näyttää hänelle uniikkeja otuksia ja teillähän on se valkoinen, kynnetön kissa?" Roqus puhui yhtä ironisesti kuin aikaisemminkin ja sai ukon kasvoille hämmentyneen ilmeen, tosin se kyllä oli Roqukseen kohdistuessa aina yhtä murhanhimoinen.

"Jarem, tässä on August", Roqus sitten vielä esitteli ukon Jaremille ja huokaisi sitten. Hän tuli jälleen ajatelleeksi sitä kohtausta, jossa hän sai lyötyä mokoman ukon silmän muussiksi ja ihan mielellään tekisi saman toisellekkin silmälle, muttei nyt. Roqus oli kiltillä päällä nyt, ja silloinkin August oli vain ärsyttänyt häntä ihan tahallaan. Niin, se oli tietenkin se perimmäinen syy, ei se että mokoma oli sadisti.

Roqus ei varsinaisesti vaikuttanut pitävän Jaremista, tai ainakaan tuon sanoista, kun keräilijä mainitsi toisen kykeneväisyydestä kohteliaisuuteen. Miekan kädensijalle puristuvat sormet muistuttivat Palosydäntä omasta aseettomuudestaan. Kenties hänen pitäisi aivan hitusen harkita sanojaan, vaikka yleensä mies ei suostunutkaan muuttamaan käytöstään seuransa vuoksi. Vihersilmä saattaisi kuitenkin olla juuri niin ärsyyntyvää tyyppiä, että Jarem saisi tuon miekan heilahtamaan.

Mustahiuksinen kuunteli Roquksen puheita seilaamisesta vain puolella korvalla kun kävi selväksi, ettei toinen ollut vieraillut etelän kaukaisilla mailla. Sääli sinänsä. Mutta vielä jonain päivänä Jarem matkustaisi näkemään omin silmin nuo ihmeet, joista raavaat merikarhut kilvan kertoilivat.
"Jos haluatte nähdä jotain uniikkia, niin kyllä minä voin sellaista teille näyttää", Roqus naurahti ja sai jälleen Palosydämen täyden huomion osakseen. Keräilijän pitäisi todellakin keskittyä tähän hetkeen eikä tulevaisuuden haaveisiin.
"Kappas, ehkäpä tällä kaupungilla on vielä jotain tarjottavaa", Jarem sanoi, kevyen innostuksen kuultaessa äänessä. Samalla hän yritti kuitenkin toppuutella itseään kovin suurien toiveiden luomisesta, oli kuitenkin harvinaista löytää jotain todella mielenkiintoista.

"Tässä on talo jossa se uniikki asustelee", Roqus sanoi virnistäen heidän päästyään perille. Palosydän jäi nojailemaan keppiinsä muutaman askeleen päähän ovesta oppaansa koputtaessa oveen. Pian sen avasi vanha ukonkäppyrä, joka näytti kaikkea muuta kuin ilahtuneelta nähdessään Roquksen. Jarem pysytteli syrjässä keskustelusta, kaksikon riita ei hänelle kuulunut. Pian käppänä kuitenkin huomasi harmaasilmänkin ja Roqus esitteli Jaremin ja Augustin toisilleen.

"Tämä kukko on Jarem Tvaer Palosydän, joka luuli löytävänsä täältä mielenkiintoisen keräilykohteen. Vaikuttaa kuitenkin siltä, ettei oppaani ole aivan tehtäviensä tasalla ja pyydänkin nöyrimmin anteeksi aiheuttamaamme häiriötä", Jarem sanoi mahdollisimman kohteliaasti, jättäen Roquksen sanat lähes tyystin huomiotta. Vanhuksella näytti selvästi olevan jonkinlaisia vaikeuksia saada selkoa harmaasilmän puheesta, hän ei ollut tainnut todellakaan tottua moiseen puheenparteen.
"Sinäkö olet tuon retaleen ystäviä? Hus minun oveltani, molemmat!" käppyrä murahti tajuttuaan mielestään jotain Palosydämen sanoista. Nyt kepinheiluttelukaan ei jäänyt pelkäksi uhkaukseksi, sauva heilahti komeassa kaaressa ensin Roqusta ja sitten Jaremia kohden. Mustahiuksisen ajatukset eivät ehtineet mukaan liikkeeseen, mutta onneksi sentään refleksit toimivat: miehen oma sauva nousi ilmaan ja pysäytti käppänän huitaisun, räsähtäen kuitenkin kahtia iskun voimasta.
"Älkää sentään minua hutkiko, syytöntä matkamiestä", Jarem torui vanhusta ja vetäytyi muutaman askeleen kauemmaksi tutkailemaan murhemielin kovan kohtalon kokenutta tukijaansa.
"Mikä kurja kohtalo tämä onkaan... Sentään kaunis nuppi säilyi ehjänä", Palosydän mutisi itsekseen.

"Enemmän kuin mitkään kynnettömät kissat minua kiinnostaisi nyt saada uusi kävelykeppi. Alahan näyttää tietä, tällä kertaa en kaipaa mitään vääntynyttä ajopuuta", Jarem kehotti Roqusta, suomatta huomiota kiukusta kihisevälle papparaiselle. Olihan hän nyt jo turvallisesti tuon kepin ulottumattomissa.
"Kai sinä tiedät, että taitamattomat oppaat voivat jäädä ilman palkkiotaan", hän vielä muistutti vihersilmäistä.

Roqus jäi miettimään omia ilojaan, mitä ukon silmän sokeuttaminen oli aiheuttanut tai oikeammin suonut, silloin joskus. Roqus ei myöskään kinnittänyt hetkeen lainkaan huomiota mokomaan Jaremiin, kunnes toisen sanat herättivät hänet ajatuksistaan ja myrkynvihreät silmät kaventuivat täysin viiruiksi ja ilkeä parkaisu kantautui kurkusta.
"Mih?!" Miten tuo silinteripää oli edes keksinyt heittää ilmaan tuollaisia sanoja? Hänkö ei olisi tehtäviensä tasalla, kohta saisi Jarem-herra maistaa miekkaa sadistin kädestä katsottuna. Myrkyllinen katse mulkoili koko ajan silinteripäätä. Mokoma. Roqus oli kääntänyt selkänsä ukolle ja saikin tuntea seuraavaksi inhottavan kolauksen selässään. August oli lyönyt häntä kepillään ja selkää. Kivun tuottamat kyyneleet kipusivat noihin vihreisiin silmiin ja käsi riensi pitelemään muutenkin heikossa kunnossa olevaa selkää.
"Sinä saakelin ukko!" tuo parahti, ja vetäisi sitten toisella kädellään miekkansa esiin ja kääntyi kaksikkoon päin. Keppikamppailua, hienoa. Olisi Jarem voinut jättää mokoman Augustin hänen hoidettavakseen.

Nähtävästi Jaremin kepukka oli kokenut kovia ja toinen mutisikin jotain siitä, mutta Roqus ei kiinnittänyt siihen läheskään ollenkaan huomiota, vaan mulkoili nyt Jaremin sijasta Augustia.
"...vielä jonain päivänä minä sinut..." tuo murisi ukolle ja oli ottamassa jo askelta eteenpäin, lähemmäs Augustia, kunnes Jaremin ääni kuului taas. Sydän hakkasi kahta kauheammin kun mustahiuksinen vielä laukoi ilmoille viimeisen lausahduksensa, että huonot oppaat saattaisivat jäädä ilman palkkiota.
"Pah! Itsepähän sinä oppaaksi pyysit, enkä minä ole edes saanut moisen ammatin koulutusta, senkin silinteripää", Roqus kivahti ja loi murhaavan katseen Jaremiin ja sitten ukkoon.
"...sinulle minulle on vielä asiaa..myöhemmin", sihahti mustaviher hiuksinen vielä ja sitten heilautti hiuksensa paremmin taakse, ja pörrötti niitä vielä toisella kädellään. Sitten tämä käveli Jaremin vierelle.

"Ala sitten tulla jos uuden kepin haluat" Roqus ei edes jäänyt odottelemaan tätä muukalaista vaan suuntasi jo eteenpäin, työntäen samalla miekan huotraansa. Sadistin pitäisi oppia paremmin hillitsemään itsensä, muuten aika moni saattaisi saada tämän miekasta. Tai miten sen nyt ottikaan. Ihan mielelläänhän Roqus olisi listinyt puolisokean vanhuksen ja tämän Jaremin kaikista kivuliaimmalla tavalla, mutta ehkä ei. Roqus istuisi pian jossain vankilassa koko loppuelämänsä, jos jäisi kiinni. Pitäisi olla hissun kissun, ei muuta. Myrkynvihreät silmät mulkoilivat sivuille, kun hän suunnisti eteenpäin. Ihmisiä oli alkanut tulvia enemmän ulos nyt, ja osa kyllä kieltämättä loi inhottavia katseita pipopäähän. Roqus ei vain jaksanut niistä välittää ollenkaan, ja mutisikin itsekseen.
"Taas nuo pöljät ihmiset toljaavat, kuin eivät olisi ennen ihmistä nähneet."

Ja niin, hänen oma pieni putiikkinsa, jossa oli yhteydessä talo ja paja. Hänhän oli ammatiltaan puusepää, ja oikeastaan melko arvostettukin sellainen, vaikkei kukaan sitä tohtinut myöntääkään. Tämä avasi potkaisten oven, joka rämähti auki. Sen oven takaa paljastui sievä, pieni paja, josta oli ovi hänen asuntonsa puolelle. Pajan yhteydessä oli myös putiikki ja seinillä olikin hyllyjä jossa oli erikoisia puuesineitä, käyttöesineitä sekä koriste-esineitä. Jopa hieman hopeasta ja kullastakin taottuja, mutta niitä oli vain pienen pieni murto-osa. Muuten paja olikin tumma, siellä oli yhdessä nurkassa pieni sulatusuuni metallin taontaa varten, sekä siihen liittyvät esineet ja sitten isompi työpiste puuesineiden valmistukselle. Roqus riensi oman työpöytänsä luokse ja nappasi erään pitkulaisen puun käsiinsä. Hän vilkaisi nopeasti Jaremin keppiä, kuinka pitkä se sunnilleen olisikaan, ja pätkäisi siitä nopeasti pienen palan.

"Ai niin, tottakai herran pitänee istumaan päästä", Roqus vielä murahti tahatonta ivaa äänessään ja siisti yhden tuolin Jaremille ja haki siihen vielä pehmusteeksi tyynynkin.
"Tässä menee ihan pieni hetki", vihreäsilmäinen vielä totesi hiljaa ja istui itse pienelle jakkaralle ja alkoi veistämään taidokkain ottein puuta, ja jo melko pian se alkoikin näyttää kävelykepiltä.
"Minkälainen saisi olla?" myrkynvihreäsilmäinen vielä kysyi, jotta ei varmastikaan mokaisi tällä kertaa. Saisi nyt mokoma oman uniikkituotteensa, ja vaikka ihan ilmaiseksi.

Jarem ei eleelläkään näyttänyt edes kuulleensa Roquksen parkaisua vaan hän kiinnitti huomionsa vanhaan papparaiseen. Se olikin hyvä valinta, sillä muutoin hän tuskin olisi saanut torjuttua käppänän huitaisua. Vaikka oli vaikea sanoa, olisiko mies tuntenut mieluummin kepin omassa nahassaan kuin nähnyt oman kävelykeppinsä räsähtävän kahtia. Välttyäkseen uusilta iskuilta Palosydän otti muutaman askeleen taaemmas ja nähdessään Roquksen miekan hän väisti vielä hieman syrjempään. Aseettoman miehen ei todellakaan kannattanut puuttua miekankantajien asioihin.

"Pah! Itsepähän sinä oppaaksi pyysit, enkä minä ole edes saanut moisen ammatin koulutusta, senkin silinteripää", Roqus kivahti ja katsahti Jaremia melkoisen murhaavasti.
"Noh, noh, vähän itsehillintää, pyydän. Ei sitä aivan liekin lailla tarvitse kuitenkaan leimahdella", Palosydän toppuutteli viitaten tulenjumala Lairfiin, jonka tatuointi oli vihersilmäisen poskessa. Sitä virhettä mies ei kuitenkaan tehnyt, että olisi vieläkään asettunut miekankantaman sisäpuolelle. Vähemmän kohteliaan seuraamiskehotuksen kuultuaan Jarem lähti kuitenkin jälleen liikkeelle, miksipä ei? Kaipa toinen häntä oli suhteellisen säälliseen paikkaan kuljettamassa, eikä olisi varmasti kovin vaikeaa löytää vähintäänkin menettelevää keppiä.

Jarem ei oikeastaan edes huomannut Roqukseen kohdistuvia katseita, kotikaupungissaan Noerleifissä hän oli itse tottunut olemaan katseiden kohteena eikä tällainen näin ollen ollut kovinkaan uutta. Monet kaupunkilaiset kun pitivät häntä vähintäänkin omalaatuisena, ja miehestä ja hänen palvelusväestään sai helposti vaikka minkälaista juttua irti. Suurin osa oli luonnollisesti täyttä puppua, mutta "kummajaiskartano", kuten Palosydämen kartanoa kutsuttiin, herätti ihmisten mielenkiinnon niin uteliaisuuden kuin halveksunnankin merkeissä.

Roquksen potkaistessa jonkin käsityöläispajan oven auki jalallaan Jarem ehti jo luulla, että vihersilmä aikoi murtautua liikkeeseen. Tottunut tapa, jolla mies liikkui putiikissa, vihjasi kuitenkin häntä paikan omistajaksi tai vähintäänkin ahkeraksi vierailijaksi.
"Kuinka ehdit pitää tällaista liikettä pystyssä seilaamisen ohessa?" Jarem kysyi Usvamieleltä tutkaillessaan kiinnostuneena esillä olevia esineitä. Keräilijähän uskoi yhä, että Roqus purjehti merillä enemmänkin. Mutta ainakin puu näytti muotoutuvan hyvin miehen käsissä, hyllyillä lepääviä esineitä tutkiessaan Palosydän tunnusti ne vallan huolelliseksi työksi.

Roquksen siistittyä tuolin Jaremin istuttavaksi mies asettui siihen hetkeksi. Tänään hän oli kuitenkin liian levoton pysyäkseen aloillaan, niinpä Palosydän nousi pian ylös ja jatkoi liikkeen kiertelyä. Tuotteiden lisäksi paikka itsessään kiinnosti häntä, ei hän kuitenkaan liian usein ollut aikaansa tällaisissa paikoissa viettänyt.
"Kunhan saat sen sopimaan tähän nuppiin ja se on sopivan mittainen, muulla ei ole väliä", Jarem vastasi veistelevän vihersilmäisen kysymykseen ja heitti tuolle sen kepinpuolikkaan, johon irvistäviä kasvoja esittävä nuppi oli kiinnitetty.
"Ellei... Voisikohan varresta tehdä onton ja nupista irrotettavan?" Palosydän kysyi ajatuksen pulpahtaessa mieleensä. Hän tuskin koskaan tulisi tarvitsemaan mitään salalokeroa kepissään, mutta olisihan tietysti mukavaa omistaa sellainenkin.
"Tietysti jos sellaista on liian vaikea tehdä riittää tavallisempikin keppi", harmaasilmä lisäsi.

"Oletteko kovinkin perehtynyt puuleikkauksiin?" Jarem kysyi hetken kuluttua tutkaillessaan jälleen muuatta kiintoisaa esinettä.
"Kartanoni ulkoasu kaipaisi kipeästi uusimista, nykyiset koristukset ovat niin tylsiä ja tavallisia. Olen löytänyt yhden kiinnostuneen ja tarpeeksi taitavan puusepän, mutta tarvitsisin kyllä ehdottomasti ainakin toisen", mies puheli, pysymättä juurikaan aloillaan edes tutkaillessaan Roquksen kädentuotteita.

'Liekin lailla leimahdella!' Voi kuinka se jäikään koko matkaksi soimaan tuon mustaviherhiuksisen päällä. Kohta hän näyttäisi kuinka "leimahdetaan liekin lailla". Hän puri hampaitaan toisiaan vasten ja murisi itsekseen jotain. Tuo nyt luuli olevansa jokin kovinkin ylhäinen herra, mokoma Jarem. Roqus kyllä näytti melkoisen huvittavalta, kun oli vihastuksissaan ja käveli nyrkit puristettuina eteenpäin, potkaisten sitten jonkin oven auki ja varmaan joistakin se saattoi näyttää varkaudelta, tosin Roqus ei välittänyt siitäkään. Liekö tiesikään mitä Jaremkin ajatteli tästä "näyttävästä" oven avauksesta. Vihersilmät kuitenkin toivoi, että kaikki epäilykset varkaudesta laantuisivat, kun huomaisi tämän pajan omistajaksi. Sitten ponnahti taas kysymys ilmoille, että kuinka ihmeessä Roqus oikein kerkesi pitämään pajaa pystyssä, seilaamisen ohessa.
"Edelleenkään en seilaa, kuin satunnaisesti", närkästynyt ääni tuhahti vastaukseksi. Hän kun jo luuli sanoneen, ettei seilannut koko aikaa vaan oli lähinnä maakrapu. Toisaalta nyt hän voisi olla jossakin aavalla merellä Roudan kanssa. Mitäköhän toiselle kuului? Tämä oli lähettänyt jokin aika sitten kirjeen, jossa oli kirjoittanut että kaikki oli ihan hyvin. Tosin Roqusta kismitti se, että hänen lukutaitonsa ei ollut mikään mahtavin ja kirjoittaa tuo ei osannut muuta kuin pari hassua sanaa ja oman nimensä. Niinpä niin, tälläistähän se oli olla työläisen poika, mutta Routa sentään osasi lukea ja kirjoittaa, paremmin ainakin kuin Roqus.
"Seilasin veljeni kanssa kerran, pari, mutta sitten päätin jäädä pitämään pajaani pystyssä", Roqus huokaisi hiljaa, ja siitä uupui jopa se ivallisuus. Tämä nyt keskittyi veistämään sitä uutta kepukkaa Jaremille ja hienosti se tosin muotoutuikin hänen käsissään ihan kepin malliseksi. Tämä otti käsiinsä hiomiseen tarkoitettua paperia ja hioi vielä pinnan mukavan sileäksi.

Kyllähän tämä toki kysyikin Jaremilta, että haluaisiko hän tietynlaisen tästä kepistään ja siihenkin toinen vain totesi, että kunhan nuppi sopisi siihen. Roqus nappasi ketterästi kiinni kepin, tai sen puolikkaan, jonka toinen oli hänelle heittänyt. Sitten tuli vielä yksi pohtimus lisää, voisiko keppi olla ontto ja nuppi iroitettava? Niin, nupista hän saisi helposti irroitettavan, mutta kepistä onton, se saattaisi olla hieman hankalampi homma, muttei toki mahdoton.
"Nupista saa helposti irroitettavan, mutta kepissä saattaa mennä hieman aikaa, mutta ei se mahdotonta ole", Usvamieli totesi virnistäen. Hän kuitenkin piti erinäisistä haasteista ja nyt Jarem oli esittänyt sellaisen. Ja toki hän täyttäisi herran toiveet, kuin parhaiten taisi, sillä puutahan riitti. Roqus alkoi paneutua siihen rikkimenneeseen kepin puolikkaaseen ja sahasi siitä nupin irti ja alkoi kavertamaan siihen koloa, jotta nupista saisi sittemmin irroitettavan.

Hän ei kiinnittänyt vähäistäkään huomiota Jaremiin, joka sitten totesi, että oliko hän perehtynyt kovinkin puuleikkauksiin.
"Olen ammatiltani puuseppä ja puuleikkaukset kyllä sujuvat", Roqus sanoi työnsä lomasta vastauksen Jaremille, joka sitten alkoi puhua kartanostaan. Oliko tuo vihjaus? Vihersilmä katsahti nopeasti silinteripäätä, mutta kiinnitti sitten taas huomionsa nuppiin. Hän ei ainakaan esittäisi kiinnostunutta vaikka toisin oli. Siitä voisi saada hieman lisäansiota. Kasvoille ilmestyi pohtiva ilme ja nuppi olikin pian valmis, kunnes hän sitten nappasi veistetyn kepin käteensä ja pyöritteli sitä kädessään.
"Hetkinen.." Toinen puhui itsekseen ja nousi sitten jakkaraltaan ja meni nurkassa lojuvan puuvarastonsa luokse. Hän oli joskus tehnyt johonkin onton kepin, tosin se olisi ehkä hieman liian pitkä, mutta voisihan sitä lyhentää.
"Ahaa!" tämä naurahti ja nappasi hyppysiinsä kepin, joka oli sisältä ontto. Heti tuo palasi takaisin oman työpisteensä ääreen ja sovitti ensiksi nuppia. Sitä pitäisi vielä hieman leventää, ja keppiä lyhentää. Ja tämä keppi oli vielä valmiiksi laitettukin, että pinta kiilsi kauniisti.

"Tarvitsisit siis toisen puusepän?" Roqus ei voinut olla utelematta lisää, sillä ennen kaikkea lisäansiot kiinnostivat häntä. Puusepän työt kun eivät aina tuottaneet runsaasti mitään, niin kaikki olisi toki tervetullutta. Tämä puri huultaan, jottei kysyisi lisää, mutta toisaalta niin utelias tulisieluinen oli tämä, jottei hän pystynyt kauaa pitämään seuraavaa kysymystä sisällään.
"Paljonko maksaisit jos tulisin toiseksi sepäksi?" niin kaikki oli rahasta kiinni, eihän kukaan nyt menisi ilmaiseksi tekemään mitään hienoja koristuksia johonkin kartanoon ja kun mitä ilmeisimmin tällä Jaremilla oli vara maksaa.

"Edelleenkään en seilaa, kuin satunnaisesti", Roqus vastasi närkästyneesti Jaremin kysymykseen. Näköjään osa vihersilmän sanoista oli mennyt ohi Palosydämen korvien, mutta turha siitä nyt oli noin itseensä ottaa. Mustahiuksinen ei viitsinyt kuitenkaan ruveta sanomaan mitään, vaan kuunteli loputkin oppaansa puheesta.
"On varmasti hienoa omistaa veli, jonka kanssa pitää yhtä", Jarem sanoi epätavallisen ilmeettömästi. Hänellä oli ollut vain sisar, tarkemmin sanoen sisarpuoli, joka oli koko elinaikansa kohdellut veljeään etäisen kylmästi. Harmaasilmä oli yrittänyt korjata heidän välinsä vartuttuaan, mutta heidän isänsä kuoleman jälkeen Kaldera oli lopullisesti katkaissut yhteytensä Jaremiin ja äitipuoleensa, Jaremin äitiin Siudraniin. Nyt Kaldera oli kuollut, eikä Palosydän voisi enää koskaan paikata heidän välilleen syntynyttä juopaa.

Jaremin jonkinasteiseksi helpotukseksi keskustelu kääntyi Roquksen käsittelyssä olevaan kävelykeppiin.
"Aikaa minulla kyllä on käsissäni yllin kyllin", mies sanoi naurahtaen ja heilautti kättään huolettomasti. Häntä ei kukaan vaatinut mihinkään, tosin Basaltista hänen pitäisi huolehtia vielä tämän päivän aikana. Kartanollakin kaikki olivat tottuneet hänen epämääräisen mittaisiin poissaoloihinsa.

Roqus ei ensi alkuun vaikuttanut kovinkaan kiinnostuneelta Palosydämen kartanon koristelutöistä ja Jarem ajatteli jo jättää asian sikseen. Hetken kuluttua puuseppä kyseli kuitenkin tehtävästä tarkemmin.
"Palkka riippuu tietysti tekemäsi työn laadusta ja määrästä, enkä minä toki aivan ketä tahansa palkkaa. Esimerkiksi Jolien on saanut tähän mennessä 2 hopearahaa jokaisesta leikkauksin koristelemastaan ikkunasta. Jos kykenet tekemään jotain uutta ja todellakin erilaista ja osoitat Jolienia parempaa taitoa, voit hyvin saada enemmänkin", Jarem selitti ja istahti viimein hetkeksi. Hän tiesi kyllä itsekin, että maksoi melkoisen avokätisesti. Mutta jos hän onnistui löytämään häntä työllään miellyttävän kädentaitajan, hän aikoi myös pitää tuon palveluksessaan. Harva kuitenkin osasi toteuttaa tai varsinkaan ymmärtää hänen omalaatuisia visioitaan.

"Kunhan saat tuon kepin valmiiksi, voisit tehdä jonkinlaisen näytetyön jos homma kiinnostaa. Varo muuten sitä nuppia, se on merentakaista tuontitavaraa", Palosydän sanoi ja nojautui taaksepäin tuolissaan. Puoliselkään ulottuva musta palmikko roikkui tuolin selkänojan yli, hapsottaen hieman lentomatkan jäljiltä.
"Kuinka muuten olet jäänyt tähän kaupunkiin? Voisin kuvitella, että muualla olisi paljon paremmat mahdollisuudet tuottoisaan työskentelyyn jo suurempien asiakasmäärienkin vuoksi", harmaasilmä kysyi uteliaana. Hänkin oli kuitenkin liikemies, eikä liikemiehen järki kehottanut jäämään kuolevaan kaupunkiin kituuttamaan.

"Onko tässä lähettyvillä jotain hyvää ruokapaikkaa? Vatsani kuuluu olevan sitä mieltä, että nyt on ruoka-aika", Jarem sanoi naurahtaen hetken kuluttua. Hänen todellakin oli nälkä, eikä hän jaksaisi istua kovin kauaa aloillaan tutkittuaan jo kaiken mielenkiintoisen, mitä tästä liikkeestä saattoi löytää. Ulkona kaupungilla saattoi odottaa vaikka millaisia löytöjä, hän ei voisi jäädä tänne odottamaan koko päiväksi.
"Ellet sitten ole aikeissa saada keppiäni aivan juuri valmiiksi, sittenhän minun ei ole järkeä lähteä", mies jatkoi ja katsoi kysyvästi Roqukseen, puoliksi valmiina lähtemään jälleen liikkeelle.

Roqus yritti keskittää keskittymisensä puun veistämiseen ja nupin sovittamiseen oikealle paikalleen, mutta pakostikin oli Jarem saanut välistä puheellaan tämän sadistin huomion ja mitä nyt vihreäsilmäinen muuten vain mulkoili toista aina välillä kulmainsa alta.
"Onhan se", tämä sitten huokaisten vastasi Jaremin epäviralliseen kysymyksen tapaiseen, että oli varmasti hienoa omistaa veli. Hänkin oli ilmeetön, hyvinkin ilmeetön, sillä Roudan lähteminen merille oli saanut Roquksen tuntemaan itsensä aina vain yksinäisemmäksi, mutta onneksi laiva oli palannut Danleifin satamaan ja otti tämänkin koltiaisen hoiviinsa joksikin aikaa, kunnes Roqus tajusi olevansa enemmän maakrapu, kuin seilaaja, toisin kuin veljensä, joka tuntui olevan yhtä meren ja sen aaltojen kanssa, kun taas Roqus oli maan läheinen, tulinen persoona, joka mielellään pysyi paikallaan. Ja niin, seppä, joka omasi hyvät, näppärät kädet ja taitoa liiankin kanssa, oli jäänyt pahaiseen Danleifiin, vaikka muualla saisi varmasti työlleen vastinettakin enemmän.

Oikeastaan Roquskin oli ihan iloinen, kun sai käänneettyä tai oikeastaan asia lähinnä kääntyi perheasioista kävelykeppiin ja siihen, että riittänisikö Jaremilla aikaa sen valmistukseen. Vihreäsilmäistä kun ei huvittanut todellakaan puhua omasta perheestään, ei rakkaakin rakkaammasta veljestään, eikä liioin kuolleista vanhemmistaan. Roqus oli padonnut kaikki omaan sydämeensä, eikä aikonut niitä ladella ihan kenelle vain tallaajalle. Hän ei ollut ulospäin suuntautunut persoona, hän ei edes nauttinut siitä, jos toisilla meni hyvin vaan lähinnä pahastui entisestään. Mikään ihmissuhdeasia ei voinut kiinnostaa tuota pätkääkään. Roqus tyytyi pitämään kaikki sisällään ja -- ehkä se joskus syöksisi hänet vielä lähemmin hulluuden rajalle, mitä hän nyt jo oli.

Kun keskustelu sitten kääntyi siihen, että Jarem vihjaili sillä, että hänen kartanonsa kaipaisi koristusta ja uusimista. Aluksi Roqus ei ottanut asiaa kuuleviin korviinsakaan, mutta myöhemmin asia alkoi herättää miehessä uteliaisuutta ja tämä kun nyt muutenkin kärsi rahapulasta ja kuullessaan kahden hopearahan palkan jokaisesta koristellusta ikkunasta sai suorastaan nuo aina pahaa entelevät silmät säihkymään. Rahaa! Sitä saisi tosiaan tulla lisää. Pieni köhähdys kantautui ilmoille, kun tämä sitten käänsi katseensa Jaremista poispäin, jälleen nuppiin joka alkoi sopimaan paikalleen kuin nakutettu ja sitten Jarem vasta saikin sadistilta inhottavan mulkaisun, kun tämä silinteripää huomautti nupista, että sitä pitäisi käsitellä varoen. Murinaa, Roqus ei voinut sietää ohjeistuksia, tai varoituksia sillä sepän ammatin taitavana hän käsitteli jokaista puuesinettä silkkihansikkain. Puu oli hänelle läheinen materiaali jota mies salassa kunnioitti. Se oli hänen oma materiaalinsa, ei niinkään metallit. Roqus ei kuitenkaan viitsinyt mainita mitään sanallakaan siitä, että tajusi kyllä pitää nupin hyvissä hoivissa vaan tällä kertaa piti suunsa visusti kiinni, pahansuovista mulkoiluista huolimatta.

Sitten tuli vielä puhe siitä, että miksi Roqus oli jäänyt kuihtuvaan kaupunkiin ja jostakin syystä vihersilmä oli arvannut että silinteripää veisi keskustelun joskus juuri tähän aiheeseen, joka aina muistutti perheestään.
"Minulla ei ole ollut muuta paikkaa minne mennä ja juuren kuuluvat tänne, sille ei ole mitään sen tärkeämpää selitystä ja toisekseen, jos sille olisi joku toinen syy, niinkuin onkin, niin se ei kuulu sinulle", Roqus sanoi hiljaa ja ääni vaimeni aina vain loppua kohden. Äänensävy oli pistävä sillä Jarem oli osunut arkaan aiheeseen jälleen, sillä Danleif tulisi aina muistuttamaan häntä vanhemmistaan.

Kun toinen sitten omaksi onnekseen vei keskustelun omaan vatsaansa ja sen kurisevaan nälkään niin Roqus kuunteli tämän vuorot ensin ja sovitti sitten nupin varta vasten siihen onttoon keppiin ja vòila! Se oli valmis. Roqus vielä silmäili sitä hetken, jottei varmastikaan löytäisi mitään virheen virhettä ja nousi sitten ylös, kunnes joutui selkänsä takia istahtamaan takaisin. Skolioosi oli taas saanut selän kipeäksi, tämä oli taas niitä päiviä. Oaha irvistys kertoi mokomasta särystä, mutta silti vihersilmä yritti peittää sen.
"Tässä on herran keppi, toivon mukaan se kelpaa", hattupää sanoi ja ojensi keppiä Jaremille, joka saisi kävellä muutaman askeleen, jotta saisi tämän kävelykeppinsä.

"Ja mitä siihen ruokapaikkaan tulee, niin tuossa heti nurkan takana on majatalo, jossa on hyvä tarjoilu", mustahiuksinen sitten viittoili kädellään siihen suuntaan jossa "Kauriin sarvi"- majatalo sijaitsi.
"Ja sitten se näytekappale, odotas hetki", Roqus nousi nyt onnistuneesti ylös ja heilautti kättään, jotta Jarem odottaisi ja katosi ovesta huoneeseen, joka johti hänen omaan kämppäänsä. Pianpa mies tuli takaisin ja käsissään oli kolme puulevyä, joihin oli kaiverreltu kuvioita ja yksi oli reunoiltaan muotoiltu yksityiskohtaisen tarkasti ja sopisi vaikka johonkin ikkunaan.
"Tässä olisi joitakin töitä, jos kelvuutat nämä näytekappaleiksi", Roqus tuhahti ja näytti levyjä Jaremille.

Jarem ei eleelläkään osoittanut huomanneensa mulkaisuja, jotka Roquksen suunnalta hänen suuntaansa välillä kimmahtelivat. Katselkoot toinen hiljaa kaikessa rauhassa. Käytös ei ollut ehkä sitä tyypillisintä tuollaisen ammatin harjoittajalle, useinhan juuri he pitivät keskustelua yllä eikä se ollut asiakkaan tehtävä. Mutta eihän tuo Palosydäntä haitannut, hän kyllä sai juttua yksinkin aikaan. Olihan tässä lisäksi oma virkistävä vaihtelunsa, ainakaan vihersilmä ei pakolla tyrkyttäytynyt työntekijäksi. Tiedä sitten, oliko parempi, että häntä sai ihan houkutella tarttumaan tarjoukseen. Roquksesta saattoi kyllä lukea kiinnostusta Jaremin kertoessa tarjolla olevasta koristelutyöstä, mutta puuseppä ei kuitenkaan sanonut mitään. Niinpä harmaasilmä jätti asian suosiolla sikseen, ei hän väkisin tuolle mörrimöykylle töitä tarjoaisi.

Jarem sai puhella niitä näitä vielä hetken, kun Roqus sitten ilmoitti saaneensa työnsä valmiiksi.
”Tehän olettekin nopea, näyttäkäähän”, Palosydän sanoi innoissaan, hypähti ylös tuoliltaan ja nappasi kepin käsiinsä. Kaikki huomio kiinnittyi nyt Usvamielen kädentyöhön ja sormet sivelivät sileää puuta. Keppi pyörähteli ilmassa muutaman kierroksen, sitten kärki kopsahti lattiaan.
”Hyvältä näyttää ja sopivan mittainen”, Jarem sanoi hyväksyvästi nyökäten. Sitten oli aika kokeilla nupin irrottamista, tuokin onnistui hyvin ja sisältä paljastui kaivattu lokero. Kunhan sille vielä keksisi jotain järkevää käyttöä, ei käynti olisi todellakaan mennyt hukkaan.

”Kyllä te työnne osaatte, Usvamieli. Teille voisi aueta hyvinkin menestyksekäs ura, jos vain markkinoisitte itseänne paremmin”, Jarem sanoi Roqukselle ja kiinnitti nupin takaisin paikoilleen. Kenties kepin hajoamisesta oli ollut jopa hyötyä, olihan se nyt suorastaan entistä ehompi. Ainakin toivon mukaan. Mies kuunteli myssypään sanat ja nyökkäsi, kenties olisi paikallaan käydä tutkailemassa tuon Kauriin sarven ruokailumahdollisuuksia.

Jarem jopa yllättyi hieman Roquksen ottaessa työtarjouksen uudelleen esiin. Ilmeisesti vihersilmä oli siis kuitenkin kiinnostunut hommasta. Usvamielen hakiessa näytepalojaan Jarem otti muutamia askeleita pienessä huoneessa ja kokeili kävelemistä keppinsä kanssa. Eipä ollut mitään valittamista. Pian Roqus palasi näytteineen ja Palosydän tutkaili niitä arvioivasti. Hyvää työtähän ne olivat, jäljessä ei sinänsä ollut valittamista. Kyllä työkalut toisen käsissä pysyivät.
”Tämäkö on mielikuvituksellisinta, mitä saat aikaan? Samanlaisia tulee vastaan missä tahansa. Te ette tainnut ymmärtää, mitä sanoin kun kerroin kaipaavani jotain erilaista. Tarkoitan todellakin erilaista, jotain sellaista, jota ei näe missään muualla. Tässä on hitusen ideaa”, Jarem sanoi osoittaessaan erästä Roquksen töistä, ”tällaista henkeä minä tarkoitan, mutta paljon näkyvämässä määrin. Unohtakaa tavanomaisuus, hyvä mies!” Palosydän intoutui puhumaan, mutta tyyntyi sitten.

”Minun pitäisi varmaan maksaa palkkionne tästä työstä”, Jarem totesi ja heilautti keppiä. Kestäisi varmasti hetki tottua sen keveyteen.
”Kuinka paljon olen velkaa? Vai voisinko kenties kuitata velkani tarjoamalla aterian Kauriin sarvessa? Yksin syöminen kun on niin kovin ikävää. Enkä ole vielä suinkaan nähnyt kaikkea tästä kaupungista”, Palosydän jatkoi. Hän oli vieläkin valmis Roquksen opastettavaksi, osittain pelkkää jääräpäisyyttän. Eihän hän voisi myöntää edes itselleen, että olisi ollut jonkinlainen virhe värvätä tuo vihreäsilmäinen puuseppä opastamaan häntä.

Roqus sai vihdoinkin kepukan valmiiksi ja antoi sen Jaremille. Näköjään silinteripää oli siihen tyytyväinen ja myöntelikin sitä. Ja sitten vielä uudestaan sama, että hänelle voisi aueta menestyksekäs ura jossain muualla. Sitten vielä utelua siitä, että missä mahtaisi olla hyvä ruokapaikka ja Kauriin sarvi oli kyllä yksi todella mainio majatalo, jossa sai hyvää ruokaa ja oli aivan tuossa nurkan takana. Ja sitten tuo huokaisi, ottaen uudelleen esiin työtarjouksen ja rahankiilto näkyi selvästi hänen silmissään. Raha kuitenkin oli huonotuloiselle sepälle tervetullut asia. Mutta kun tämä sitten kävi hakemassa näytepalat, joita näyttää Jaremille, niin toinen katsoi niitä jonkin aikaa, arvioivasti ja Roqus yritti lukea tämän kasvoilta jotain. Hän sentään oli yksi kaupungin parhaimmista puusepistä ja tämä silinteripää... Ei tuntunut oikein pitävän hänen töistään, jotka olivat hyvin huolella tehtyjä, eikä kalastajainkapungissa yleensä tälläisiä koristuksia näkynyt, ehei. Sitten se kritiikki. Kritiikkiä siitä, että tämä mukamas ei ollut mielikuvituksellista. Vihreät silmät kapenivat viiruiksi ja tämä veti kätensä puuskaan, mokomien kappaleiden tipahdellessa käsistä lattialle. Usvamieli sulki hetkeksi silmänsä, ja yritti tyynnyttää räjähtämispistettään, mutta turhaan. Tempperamenttisuus oli yksi Roquksen paheista ja sen mukana kulki Jumala Lairfin suoma tulisuus ja mitä siitä syntyikään yhdistettynä sadistiseen mieleen? Ei ainakaan mitään hyvää. Kyllähän tämä todellakin yritti hillitä kiukkuaan, mutta ei tulisi siinä varmaan koskaan onnistumaan jos häntä, ja hänen kädentaitojaan aliarvioitaisiin. Mitä tämä sitten oikein halusi? Lentäviä, viisipäisiä apinoitako? Ikkunanpieluksiin vielä. Se ei ainakaan Roquksen mielestä olisi mikseenkään kaunista, ei ollenkaan. Seppä avasi vihreät silmät ja mulkaisi pahemman kerran Jaremia, joka alkoi puhua palkkiosta. Juuri sillä hetkellä raha ei huolettanut häntä tippaakaan. Hän ei tarvinnut mokoman silinterihemmon rahoja, ei ollenkaan!
"Minä en halua rahaa, tai mitään muutakaan sellaiselta, joka ei arvosta kätteni töitä" Usvamieli tiuskaisi, kun Jarem oli lopettanut lauseensa. Hän ei todellakaan aikoisi jäädä mokoman oppaaksi, mistään hinnasta, kerran hän ei siihen kykeneväinen ollut.

Roqus mulkoili Jaremia, ja keräsi näytekappaleet lattialta ja heitti ne puukasaan, jossa ainakin kaksi meni tuusannuuskaksi, halkeillen ja puunsirpaleita lensi pitkin ja poikin nurkkaa. Sadistin kasvoille nousi liiankin mairea hymy ja sitten tämän toinen käsi vierähti miekan kädensijalle ja katse kohdistui terävänä, murhanhimoisena jopa, Jaremiin.
"Ja nyt herra on hyvä menee ulos mahdollisimman äkkiä, ennen kuin minä kerkeän tehdä jotakin... Mitä en kyllä tulisi jälkeenpäin katumaan ollenkaan", usvamieli murahti niin karkeasti että pienellä lapsella olisi varmasti noussut niskakarvat pystyyn. Silmät kipinöivät, samoin koko olemus muutenkin. Nyt hän vasta leimahtelikin pahemman kerran. Miekka vetäytyi huotrasta ja Roqus ajoi mokoman silinteripään ulos ja jäi oven pielustaan nojaamaan.
"Toivon ettei minun tarvitse ikinä enää nähdä teitä, tai jos näenkin niin ihan mielelläni piikittelisin sinut hengiltä. Se olisi sangen mukavaakin jopa", Roqus virnisti pahansuovasti ja sydän pamppaili vieläkin pelkästä kiukusta. Sitten kasvojen ilme muuttui tavanomaisen tympeäksi ja ovi vetäytyi kiinni perässään. Hän ei haluaisi enää koskaan nähdä Jaremia, missään. Painuisi suoraan sinne missä pippuri kasvaa, se olisi mokomalle ihan oikein. Vaikka nyt todellisuus vasta iskikin arkaan paikkaan. Hän ei ollut tosiaankaan ottanut palkkiota toiselta, mutta samapa se. Tämä murahti itsekseen ja otti rikki menneet näytekappaleiden kappaleet ja käveli ulos niiden kanssa ja suoraan meren vierelle. Sitten ne tipahtivat hänen kädestään veteen.
"Sinne menivät", tämä puheli yksikseen ja katosi sitten omaan pieneen soppeensa muristen ja kiroten Jaremin kokonaan.

[Ja näin, kiitoksia pelistä ja tämähän oli ihan vain Jaremin omaksi parhaaksi xD <3]

Jarem ei näyttänyt lainkaan välittävän Roquksen reaktiosta sanojensa jälkeen. Hänhän oli sanonut vain totuuden, puuseppä teki teknisesti pätevää työtä, muttei mitään erityisen huomiota herättävää. Sääli sinänsä. Palosydän siirtyi kuitenkin ripeästi seuraavaan aiheeseen ja kysyi sijaan uudesta kepistään maksettavasta palkkiosta, vihersilmä näytti sen verran suuttuneelta, että puuleikkaukset oli varmasti parempi jättää sikseen.
"Minä en halua rahaa, tai mitään muutakaan sellaiselta, joka ei arvosta kätteni töitä", Roqus tiuskaisi ja sai yllättyneen Jaremin perääntymään askeleen taaksepäin. Mulkoilusta päätellen harmaasilmä oli nyt tehnyt jotain suorastaan anteeksiantamatonta. Joidenkin pitäisi todellakin oppia ottamaan vastaan kritiikkiä.

Puuleikkaukset olivat lentäneet nurkkaan ja Roquksen käsi oli kietoutunut miekankahvan ympärille. Miehen kasvoille oli noussut hymy, joka suorastaan pelotti Jaremia, paljon huolestuttavampana kuin äskeiset mulkaisut. Usvamielen miekan ja kiukkuisten sanojen ajamana Palosydän päätyi ripeästi ulos ovesta, kerrankin sanattomana. Taistelukyvyttömän miehen oli parempi tietää milloin poistua, ellei tahtonut menettää henkikultaansa kerkeän kielen vuoksi.

Jarem ei sentään juossut ulos päästyään, mutta käveli melkoisen ripeästi lähes autioita katuja pitkin. Hän unohti kokonaan Roquksen ehdottaman majatalon, itse asiassa hän lähti aivan päinvastaiseen suuntaan. Mies löysi kuitenkin tiensä satamaan, mutta vaati hetken harhailua ennen kuin hän osui oikealle laivalle. Loppujen lopuksi Basaltin löytäminen oli kuitenkin helppoa, lohikäärmeen ympärille oli nimittäin kerääntynyt hämmästynyttä miehistöä, joka yritti saada laiskan otuksen liikahtamaan paikoiltaan.

Kesti hetken, ennen kuin Jarem sai selitettyä, mitä hänen lohikäärmeensä oikein teki luvatta aluksen kannella. Lopulta, kun asia saatiin selvitetyksi, Palosydäntä kohtasi vaativa tehtävä: Basaltin herättely. Aikansa maaniteltuaan, uhkailtuaan ja houkuteltuaan hän sai mustan lohikäärmeen nousemaan haukotellen jaloilleen. Aika etsiä jokin majatalo, jossa odottaa herra Suolapärskeen paluuta ja tuon kaupantekotarjousta.


//Jarem tosiaan osaa valita seuransa xD Ja kiitokset itsellesi ^_____^//