Luokitus: NC-17 / K-18
Hahmot: Garmea (characon), Kuurna (Sätkynukke)
Kategoria: Slash (mies x mies -paritus)
Kuvaus: Olipa kerran pieni poika nimeltään Kuurna, joka ei ollut tyytyväinen elämäänsä. Olipa samalla kertaa myös pitkä mies nimeltään Garmea, joka ei myöskään ollut tyytyväinen elämäänsä. Olipa kerran satu, jossa nämä kaksi törmäsivät toisiinsa... hetkinen, ei se ollutkaan satu.
- I -
Garmea tutki ympäröivää huonetta katseellaan, tuntien lievää halua kääntyä kannoillaan ja poistua paikalta. Koko huone oli pelkkää sekasotkua ja siivottomuutta – siitä näki selvästi, että kyseessä oli suositun bordellin käytetty huone. Hän ei ollut arvatenkaan kertonut kenellekään, minne oli menossa, sillä vaikka hänellä ei ollut vaimoa tai läheistä ihmissuhdetta, ei hän silti voinut kertoa avoimesti käyvänsä täällä tyydyttämässä miehiset halunsa.
Etenkään, kun niiden tyydyttäjäksi ei kelvannut nainen.
Mies antoi katseensa käväistä myös ulkona ikkunasta. Kaupunki alkoi hiljentyä kauppiaiden kerätessä myymättä jääneet tavarat kadunvarsilla olevista kojuistaan, lyhdynsytyttäjät kiersivät ympäri kaupunkia hoitamassa työtään ja muut kaupunkilaiset vetäytyivät kotia kohti. Jopa lasten aiheuttama meteli alkoi laantua, kun nämä komennettiin kotiin ulkoa leikkimästä. Hän piti Jurleifista eniten yöaikaan, kun kaduilla ei ollut tungosta eikä kukaan häntä tunnistamaton, matkusteleva rihkamakauppias tullut lähestulkoon syliin kaupittelemaan halpaa tavaraa ryöstöhinnoin.
Salamurhaajan töitäkin toisinaan tekevä, täysipainoiseksi kauppiaaksi tekeytyvä salamurhaajakauppias kiinnitti huomionsa huoneen ovelle, kun hän kuuli sen avautuvan takanaan. Kädet tyrkkäsivät sisään vastahakoisen pojan, joka näytti epäilemättä olevan väärässä paikassa väärään aikaan – yleensä tällaisessa työssä olevat epäonniset puhuivat hävyttömiä, liimautuivat kylkeen kiinni ja saivat asiakasparan tuntemaan olonsa pikemminkin ahdistuneeksi kuin halukkaaksi.
Mutta ei tämä poika, jonka mies tunnisti saman tien najadiksi – siniharmaa iho ja pörröiset, mustanvihreät hiukset puhuivat omaa kieltään. Paljoa enempää hän ei ehtinyt nähdä, kun vielä nimetön, häntä melkein puoli metriä lyhyempi poika inahti ja sukelsi sängylle, piiloutuen yhden sillä olevan muhkean tyynyn taakse. Ja jos hän oli ehtinyt ajatellakaan lähestyvänsä tätä, toinen isokokoisista – ilmeisesti asiakkaan mukavuudeksi jätetyistä – tyynyistä lensi häntä kohti ja iski lierihatun hänen päästään lentäessään vain hieman hänen päänsä yli hänen väistäessään nipin napin.
Vai niin. Garmea poimi lierihattunsa vaiteliaana lattialta ja jäi sitten tutkimaan katseellaan yhä tyynyn takana piilottelevaa poikaa – tämä kyräili häntä kulmat kurtussa, kristallinsinisten silmien vilkuillessa häntä epäluuloisena tyynyn reunan yli. Yleensä hän ei tuntenut minkäänlaista häpeää tai huonoa omatuntoa siitä, että purki kuukausien aikana kerääntyneen himon kulloiseenkin porttoon, sillä nämä olivat varmasti tottuneet siihen eivätkä koskaan antaneet ymmärtää, että nämä olisivat pistäneet pahakseen, kunhan hän maksoi hyvin.
Mutta tämä tapaus vaikutti kaikkea muuta kuin siltä, jota olisi halunnut satuttaa. Niinpä salamurhaajakauppias hymähti ja istahti sängyn toiseen päähän, saaden najadin vetäytymään yhä lähemmäs takanaan olevaa seinää ja suojautumaan tiukemmin likaisen tyynyn taakse. Hän ei tehnyt elettäkään lähestyäkseen tätä tai liikahtanut muutenkaan tätä kohti – hän tiesi tuhlanneensa rahansa maksaessaan etukäteen, mutta jostain syystä se ei saanut häntä edes harkitsemaan pojan ahdistelua.
Kului melkein puoli tuntia, ennen kuin mies viimein luovutti ja nousi ylös sängyltä, pojan vetäytyessä jälleen tiukempaan kippuraan tyynyn takana. Hän tyytyi vain suomaan tälle vinon hymyn, kunnes hän laittoi hatun takaisin päähänsä ja asteli ulos huoneesta ja bordellista. Hän ei ollut koskaan tuntenut oloaan tällaiseksi – eipä hän ollut koskaan välittänyt porton tunteista tai edes ajatellut jättävänsä koskematta tähän.
Mutta najadi... jokin tässä oli saanut Garmean käyttämään aivan toista taktiikkaa saadakseen haluamansa. Hän kykeni käyttämään väkivaltaa sekä uhkailemaan, kunnes saisi haluamansa, mutta nyt hän tiesi vain vahingoittavansa niin itseään kuin kohdettaankin tekemällä tälle jotain väkisin. Niinpä hän totesi vain vielä joskus saavansa haluamansa, kunhan voittaisi uhrin luottamuksen puolelleen.
Meni vielä useita minuutteja, kun Kuurna pysytteli varmuuden vuoksi tyynyn takana suojassa, kunnes hän todella uskoi miehen lähteneen. Miksei tämä ollut tehnyt mitään ja oli vain istunut? Ei niin, että hän olisi mitään
halunnut, mutta... Ei kukaan ollut koskaan jättänyt ottamatta häntä, jos hän oli töihin joutunut. Hän tuijotti ovea vielä hetken epäuskoisena, ennen kuin hän viimein uskalsi nousta ylös sängyltä ja pujahtaa ulos huoneesta. Hän ei aikoisi murehtia säästymistään enää enempää, vaan ottaisi siitä kaiken ilon irti.
Niinpä poika löysi itsensä myöhemmin kylvystä, johon hän ei olisi vielä päässyt pitkään aikaan, mikäli viimeisin asiakas olisi ollut niin kusipäinen kuin kaikki muut.
- II -
Jos Garmea oli normaalisti tuhlannut rahojaan bordellissa vierailuun kerran kahdessa tai kolmessa kuukaudessa, nyt hän teki niin kahden tai kolmen
päivän välein – ja vieläpä sen vuoksi, että pääsi tuhlaamaan saman rahan yhä uudestaan hyödyttömään istuskeluun. Hän vaatimalla vaati saada saman pojan jokaisella kerralla ja piti tämän luonaan tunnin kerrallaan, ennen kuin hän viimein poistui.
Ensimmäisen viikon aikana porttopoika piilotteli sinnikkäästi saman muhkean tyynyn takana ja kävi taktikoitua sotaa – jos mies erehtyi avaamaan suunsa sanoakseen jotain, yksi tyynyistä lensi nopeasti tätä kohti, yrittäen neutraloida uhkaavaa asiakasta. Kun hän oli joutunut muutaman kerran suojautumaan kätensä taakse tai poimimaan hattunsa lattialta, hän oli päättänyt pysyä hiljaa, yrittämättä selittää käytöstään ja saada nuoremman suojausta laskemaan.
Vasta toisen viikon lopulla, seitsemännellä käynnillä, salamurhaajakauppias huomasi sivusilmästään nuorukaisen tutkivan itseään katseellaan. Se näytti enemmän siltä kuin tämä olisi pitänyt tiukasti silmällä kaikenlaisten liikahdusten varalta, mutta kristallinsinisessä katseessa oli aavistuksen verran tutkiva sävy. Hän ei kääntänyt päätään nähdäkseen paremmin, vaan piti huomionsa vastapäisessä seinässä, vaikka hänen olisi tehnyt melkein vastustamattomasti mieli katsoa poikaa, nyt kun tästä näkyi muutakin kuin kurtussa oleva otsa ja pörröinen hiuspehko.
Kului vielä muutama minuutti, ennen kuin tyyny laski sen verran, että porttopojan pehmeälinjaiset kasvot paljastuivat sen takaa. "Mitä sinä teet?" tämä tivasi, vaikka varsinainen äänensävy oli kaikkea muuta kuin vaativa – se oli aivan yhtä arka kuin millaisen kuvan tämä oli antanut itsestään piilottelemalla tyynyn takana.
"Istun", Garmea vastasi niin rentona kuin kykeni, kääntäen päätään hieman enemmän najadin suuntaan, mikä sai tämän tarttumaan tiukemmin kiinni tyynystä, valmiina nostamaan sen takaisin suojakseen. Sen sijaan tämä mutristi huuliaan epäluuloisen näköisenä, mikä oli – hän pani merkille – erittäin suloisen näköistä. Ottaen vielä huomioon, että kyseessä oli poika.
Muutama seuraava hetki kului täydessä hiljaisuudessa, kun osapuolet tutkivat toisiaan turvallisen välimatkan päästä katseellaan. Siniharmaat silmät kävivät läpi tyynyn takaa esiin tulleita kasvoja, todeten ne jotakuinkin suloisimmiksi näkemikseen pojan kasvoiksi. Kristallinsiniset silmät kävivät niin ikään läpi sängyn toisessa päässä istuvan miehen koko olemusta nahkasaappaista aina lierihatun sulkaan asti. Hiljalleen suojakilven virkaa toimittava tyyny laski yhä alemmas, kunnes se lepäsi koukistettuja jalkoja vasten.
"Mikset sinä...?" Kuurna kysyi melkein kymmenen minuutin hiljaisuuden jälkeen, pitäen yhä visusti silmällä asiakasta. Miksei tämä vain riuhtaissut tyynyä sivuun, repinyt vaatteita hänen päältään ja tehnyt saman, mitä useat miehet olivat tehneet ennen tätä? Miksi tämä vain istui eikä tehnyt elettäkään hänen suuntaansa – siis aiemman puhumisen lisäksi? Mitä tahansa hän olikin odottanut vastaukseksi, niin ei tuollaista hymyä – tuollaista vinoa hymyä, joka paljasti hieman tasaista hammasrivistöä, olematta kuitenkaan virnistyksen tapaan ilkikurinen.
"En kai minä halua sinua satuttaa tekemällä jotain väkisin", salamurhaajakauppias vastasi, vaihtaen samalla hieman asentoaan parempaan, mikä sai porttopojan suojauksen taas nousemaan. Tosin vain hetkeksi, sillä tyyny laskeutui alas melkein heti, kun tämä tajusi hänen vain vaihtaneen painoa enemmän toiselle kankulle. "Uskallanko kysyä nimeäsi vai saanko tyynystä?"
Pojan kasvoille näytti hiipivän punertavaa sävyä kysymyksen vuoksi. "Olen vain Kuurna", tämä mutisi, samalla kun tämän katse lähti hetkeksi harhailemaan ympäri huonetta. Hänen huomionsa kiinnittyi kuitenkin nopeasti takaisin asiakkaaseen, kun tämä napsautti sormiaan ja kohotti kulmiaan – ilmeisesti vastaus ei kelvannut. "... vain Kuurna", hän lisäsi entistäkin hiljaisemmalla äänellä, pitäen tällä kertaa katseensa toisen osapuolen silmissä.
"No, Kuurna, meidän aikamme on nyt lopuillaan, joten joudun lähtemään", Garmea vastasi ystävällisellä äänensävyllä, haluamatta pelotella poikaparkaa enää enempää. "Joten näkemiin ensi kertaan." Hän nousi ylös sängyltä ja hymyili vielä kerran suloiselle portonpenikalle, ennen kuin hän asteli huoneen ovelle. "Olen muuten Garmea Jääsielu", hän vielä lisäsi ennen poistumistaan – nimi nimestä, sehän oli vain reilua.
Kuurna jäi tuijottamaan sulkeutuvaa ovea kummastuneena, voimatta uskoa, että oli jälleen jäänyt koskemattomaksi. Kun asia kuitenkin viimein onnistui takomaan itseensä hänen kalloonsa, hänen kasvoilleen kohosi tuskin huomattava, arka hymy. Garmeaksi itsensä esitellyt mieshän oli... mukava.
Kaikkea muuta paitsi miltä tämä oli ensitapaamisella vaikuttanut.
Najadi tajusi halaavansa suojatyynyään ja sysäsi sen kauemmas, tuijottaen ovea vielä hyvän aikaa, ennen kuin hänkin uskalsi pujahtaa ulos huoneesta. Hänestä ei ollut koskaan tuntunut tällaiselta, mutta... hän taisi odottaa seuraavaa tapaamista. Seuraavaa tapaamista
asiakkaan kanssa.
Hyvin hurmaavan ja mukavan asiakkaan kanssa.
- - -
Muokkailen lisää kappaleita sitä mukaa, kun kirjoitan.Laitan viestiä siitä, kun lisään, joten kenenkään ei tarvitse käydä vilkuilemassa koko ajan uuden kappaleen toivossa.
