"Sinustako minun, hovilaulajan, pitäisi tehdä laulu? Hah! Minun tehtäväni on viihdyttää, ei kylvää murhetta. Eihän tämä poika osaa edes nauraa."
Nimi: Aidan Gareth Velvollisuudentunto
Kutsutaan:Aidan
Sukupuoli: Miespuolinen
Ikä: Noin 16 kesäinen
(tulee ikääntymään pelien kuluessa)
Kansa: Ihminen
Asuinpaikka: Jurleif, Tyrskylinna
Uskonto: Aurinkojumalan poika
Ammatti/asema: Tyrskylinnan perijä, tuleva linnanherra, aatelinen
Perhe:
- Äiti Ketri Karelie Tekevä (43)
- Isä Aras Mostrael Rautanyrkki (52)
Suvusta:
Isänisä Gareth Mostrael Hallavakasvo kuului sukuun, joka periytyi Tundrakansasta. Aidan on perinyt ulkonäkönsä ja kiivautensa tältä puolelta sukua. Garethin vaimo Emir Noora Päätöstentekijä taas puolestaan kuului hienoon aatelissukuun ja hänen kihlauksensa Tundrakansan Garethin kanssa oli aluksi suuri järkytys. Myös äidin puolelta löytyy sukujuuria Tundrakansasta. Äidinäidin isä oli Tundrakansaan kuuluvan miehen poika.
Taustaa:
"Sinä, Aidan, olet kahlinnut itse itsesi syntymällä tähän sukuun."
Surullinen on tämän nuoren tarina, jonka piti loistaa varakkuudellaan Tyrskylinnan ainoana perijänä, jonka piti hurmata jumalaisella kauneudellaan joka olkoon vanhemmilta saatu, ja jonka piti ihastuttaa veitsen terävällä älyllään ja puheillaan, jotka saisivat kokeineimmatkin tietäjät punehtumaan tietämättömyytensä häpeästä.
Vaan sattuikin niin, että linnan aatelisparille syntyi poikalapsi, kaunis ja älykäs kyllä, vaan ei halukas jatkamaan sukunsa perinteitä. Tuhoon olivat tuomitut yritykset saada poika kiinnostumaan linnan asioista, herttuoitten herkullisista tyttäristä, aatelisten virikkeistä, suurista päivällisjuhlista, kuningattaren oman hovin narreista, oppitunneista ja juoruista, joita tämä epäaito ja käärmekielinen yläluokka vuodatti toisilleen säälimättä.
Poika, Aidan Garethiksi isoisänsä mukaan nimetty, ei koskaan sopeutunut seurapiireihin, vaan vanhempiensa kauhuksi vietti aikaansa mieluiten tilallisten kanssa, tallipoikien ja linnankaartin seurassa, auttaen tallimestaria hevosten kanssa, otellen miekoilla asepihalla asemestarin kanssa. Ratsastaen huimapäisesti lohikäärmenaaraallaan säässä kuin säässä kaukana kotoa, hakien hurmiota seikkailuista vaan ei hovista.
Vanhemmat päättivät, että tälle hulluudelle piti tulla loppu. Aidan oli perijä, ei kuka tahansa palveluspoika. He sulkivat pojan sisään linnaan, pakottivat tämän jatkamaan suvun perinteitä, iskostivat velvollisuudet Aidanin päähän niin kovalla kädellä, että tämän oli pakko asettua vanhempien valamaan muottiin ja luopua vapaudestaan. Yhteisvoimin, armotta vaan ei säälimättä, he mursivat poikansa tämän velvollisuuksien vuoksi ja muistuttaakseen esikoistaan tämän tehtävistä viikon jokainen päivä, he alkoivat kutsua häntä täysi-ikäisyyden kynnyksellä Velvollisuudentunnoksi. Siitä lähtien nuorukaisen kohtaloksi jäi vain katsella ikkunasta elämää, jonka osalliseksi hän itse ei koskaan pääsisi.
Lohdutukseksi hän sai kuitenkin jatkaa retkiään lohikäärmeen kanssa. Kuun jokainen päinä, päivän vaihtuessa jo iltaan he päästävät poikansa ulos kylmänkosteasta linnasta. Silloin Aidan saa tuntea ripauksen siitä elämästä, jonka hän luuli olevan häntä varten.
Olemuksesta:
"Kaikista näkemistäni kasvoista sinun kasvosi ovat aina murheellisimmat"
Aidan on ikäistään vanhemman tuntuinen johtuen siitä, että hän ei ole koskaan saanut kokea oikeaa lapsuutta. Kun leikit ja seikkailut vaativat osansa toisten lasten elämästä, velvollisuudet vaativat Aidanin täydellisen huomion itselleen. Nuorukaisesta ei silti koskaan tullut katkeraa, hän hyväksyy hiljaa osansa, johon on syntynyt. Hovissa, aatelisten piireissä Aidan pystyy piiloutumaan naamion taakse kera kohteliaan hymyn ja ympäripyöreiden puheiden, mutta silti jokaisen pojan tapaavan on pakko tajuta kuinka onneton Aidan on osassaan. Hän ei ole koskaan kunnolla sopeutunut hoviin, vaikka onkin yrittänyt. Kieroilut ja epäaitous syövät nuorukaista pala palalta, hitaasti ja huomaamatta.
Aidan on kuitenkin aina ollut luonteeltaan vahva ja järkähtämätön, jopa kiivas. Hän jaksaa puskea eteenpäin ja jatkaa ahkerasti velvoitteidensa parissa kun on kerran niin päättänyt. Ja vaikka jokainen päivä on toista raskaampi, Aidan on päättänyt olla murtumatta, sillä häneen kohdistuu niin paljon odotuksia, että sellainen ei tulisi kysymykseenkään. Ja vaikka jokainen tuskainen hetki luo nuorukaisen kasvoille uuden uurteen, poika on tarmokas.
Loppujen lopuksi Aidania ei voi sanoa henkisesti kovin tasapainoiseksi ihmiseksi, vaikka ulkoisesti ehkä sellaiselta näyttääkin. Hänellä ei ole ketään, jolle hän voisi avoimesti ja saarnaa pelkäämättä puhua, ei ketään jolle purkaa tuntojaan ja stressiään, jota odotukset ja paineet nuorelle luovat. Hänen ympärillään pyörivät henkilöt eivät näytä muistavan että kaikesta päättäväisyydestä ja urheudestaan huolimatta kyseessä on vasta nuori poika, jolle on sysätty aivan liikaa vastuuta niin omasta kuin muidenkin elämästä. Liian innokkaasti hänen vanhempansa valmistelevat poikaansa linnanherran asemaan, eivätkä osaa enää osoittaa tälle rakkautta ja ymmärrystä. Aidanista on tullut kaikille vain perijä, tuleva Tyrskylinnan omistaja, ei muuta. Hän ei ole kenenkään poika, ei kenenkään veli, ei kenenkään ystävä eikä kenenkään rakastettu. Hän ei ole kenellekään mitään muuta kuin nuori mies, jolla on suuret mahdollisuudet menestyä elämässä ja jakaa sitä menestystä samalla muillekin. Hänen niin kutsutut läheisensä ja ystävänsä ovat vain onnenonkijoita, jotka eivät näe perijän kiillotetun muotin takana olevaa, kaikkensa antanutta ja väsynyttä poikaa, joka kaipaa vain hyväksyntää ja rakkautta.
On olemassa kuitenkin toisenlainen Aidan. Huumorintajuinen, seikkailunhaluinen ja ilomielinen Aidan. Se Aidan pääsee valloilleen kun päivä muuttuu illaksi ja nuorukainen hiipii erilliseen tallirakannukseen hakemaan lohikäärmeratsuaan. Yössä ratsastaessaan hän unohtaa kaikki murheensa, hän ei ole enää Aidan Velvollisuudentunto, vaan pelkkä Aidan, joka on vapaa tämän maailman velvotteista. Tällöin hän osaa nauttia ja iloita vapaasti tuulen kätkiessä hänen kirkkaan naurunsa ja pimeyden kätkiessä hänen pilkehtivät silmänsä. Tuulenpyörre hiuksillaan leikittelemässä ja lohikäärmenaaras allaan hänestä tulee vapaa. Hetken hän saa elää tätä elämää, iloita ja hullutella, hetken hän saa olla taas lapsi, hänen ei tarvitse olla järkevä. Hetken hän saa olla hän. Kunnes aamuauringon ensisäteet laskostavat valonsa hänen kasvoilleen, silloin hän palaa takaisin Velvollisuudentuntona linnan uumeniin ja aloittaa päivän tehtävänsä, hänen velvollisuutensa.
Tiivistettynä Aidan on hyvin määrätietoinen ja järkähtämätön nuorukainen, joka kuitenkin salaa haaveilee toisenlaisesta elämästä. Hän on kaikessa ylhäisyydessään hyvin yksinäinen ja niin kipeästi ystävän tarpeessa ettei tajua sitä enää itsekään. Oikeastaan Aidan on tahtomattaan ruvennut eristämään itseään maailmasta, hänellä ei ole enää puhtia rakastaa. Jos vain joku uskaltautuisi ja pystyisi raottamaan tämän nuoren suojamuuria niin, että pääsisi livahtamaan sisään, Aidanista saisi elinikäisen ystävän ja rakastetun, jollaista monet saattavat joutua etsimään koko elämänsä. Aidan ei ole aivan tavallinen nuori poika, hän on erikoisuus, jonka ahdinkoa kukaan ei näytä ymmärtävän. Hän ei ole vapaaehtoisesti suostunut tähän osaan, mutta ei tiedä miten voisi muuttaa kohtaloaan. 'Hukassa' voisi olla oikea sana kuvaamaan nuorukaisen tämänhetkistä, vaan toivottavasti ei lopullista, tilannetta.
(Ikääntyessään luonne luonnollisesti muuttuu.)
Ulkonäkö:
"Kuin tuulen viileä kosketus, valkeana kuin vastasatanut ensilumi, hän saapui saliin saaden kaikki hiljentymään, osan kauhusta, osan ihastuksesta."
On sanottu, että Aidan Gareth on hovissa oma pieni erikoisuutensa, eikä tämä välttämättä tarkoita pelkästään hyvää. Hänen outo ulkonäkönsä saa toiset pysymään visusti kaukana ja toiset taas lähestymään häntä hyvinkin röyhkeästi. Aidanin suvussa on nimittäin hyvin paljon Tundrakansan verta, mikä saa monet pitämään Aidania näiden niin kutsuttujen barbaarien perillisenä. Ja mikä olisikaan kummallisempaa, hirvittävämpää ja samalla kiehtovampaa kuin sivistymätön, kouluttamaton barbaari heidän jalosukuisessa joukossaan hovissa?
Tundrakansan tapaan Aidanilla on hyvin vaalea, puolipitkä hiuspehko, joka on usein villisti sekaisin. Toisinaan, kun hiukset ovat tarpeeksi pitkät, hän kuitenkin jaksaa kiinnittää ne siististi ja päätä myötäillen taakse. Virheetön iho lähentelee kerman vaaleutta, kulmakarvat ja mainittavan pitkät ripset erottuvat vain hienoisesti. Varsinkin talvella ihon kuulas valkeus korostuu, kesällä Aidan sentään hieman päivettyy. Huulet ovat myös hyvin vaaleat ja jokseenkin ohuet. Poskille syttyy pojan hymyillessä lähes huomaamattoman pienet hymykuopat. Kasvot ovat rehelliset ja suoraviivaiset, lähes veistokselliset, ne ovat vielä nuoren pojan kasvot, mutta niistä huomaa, että parin vuoden päästä Aidanilla on hyvin miehiset piirteet. Kaikki pojassa on ja tulee olemaan kuitenkin tietyllä tavalla hienostunutta ja siroa, hänelle ei koskaan esimerkiksi kehity kovin leveää otsaa tai nenää. Aidanista huomaa kuitenkin hänestä huokuvan miehisyyden, hän ei ole niinkään mikään kaunis poika vaan vain hyvin pukeutuva, kauniit piirteet omaava nuorukainen.Vuosia jatkuneet paineet ja väsymys ovat kuitenkin jättäneet omat merkkinsä hänen kasvoilleen saaden Aidanin näyttämään ikäistään pari vuotta vanhemmalta.
Silmänsä Aidan on erityisesti perinyt Tundrakansaan kuuluvilta sukulaisiltaan; sielunpeilien väri välkehtii pistävän sinisenä. Väri ei kuitenkaan ole niinkään tumma, vaan lähentelee kristallin sinistä hehkua. Hehkumallinen väri saa Aidanin katseen tuntuvan pistävältä, ehkä jopa hyökkäävältä, mikä saa jotkut ihmiset, yleensä palvelusväen, välttämään katsekontaktia pojan kanssa.
Oikeassa korvassa killuu suvussa periytyvä sinisestä kivestä vuoltu hopeinen korvakoru.
Nuorukainen on vartaloltaan sopusuhtainen, jos ei vielä lihaksikas niin ainakin jänteikäs. Hänestä näkee, että hän on tehnyt töitä kuntonsa eteen ja että miekka pysyy kädessä siinä missä kynäkin. Silti pojan vartalo on solakka.Vaatteinaan hän käyttää usein arvonsa mukaisia, mutta yksinkertaisia asusteita vailla turhan prameita koristeita ja koruja. Vapaa-ajalla, jota ei tosin paljoa ole, pojan päällä voi nähdä selkeästi leikatun tunikan tai muun yksinkertaisen puuvillaisen paidan ja housut, jotka voisivat yhtä hyvin kuulua palvelusväelle kuin linnan perijälle. Vaatteet lähentelevät yleensä luonnollisia värejä, luonnonvalkoinen ja sinisen eri sävyt sulkeutuvat Aidanin erityiseen suosioon.
(Ikääntyessään ulkonäkö luonnollisesti muuttuu.)
Muuta tietoa:
- Vanhempiensa toiveen vastaisesti Aidan on opetellut taistelemaan ja osaa käyttää miekkaa suhteellisen hyvin. Myös tikarien kanssa poika on näppärä.
- Aidanilla on lisäksi uskollinen ratsu, kiivasluontoinen naaraslohikäärme nimeltä Kazarra. (Enemmän tietoa alempana.)
- Aidan osaa useita kieliä ja näyttää omaavan mainion kielipään, mutta vähättelee usein taitoaan sillä ei pidä sitä tärkeänä ja kieltäytyy puhumasta muilla kielillä.
- Aidan pitää paljon pähkinöistä, mutta ei voi sietää muita makeisia.
Kazarra
"Suden rohkeus, kauriin ketteryys, kyyhkysen kauneus - näistä aineista on syntyvä Kazarrah."
Kazarra, syntyperäiseltä nimeltään Kazarrah on ollut Aidanin omistuksessa niin kauan kuin nuorukainen jaksaa muistaa. Lohikäärme on naaraspuolinen, kiivasluonteinen olento, joka ei jätä ketään kylmäksi. Vaikka se on kesytetty heti munasta kuoriuduttuaan ja se on uskollisempi Aidanille kuin mikään muu olento voi olla, on naaraalla vahva, oma tahto, eikä se aina suostu tekemään niin kuin siltä oletetaan.
Kazarran menneisyydestä ei tiedetä paljoa. Aidanin vanhemmat olivat ostaneet riutuneen ja aliruokitun nuoren lohikäärmeen joltakin enemmän tai vähemmän arveluttavalta kasvattajalta oikeastaan pelkästään säälistä. Kuoleman rajalla hoippuva nuori naaras tuotiin Tyrskylinnaan, jossa se tapasi Aidanin ensi kertaa. Kaksikko ihastui toisiinsa heti, vaikka toki molemmilla oli epäilyksensä. Aidan hoiti hartaudella Kazarran kuntoon ja näin lohikäärmeen ja pojan välille syntyi side, jota kukaan kuolevainen ei pysty katkaisemaan. Kazarran voisikin sano olevan Aidanille enemmän kuin vain ratsu tai "lemmikki".
Ulkonäöltään Kazarra on yhtä omituinen kuin Aidankin, ehkä se oli siitä syystä jätetty niin heitteille. Naaras on nimittäin kokonaan lumenvalkoinen, niskan heltasta kynnenpäihin. Ainoastaan selkäpanssarin suomut vivahtavat hieman tummempaa sävyä. Silmät ovat ehkä luotaantyötävin osa lohikäärmeessä - ne ovat tumman rubiininpunaiset. Punahehkuinen katse saa monet kääntämään katseensa pois ja häipymään vähinäänin paikalta. Vaikka lohikäärmeet yleensä saavat osakseen ihailua ja ihmetystä, Kazarra ja Aidan saavat osakseen yleensä vain varautuneita katseita ja hiljaista mutinaa. Joitakin tietysti lohikäärmeen erikoinen ulkonäkö saattaa jopa ihastuttaa, mutta yleisesti ottaen näin ei kuitenkaan valitettavasti ole.
Hamassa tulevaisuudessa tapahtuvaa:
"Kukaan ei voi muuttaa kohtaloaan, vaikka sinun kohdallasi toivoisin totisesti sen olevan mahdollista."
- Aidanin isä Aras ostaa velaksi suuren kauppalaivaston ja ryhtyy kilpailemaan vesien herruudesta muiden kauppiaiden kanssa. Samalla hän yrittää opastaa Aidaniakin kiinnostumaan kaupanteosta, mutta saa poikansa kiinnostumaan ainoastaan merirosvoista.
- Aras Mostrael Rautanyrkki saa yllättäen surmansa kilpailevan kauppiaan palkkaaman salamurhaajan käsistä, samoin kuin hänen vaimonsa Ketri.
- Nuori Aidan jää täydellisen yksin käsissään Tyrskylinnan, tilallisten ja palvelijoiden, sekä kauppalaivaston tulevaisuus sekä valtavat määrät velkaa.
- Loputtomien vaikeuksien ja paineiden saartamana Aidan päätyy epätoivoissaan yrittämään itsemurhaa, mutta ei onnekseen onnistu siinä. Kurjan välivaiheen jälkeen Aidan päättää ryhdistäytyä ja kerää ylpeytensä rippeet.
- Aidan tulee päätökseen pitää kauppalaivasto ja jatkaa isänsä kesken jäänyttä työtä saadakseen kerääntyneet velat maksetuksi. Samalla hän yrittää etsiä itselleen apua Tyrskylinnan pitämiseen.
