Would you like to react to this message? Create an account in a few clicks or log in to continue.



 
PääsivuHakuRekisteröidyKirjaudu sisään

 

 Ei paikkaa kodin voittanutta

Siirry alas 
KirjoittajaViesti
Jonayla
Admin
Jonayla

Nainen
Rapu Vuohi
Viestien lukumäärä : 149
Ikä : 29
Paikkakunta : Korpikuusen kannon alla

Ei paikkaa kodin voittanutta Empty
ViestiAihe: Ei paikkaa kodin voittanutta   Ei paikkaa kodin voittanutta EmptyLa 8 Marras 2008 - 20:55

//Sovittu peli, elikäs Sever voisi Roquksen kera seikkailla tänne päin ^^//


Tukeva maa – tai tässä tapauksessa laituri – tuntui aina yhtä oudolta jalkojen alla pitkän merimatkan jälkeen. Samalla silmien eteen avautuva kotisatama teki siitä kuitenkin hyvin tutun tunteen. Tyrskytanssija oli tuonut Roudan jälleen Danleifiin, jossa hän oli syntynyt ja varttunut. Kaupungista saattoi vielä aistia kaiun sen entisestä suuruudesta, vaikka Routa olikin liian nuori muistaakseen kaupungin kukoistuksen aikoja. Kerran tämä kalastajien kaupunki oli kuitenkin ollut elämää sykkivä kaupan tyyssija.

Epäröimättä Roudan jalat valitsivat tutun suunnan ja lähtivät kuljettamaan häntä veljensä Roquksen työpajaa kohden. Matkalla vastaan tuli muutama vanha tuttu, joiden kanssa Roqus vaihtoi sanan tai pari. Kovin pitkiin keskusteluihin hän ei kuitenkaan antautunut, sillä hänelle oli tärkeintä päästä näkemään veljeään pitkästä aikaa. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun Tyrskytanssija oli Danleifissä talven jälkeen, eikä kapteenitar Meriusva ollut alunperin ollut edes kovin kiinnostunut ohjaamaan laivaansa tänne. Routa oli kuitenkin saanut vakuutettua najadirouvan matkan kannattavuudesta.

Kadut alkoivat käydä vain tutummiksi ja tutummiksi, täällä Routa oli viettänyt koko lapsuutensa ennen merille lähtöään. Muistot toivat iloisen hymyn miehen kasvoille, vaikka siihen sekoittui pian hieman surumielinen sävy. Kaikki oli ollut silloin niin hyvin, sodasta huolimatta, mutta lapsuus ja siihen kuuluvat ihmiset oli iäksi menetetty. Muttei se kyennyt painamaan Routaa maahan, hän sai elää hyvää, täyttä elämää, eikä hän unohtaisi muistoja lapsuustovereistaan eikä varsinkaan vanhemmistaan.

Mies tyrkkäsi myssyään hieman ylemmäksi ja hätisteli tunteellisia ajatuksia mielestään. Vilpoinen tuuli heilautti hieman miehen yllä roikkuvaa nahkaliiviä, muttei ollut tarpeeksi vahva saadakseen siitä kunnon otetta. Nuhjuiset saappaat astuivat katuun pehmeästi, kävely oli vieläkin hieman huteron näköistä. Tuskinpa hän ehtisikään kunnolla tottua maahan jalkojensa alla, kun pitäisi palata laivan kannelle. Lähtö olisi aikaisin huomisaamuna.

”Veikka, sinulle on vieras”, Routa kajautti kovaan ääneen ja tarttui Roquksen pajan oveen vetääkseen sen auki. Yllättäen ovi oli kuitenkin lukossa, eikö Roqus ollutkaan paikalla? Veljen luulisi löytävänsä pajastaan tähän aikaan päivästä. Ellei tuolle sitten ollut ehtinyt sattua mitään. Huolestuneena Routa kiersi Roquksen asunnolle vievälle ovelle.
”Roqus!” Routa huudahti ja paukutti ovea. Mies ei kuitenkaan saanut vastausta, mikä huolestutti häntä vain entistä enemmän. Oliko Roqus todellakin lähtenyt johonkin vilkkaimpana kaupantekoaikana, vai oliko hän pulassa? Sinä aikana, jonka Routa oli ollut poissa, Roqukselle olisi voinut sattua vaikka mitä.

Kaiken huolensa keskellä Routa osasi sentään vielä ajatellakin. Naapurit varmasti tietäisivät, missä Roqus oli. Perämies nykäisi myssyään jälleen ylöspäin ja käveli lähimmän naapuritalon ovelle. Muutaman koputuksen jälkeen oven avasi vanhemmanpuoleinen nainen.
"Hyvää päivää. Ette sattuisi tietämään, missä Roqus Usvamieli on?" Routa kysyi niin kohteliaasti, kuin vain kykeni.
"En tiedä enkä välitä, missä se nilviäinen luuhaa. Enkä suosittele teitäkään välittämään", nainen vastasi, silmäillen Routaa päästä varpaisiin. Rouva ei ollut tainnut asua täällä kovinkaan pitkään, koska ei tiennyt Routaa Roquksen veljeksi.
"En kehottaisi kutsumaan veljeäni nilviäiseksi", Routa sanoi kylmästi ja kääntyi kannoillaan, vaivautumatta suomaan naiselle sen enempää huomiota.

_________________
The light at the end of the tunnel may be an oncoming dragon.

Komennossani herrat Jarem ja Routa.

Avatar © SN
Takaisin alkuun Siirry alas
http://www.freewebs.com/ganoa
Sever

Sever

Nainen
Skorpiooni Apina
Viestien lukumäärä : 105
Ikä : 28
Paikkakunta : Somewhere

Ei paikkaa kodin voittanutta Empty
ViestiAihe: Vs: Ei paikkaa kodin voittanutta   Ei paikkaa kodin voittanutta EmptyKe 12 Marras 2008 - 16:47

[.. ja näin me saavumme n____n]

Jotkut päivät matelevat matelemistaan, toistaan toistavat päivät käyvät vähitellen tylsiksi. Ainakin sellaisella henkilöllä, jolla ei ole ystäviä ja perhe on jossain muualla. Ja varsinkin jos sattui asumaan sellaisessa paikassa kuin Danleif, joka oli ennen ollut kalastuksen suurpaikka, mutta nyt vain pieni ja riutunut kyläpahainen maailmankartalla. Roqus oli juuri palaamassa kotiin, hän oli jaksanut jopa käydä viemässä yhden tilaustyön ostajalleen, ja tämä oli saanut siitä jopa hieman ekstraa. Mielelläänhän mies otti helppoa rahaa itselleen, ja sitä paitsi kotona istuskelu oli kyllä tylsää, sitähän hän teki kuitenkin joka päivä muutenkin. Veisteli ja istui omassa pajassaan, kävi ehkä läheisessä majatalossa syömässä hieman ja palasi sitten takaisin töittensä pariin. Illan päätteeksi tämä sitten kävisi nukkumaan ja nukkuisi ehkä sen nelisen tuntia yössä. Sitä oli sepän elämä, joka päivä yksin, omien ajatusten kanssa. Mutta itse asiassa Roqus oli siihen jo tottunut, vaikka toki joka päivä hän mietti veljeään. Routa, missä tämä edes mahtoikaan tällä hetkellä seilata, kun Roqus itse murisi itsekseen ja sai paheksuvia katseita osakseen muutamalta ihmiseltä, joiden kanssa hänellä oli aikaisemmin ollut hieman suukopua.
"Mitä tuijotatte, ettekö ennen ole ihmistä nähneet?" Roqus tiuskaisi ärsyyntyessään ainaiseen tuijottamiseen ja jatkoi sitten matkaansa löntystävin askelin. Ruskeahko myssy vedettiin silmien suojaksi, ja vihreät silmät näkyivät vain hivenen sen alta enää. Tämä mutisi kävellessään jotain yksikseen, sillä yksin asuessaan ja eläessään oli sepälle tullut sellainen tapa. Hulluksikin sanoivat, Roqus ei tosin kuunnellut ihmisten puheita, eikä niistä liiemmin välittänyt. Danleifissa oli hän asunut ja tulisi varmaan asumaankin lopun elämäänsä, tosin ehkä hän vielä jonakin päivänä astuisi Roudan mukana merille, jos jaksaisi ja jos aluksessa olisi tilaa. Siten hän ei tulisi ihan mökkihöperöksi, olihan hän jo nytkin omanlaisensa persoona, josta ei kukaan oikein tohtinut ottaa selvää. Veljeensä verrattuna melkoinen musta lammas.

Tie kävi taas aina vain tutummaksi, vaikka olihan se koko matkan ajan ollut tuttu, sillä näitä katujahan mies oli kävellyt lapsesta saakka. Hän tunsi jokaisen kujan ja kadun, eikä mikään muutos jäänyt hältä huomaamatta. Niin mieleen jäänyt oli Danleifin asuinalue. Roqus huokaisi hiljaa, ja nosti katsettaan maasta, missä se oli vasta hetki sitten seuraillut jalkojen liikettä. Sadisti näki oman talonsa ja sen lähistöllä tutun henkilön, mutta ei kiinnittänyt siihen sen kummemmin huomiota. Katse laskeutui takaisin maahan, mutta sitten tämä pysähtyi ja veti myssyään ylemmäs. Routa. Tuo oli ihan varmasti hänen veljensä, tai sitten vihreät silmät valehtelivat pahemman kerran. Roqus rypisti hieman otsaansa ja murahti sitten. Routakin osasi sitten tulla aina siihen aikaan, kun Roqus oli huonolla tuulella. Kuitenkin syvällä sisimmässä, tuon sydämen kovan kuoren alla hypähti. Hän oli onnellinen nähdessään jälleen pitkästä aikaa isoveljeä, ja lapsenomainen iloisuus peittyi vain kasvojen naamion alle, josta sen voisi taitavin vetää esiin. Sadisti ei vain osannut näyttää tunteitaan, ei edes veljelleen, vaikka oikeasti oli hyvillään tämän tapaamisesta. Mutta ehkä Routa ymmärtäisi häntä, oli ainakin tähän asti ymmärtänyt ja veli oli Roqukselle kaikki kaikessa. Routa oli tuki ja turva, joka tiesi varmasti mustaviherhiuksisen syvimmätkin murheet.

Roudan lähellä oleva nainen kuitenkin sai Roquksen mielen vieläkin synkemmäksi. Mokoma eukko tuokin, heillä oli ollut taannoin pahojakin riitoja milloin mistäkin; säästä, arkkitehtuurista ja mitä vielä. Kun Roqus lähestyi veljeään joka oli kauempana eukon talosta, niin saattoi vihreäsilmäinen kuulla naisen huutavan:
"Myssypää, tuolta se pahanilmanlintu nyt saapuu!"
Roquksen käsi, joka oli tottunut aina siirtymään liiankin tottuneesti miekan kädensijalle, liukui jälleen sitä kohti ja pian puristui miekan kahvan ympärille.
"Ole sinä eukko hiljaa siellä, ennen kuin saat maistaa miekkaani", Roqus murahti kovaan ääneen ja sai vastaukseksi vain puuskahduksen.
"Sinä se et sitten opi kunnioittamaan vanhempiasi", eukko mylvi ja heristi jostain löytämäänsä keppiä. Roqus naurahti ivallisesti ja totesi jälleen vastalauseeksi:
"Voisin kunnioittaa ruumiista irronnutta päätäsi, mutta en sinua elävänä, en edes Lairfin merkkini kautta. Ole siis hiljaa vanha kääpä"
Ja tämän sanottuaan eukko tyytyi tuhahtamaan huvittuneesti ja sulki oven. Roqus katsahti Routaa, kasvoillaan ärtynyt ilme.
"Routa..." Tämä sanoi veljensä nimen, aivan kuin varmistaakseen henkilön olevan Routa. Sadisti oli vetänyt kätensä pois miekan kädensijalta ja nyt kumpainenkin käsi oli puuskassa rintakehän päällä. Hän ei oikein tiennyt millä tavalla olisi pitänyt suhtautua Routaan, olihan tunteiden ilmaiseminen vaikeaa.
"Pitkästä aikaa."

[Anteeksi jaaritteluni ja muutamat pelauksessa esiintyvät hittaukset n___n'' ]
Takaisin alkuun Siirry alas
http://www.freewebs.com/bymyside2/
Jonayla
Admin
Jonayla

Nainen
Rapu Vuohi
Viestien lukumäärä : 149
Ikä : 29
Paikkakunta : Korpikuusen kannon alla

Ei paikkaa kodin voittanutta Empty
ViestiAihe: Vs: Ei paikkaa kodin voittanutta   Ei paikkaa kodin voittanutta EmptyLa 15 Marras 2008 - 18:05

Routa huokasi kävellessään pois naisen ovelta. Roqusta kävi sääliksi, tuollainen tantta naapurina ei varmastikaan ollut sieltä miellyttävimmästä päästä.
"Myssypää, tuolta se pahanilmanlintu nyt saapuu!" Routa kuuli naisen äänen takaansa, eukko ei ollutkaan vielä lähtenyt kynnykseltään. Perämies murahti naikkosen käyttämälle nimitykselle, ennen kuin tajusi sanojen merkityksen ja kohotti katseensa. Huulet kääntyivät iloiseen hymyyn, kun siniset silmät tavoittivat tutun hahmon. Turhaan hän oli ollut huolissaan Roquksesta.

Eikä Roqus selvästikään ollut muuttunut. Routa käveli veljeään kohden, valmiina pysäyttämään tuon ennen kuin vihersilmä tekisi jotain vaarallista miekkansa kanssa.
”Roqus, anna sen aseen olla”, mies sanoi hiljaa ja rauhallisesti. Kuinkahan usein hän olikaan lausunut nuo sanat veljelleen, oli pelastanut tuon tekemästä jotain sellaista, jota saattaisi katua myöhemmin tai jonka vuoksi joutuisi ongelmiin. Routa ei todellakaan pitänyt eukon asenteesta, mutta rehellisyyden nimissä sille saattoi olla hieman syytäkin. Roquksen kanssa saattoi kuitenkin olla vaikeaa tulla toimeen.

Fyysistä vahinkoa ei onneksi syntynyt kummallekaan osapuolelle, vaikka sekä eukko että Roqus näyttivät valmiilta sitä aiheuttamaan. Vihersilmä katsahti Routaa yhä ärtyneen näköisenä, mutta mies ei antanut tuon ilmeen häiritä.
”Todellakin. Mitenkäs veikkani on pärjännyt?” Routa sanoi naurahtaen Roquksen sanojen jälkeen ja laski kättään kohden veljensä päälakea, kuin pörröttääkseen tuon hiuksia. Mustavihreitä hiuksia peittävä myssy esti kuitenkin tuon aikeen. Mies lähti kävelemään kohden Roquksen kotia, ei hän nyt aikonut ruveta vaihtamaan kuulumisia tässä sen eukon pihamaalla. Saisivat vielä kukkaruukkuja päihinsä tai kepiniskuja selkiinsä.

”Mihin Jonnan ja Rena ovat kadonneet?” Taivaanlintu kysyi sitten Roqukselta. Nuo kaksi olivat asuneet melko kauan sepän naapurissa ja ainakin Routa oli pitänyt ystävällisestä pariskunnasta, vaikkei toki heitä kovin usein ollutkaan nähnyt. Mieshän oli lähes aina liikkeessä Tyrskytanssijan mukana, eikä aluksella ollut kovin usein asiaa Danleifiin. Routa olisi kyllä halunnut olla lähempänä veljeään, mutta merta hän ei voinut hylätä. Eikä hän voisi ikuisesti suojella veljeään, vaikka kuinka haluaisi, Roquskin oli aika ajoin tehnyt sen melkoisen selväksi.

Routa veti kaupungin ilmaa syvälle keuhkoihinsa. Meren tuoksu, suola ja kalat, toi mieleen niin lukemattomia muistoja. Se oli ympäröinyt häntä koko hänen elämänsä ja kuului Danleifiin erottamattomana osana.
”Täällä tuoksuu vieläkin samalta kuin ennen”, mies sanoi puoliääneen, hymähtäen sitten itselleen. Mikäpä sitä tuoksua voisi muuttaa.


//Ihan turhia sie huppana anteeksi pyytelet ^^//

_________________
The light at the end of the tunnel may be an oncoming dragon.

Komennossani herrat Jarem ja Routa.

Avatar © SN
Takaisin alkuun Siirry alas
http://www.freewebs.com/ganoa
Sever

Sever

Nainen
Skorpiooni Apina
Viestien lukumäärä : 105
Ikä : 28
Paikkakunta : Somewhere

Ei paikkaa kodin voittanutta Empty
ViestiAihe: Vs: Ei paikkaa kodin voittanutta   Ei paikkaa kodin voittanutta EmptyLa 15 Marras 2008 - 19:08

Ja jälleen kerran sai Roqus olla kuulemassa, kun Routa häntä rauhoitteli. Ja totta oli sekin, että Routa oli monta kertaa joutunut pelastamaan veljeään pulasta, kun Roqus tempperamenttisellä luonteellaan oli sellaisiin joutunut ja kun tähän kaikkeen vielä puristettiin mukaan sadistinen piirre miehessä, niin ei voinut olla ihan kiltti ja nöyrä henkilö eikä mustaviherhiuksinen kyllä ollutkaan. Roqus mulkoili pahasti eukkoa, ja naurahti sitten vielä ivallisesti, kunnes tuo tajusi kadota omiin oloihinsa ja hän jäi Roudan kanssa kahden ja nyt tämä närkästynyt katse kiinnitettiin juuri tuohon veljeen, joka oli paikalle tupsahtanut. Sisimmässään Roqus oli hyvin, hyvin iloinen nähdessään Routaa, mutta kuitenkaan ulkopuoli ei kyennyt sitä näyttämään.
"Mitenkäs minä, samalla lailla kuin aina ennenkin..." Roqus murahti hiljaa, ja lähti kävelemään veljensä perässä käsien ollessa nyt vapaasti sivuilla, paitsi että oikeanpuoleinen käsi kyllä katosi jälleen kerran miekan kädensijalle, ihan vain varmuuden vuoksi ja olihan se pinttynyt tapakin. Usvamielen päätä jomotti lähinnä ärtymyksestä tuota äskeistä, "ihanaa" naapuria kohtaan. Vihreäsilmäinen tallusti hiljaa veljensä perässä mutisten yksin jotain kirouksia mokomia eukkoja kohtaan kuten tuo äskeinenkin oli ollut. Mokoma vanha kääpä, samaten oli vanha ukko August, jolta oli Usvamieli toisen silmänkin puhkaissut. Hymy ei vaan voinut olla pyrkimättä kasvoille, ja nytkin se lähinnä muistutti irvistystä. Siinähän olisikin hyvä pari, August ja tuo äskeinen eukko, jota Roqus oli tottunut kutsumaan vain eukoksi. Oli hän joskus tämän nimenkin kuullut, mutta se ei pahemmin häntä liikuttanut. Eukko mikä eukko, oikea noita-akka.
"He kaiketi muuttivat jonnekin vilkkaampaan kaupunkiin, Danleif kun on kurja, kuollut kaupunki" Roqus mutisi tarpeeksi lujaa vastauksen veljensä kysymykseen, kuitenkin sitten jupisten itsekseen vielä:
"... ja parhaimmat naapurit sitten lähtevät kävelemään ja uusi inhottavuuksia tulee tilalle."
Vielä tuo vihersilmä mulkoili taakse jäänyttä taloa ja tiesi, että eukko siellä katseli ikkunasti kaksikon perään ja mutisi itsekseen. Painuisi sinne missä pippuri kasvaa.

"Noh, minusta täällä tuoksuu tunkkainen kalanhaju, kera lahon puun. Mikseivät ihmiset osaa hilata lahonneita paattejaan muualle satamasta?" Usvamieli sanoi epävirallisen vastauksen, saaden nyt jopa Roudan kiinni. Miksei hänkin osannut olla ystävällinen niille ihmisille, jotka vielä hänestä välittivät, vaan hänen piti olla niin pessimistinen? Kuitenkaan alitajunta ei antanut sydämelle periksi ja Roqus jatkoi tätä pessimististä ajattelutapaansa lähes joka asiasta. Hän oli kyllästynyt, kyllä, mutta hänellä ei ollut muuta paikkaa minne mennä, ja nyt hän ei ainakaan lähtisi minnekkään, kun se mokoma Jarem oli hänelle asiasta maininnut. Aivan niin, hän ei Jaremin ehdotuksista ottaisi vaaria, vaan pysyisi Danleifissa ja jyrkässä mielipiteessään.
"... mokoma ei osannut arvostaa töitäni ..." tottuneesti Roqus lausui mietteensä ilmoille, vaikka tiesi, että Routa tuskin edes tiesi kenestä hän puhui ja tuskin tämä olisi tietänyt vaikka hän olisi puhunut silinteripäästä nimelläkin. Mutta Jarem vain oli saanut elementalistin todellakin leimahtelemaan oman jumalansa lailla. Ja nytkin silmissä paloi ja pahasti.
"Se tomppeli Palosydän, hänen kannattaa pysyä siellä missä kuuluukin, tai ainakin poissa minun silmistäni", Roqus murisi itsekseen ja käsi puristui miekan kädensijalle kahta kovemmin. Myssy oli valahtanut pahemmin tämän silmille, eikä mustaviherhiuksinen nähnyt enää mitään, ja oli jäänytkin Roudan taakse. Pian Usvamieli kuitenkin tunsi törmäävän Routaan ja veti myssynsä pois silmiltään. Murahdus ja toinen, sekä todella hiljainen pahoittelu törmäyksestä ja sitten vihersilmä huomasi olevansa talonsa edessä. Roqus kaivoi taskustaan avaimen ja avasi oven, viittoen veljensä sitten pienellä kädenliikkeella pieneen tupaan.
"Entäs sinä? Kuinka sinulla on mennyt?" Roquksesta kuulsi vieläkin tuo mököttävä piirre, ja sen huomasi myös siitä, että tämä ei katsonut veljeään silmiin, kuten yleensä. Vihreät silmät katsoivat aina ohi Roudan silmien, vaikka tämä puhuikin veljelleen.
"Tahtoisit-..." lause jäi kesken ja samassa Roquksen ilme muuttui lähinnä tuskalliseksi, ja tämä puri hampaitaan yhteen sihisten kirouksia huuliensa välistä. Tämä otti tukea keittiön työtasosta, ja toinen piti kiinni selästä. Mokoma sairaus kalvoi häntä koko ajan enemmän, mutta onneksi nämäkin olivat vain väärien liikkeiden takia tulevia nopeita vihlaisuja, ja yleensä ne laantuivat aika pian -- niinkuin nytkin. Pian Roqus jo suoristautui ja lausui keskeytyneen lauseensa loppuun:
"...piti sanomani että tahtoisitko jotain juotavaa?"
Ja nyt vihdoin vihreät silmät etsivät katseellaan toisen siniset ja tämä katsoi kunnolla niihin. Nyt koti tuntui taas kodilta.

[Pienet hittaukset on sovittu edeltäkäsin.]
Takaisin alkuun Siirry alas
http://www.freewebs.com/bymyside2/
Jonayla
Admin
Jonayla

Nainen
Rapu Vuohi
Viestien lukumäärä : 149
Ikä : 29
Paikkakunta : Korpikuusen kannon alla

Ei paikkaa kodin voittanutta Empty
ViestiAihe: Vs: Ei paikkaa kodin voittanutta   Ei paikkaa kodin voittanutta EmptyLa 22 Marras 2008 - 17:33

”Mitenkäs minä, samalla lailla kuin aina ennenkin...” Roqus vastasi murahtaen Roudan kysymykseen veljensä takaa. Sinisilmä katsahti veljeään ja yritti tulkita tuon ilmettä, muttei osannut sanoa varmaksi, johtuiko myrtyneisyys äskeisestä eukosta vai siitä, ettei veli pitänyt olostaan kaupungissa.
”Älähän anna tuon kääkän masentaa itseäsi, kunhan kaakattaa. Ei mitään syytä työntää miekkaa hänen lävitseen ja hankkia reissua lainvalvojien käsiin”, Routa sanoi, yhtä isoveljellisen huolehtivaisena kuin aina. Hän pelkäsi, että Roqus saattaisi hankkiutua vankilaan tai peräti hirteen tarpeeksi tulistuessaan, ja kuka nyt sellaista kohtaloa olisi omalle veljelleen halunnut.

Routa ei erityisemmin suonut huomiota Roquksen sapekkaille mutinoille, sen sijaan veikan vastaukset hänen kysymyksiinsä saivat Taivaanlinnun kuulolle. Naapurinrouvan kohtaaminen oli näköjään saanut vihreäsilmäisen todella huonolle tuulelle.
”Mutta tunkkainen kala ja laho puu ovat tuoksuja, jotka kertovat, että olen taas kotona. Ei se ole aivan samanlaista laivalla”, perämies vastasi, häiriintymättä näkyvästi Roquksen sanoista. Ei olisi mitään hyötyä ruveta haastamaan riitaa, veli varmasti tyyntyisi kunhan saisi puhista hetken.

”Ja kuka on tuo Palosydän?” Routa ehti kysyä ennen kuin tunsi jonkun törmäävän selkäänsä. Hän oli pysähtynyt oven eteen odottamaan, että Roqus avaisi sen, mutta veli ei ollut näköjään huomannut hänen pysähtymistään. Usvamielen viittauksesta sinisilmä astui sisään ja istahti tutulle tuolille.
”Eipä sen kummemmin. Tänä talvena saimme parikin isoa keikkaa merten taakse ja muutenkin liiketoimet ovat sujuneet loistavasti”, mustahiuksinen selitti. Hän olisi voinut puhua tunteja kaikesta merillä sattuneesta, mutta päätti säästää enemmät kertomukset myöhemmäksi.

”Tahtoisit-...” Roqus aloitti, mutta lopetti yllättäen. Routa käänsi katseensa veljeensä ja nousi saman tien äkkinäisesti ylös. Liike sai tuolin liikahtamaan kirskahtaen lattiaa pitkin, ja Routa haahuili pian huolestuneena veljensä vierellä. Hän ei kuitenkaan uskaltanut koskettaa Roqusta, koska pelkäsi satuttavansa tuota. Mikä veljeä oikein vaivasi?
”Roqus?” Taivaanlintu kysyi äänen tärähtäessä hitusen huolen vaikutuksesta. Äkkiä hän tajusi, mistä kivun täytyi johtua. Hän ei ollut edes tiennyt, että veljen selkävika oli jo ehtinyt näin pahaksi. Huoli miehen kasvoilla syveni entisestään.

”Juotavaa? Ei, ei nyt. Kiitos”, Routa sanoi hajamielisesti, keskittymättä juuri sanoihinsa. Siniset silmät tutkivat Roqusta tarkasti, kuin hän olisi voinut paikantaa ja korjata veljeään vaivaavan vian vain katseellaan. Kunpa olisikin voinut. Taivaanlintu huokasi turhautuneisuuttaan, kyllä hänen nyt jotain pitäisi kyetä tekemään veljensä avuksi. Jotain.
”Voitko jo paremmin?” Taivaanlintu kysyi ja etsi kivun merkkejä veljensä kasvoilta.

”Jostain täytyy löytyä parantaja, joka voi auttaa sinua”, Routa sanoi päättäväisesti hetken kuluttua, puoliksi itsekseen, puoliksi vakuuttaakseen Roquksen. Hän nosti kättään laskeakseen sen veljensä olkapäälle, valmiina kuitenkin vetäisemään sen pois, jos se jostain syystä satuttaisi miestä.
”Etsin sinulle sellaisen. Varmasti. Minne meidän ikinä pitääkin matkustaa”, Tyrskytanssijan perämies vakuutti, irrottamatta nyt katsettaan vihreistä silmistä. Routa tekisi kaiken voitavansa veljensä auttamiseksi. Kuten oli tehnyt aina tähänkin asti.


//...ja näin Roudasta löytyi klassinen sankarihahmo, joka lupaa maat ja taivaat toisten puolesta xD//

_________________
The light at the end of the tunnel may be an oncoming dragon.

Komennossani herrat Jarem ja Routa.

Avatar © SN
Takaisin alkuun Siirry alas
http://www.freewebs.com/ganoa
Sever

Sever

Nainen
Skorpiooni Apina
Viestien lukumäärä : 105
Ikä : 28
Paikkakunta : Somewhere

Ei paikkaa kodin voittanutta Empty
ViestiAihe: Vs: Ei paikkaa kodin voittanutta   Ei paikkaa kodin voittanutta EmptySu 23 Marras 2008 - 12:57

Vihreäsilmäinen murisi itsekseen, huolimatta siitä että Routa oli hänen seurassaan.
"Mutta kun se olisi mokomalle noidalle ihan oikein", kuului Roqus mutisevan jälleen kerran hiljaa, lähestulkoon äänettömästi. Enää ei kuitenkaan sadisti halunnut vastata toisen sanoille, siitä että samanlaista.. hajua ei ollut laivalla. Hienoinen murahdus kuitenkin kantautui jälleen miehen suusta tahtomattaankin.
"Ja Palosydän on henkilö, jota en halua muistella ja johon ei kannata tutustua, mokoma silinteripää", ehti Roqus vastata, ennen kuin törmäsi Routaan. Muutama kirous ehti pulpahtaa mielessään, mutta niitä hän ei jaellut veljensä kuultavaksi. Kun Usvamieli sitten avasi oven ja kehoitti myös Routaa astumaan sisään, joka sitten alkoi selittämään merillä olostaan, kun veli oli siitä kysynyt. Muutama nyökkäys kertoi siitä, että tämä todellakin kuunteli toista myssypäätä, kunnes sitten seuraava lause jäi pahasti kesken. Tuolin narahdus kertoi, että Routa oli noussut tuoliltaan ja oli piakkoin hänen luonaan. Vihreäsilmä haukkoi hetken aikaa henkeään, kunnes sitten suoristautui. Kun tämä sitten kohtasi jälleen Roudan kasvot ja kysyi äsken aloittamansa kysymyksen loppuun, ja sai siihen pian vastauksenkin. Kuitenkin huoli toisen kasvoilla, sai Roquksen puuskahtamaan ja heilauttamaan huolettomasti kättään, joka oli noussut pitelemästä selkää.
"Voin voin, nämä nyt ovat vain pieniä vihlaisuja aina välillä, ei mitään sen kummempaa", ja nytkin Usvamieli heitti oman sairautensa muualle. Hän ei halunnut huolestuttaa Routaa turhaan, kun hän ei tulisi koskaan pääsemään sairaudestaan. Se oli vain karu totuus, jonka Roqus mielellään unohtaisi mielensä syvimpiin syövereihinsä, mutta välillä selkävika palautti takaisin maan pinnalle. Nyt kuitenkin Roqus haluaisi, vaikkei sitä myöntänytkään, nauttia veljensä seurasta, mutta seuraava Roudan lause sai hentoisen hymyn laskeutumaan, tai muuttumaan kylläkin lähinnä irvistykseksi.
"Parantajan, en minä tarvitse parantajaa", Usvamieli sitten totesi katseon sinisilmäistä veljeään huokaisten samalla kuitenkin muistellen Danleifin muutamia parantajia, jotka eivät yllätykseksi olleet kovinkaan paljoa Roquksesta pitäneet. Ja mistäköhän syystä? Mutta oli ollut kyllä muutama ihan mukavakin parantaja, mutta toinen oli lähtenyt paremmille apajille etelään ja toinen oli kuollut vanhuuteen. Juuri vihreäsilmäisen tuuria tälläinenkin. Mutta kun ei tähän sairauteen oikein ollut parannuskeinoa mitään, niin turha vaiva. Kuitenkin Roqus oli jostain syystä hyvillään, tuntiessaan että hänestä kerrankin välitettiin ja kun joku laski kätensä olkapäälle. Vaikka se oli varmasti vaikea uskoa, niin tuo pienen pieni hymynkare nousi koristamaan pessimistisen luonteen omaavan Roquksen kasvoja. Utuinen huokaus pääsi miehen huulilta, kun veli sitten totesi, että etsisi Roqukselle parantajan.
"Kuule Routa, kiitos vain huolenpidosta, mutta en tarvitse parantajaa..." Usvamieli toisti vielä kertaalleen, vaikka huolenpito olikin sulattanut tuota kovaksi keitettyä sydäntä jälleen. Kuinka hän voisikaan olla pitkään ärtynyt omalle veljelleen? Veljekset kyllä olivat kuin yö ja päivä, mutta kuitenkin he olivat veljeksiä ja pitivät yhtä. Tosin Roqus oli moninkertaisesti velkaa Roudalle, kun tämä oli aina pelastanut hänet pulasta ja sen jälkeen rauhoitellut häntä, sekä pitänyt hänelle seuraa kun hän pienenä lapsena oli joutunut lähestulkoon olemana yksin koko ajan. Mitähän Roqus voisi tehdä veljensä hyväksi?

"Ei selkävikani ole parannettavissa..." vihreäsilmä vielä lisäsi hetken päästä, laskien nyt katseensa hieman alistuneena maahan, kiroten kuitenkin Roqusmaiseen tapaan. Eihän hän ollut halunnut mitään selkävikaa, mutta se nyt vain oli hänen kohdalleen osunut. Olihan eräs hänen naapurinsakin sanonut, että hän oli saanut sairautensa pessimistisen luonteensa takia. Tähän Roqus oli kuitenkin vain tuhahtanut ja jättänyt mokomat lausahdukset omaan arvoonsa. Hän oli pessimisti, sekä sadisti, eikä omasta mielestään tarvinnut minkäänlaista muuta luonteenpiirrettä. Mutta silloin kun hän oli ollut laivalla Roudan kanssa, niin oli kyllä selkäkin tuntunut paremmalta, mutta siihenkin saattoi olla syynä se, että hän ei ollut silloin miettinyt selkävikaansa, vaan nauttinut merestä.
"Joten annetaan sen sairauden olla..." Roqus sitten nosti katseensa ylös, hymähtäen hiukan teennäisesti ja perääntyi Roudasta muutaman askeleen verran, keittämään teetä.
"Onko laivalla tapahtunut mitään muutoksia?", jostain syystä Roqus halusi yhtäkkiä tuntea jälleen merituulen, katsella laivankannella öisiä tähtiä, ja kuulla meriveden loiskahduksia laivan kylkiin. Hienoinen huokaus jälleen, tällä kertaa kaipaava sellainen.
"Täällä Danleifissa nyt ei ole tapahtunut mitään ihmeellisempää. August on voimissaan, tosin silmäpuoli, ja elelee sen kynnettömän kissansa kanssa. Vanha Elaina jäi tässä taannoin leskeksi, kun miehensä kuoli kärryonnettomuudessa tullessaan Leidleifista. Eipä siis mitään kummempia", Usvamieli selitti veljelleen, koittaen saada tämän unohtamaan edes hetkeksi hänen selkävikansa, joka oli tosiaan pahentunut aika lailla siitä mitä hän oli viimeksi Routaa nähnyt.
".... harmi vain se Alfin tapaus..." Roqus mutisi itsekseen Elainan miehestä, ehkä rennoimmasta naapuristaan, joka oli tosiaan kärryonnettomuudessa menehtynyt. Sen jälkeen vanha Elaina oli jopa sopinut vanhat riitansa Usvamielen kanssa, ja käynyt aina välillä kylässäkin tuomassa leivoksia. Vihreäsilmä oli kuitenkin jokseenkin tunteellinen persoona, ettei viitsinyt olla enää ilkeä Elainalle. Roqus katsahti nopeasti Routaa, hymyillen hiukan.
"Oletko nyt ihan varma ettet halua teetä?" Roqus sanoi, ja kaatoi itselleen kuumaa vettä, odottaen veljensä vastausta.

[Noh, Routa on ihana kun se huolehtii niin <33 Ja Roqus tunnetusti yrittää vähätellä asioita xD]
Takaisin alkuun Siirry alas
http://www.freewebs.com/bymyside2/
Jonayla
Admin
Jonayla

Nainen
Rapu Vuohi
Viestien lukumäärä : 149
Ikä : 29
Paikkakunta : Korpikuusen kannon alla

Ei paikkaa kodin voittanutta Empty
ViestiAihe: Vs: Ei paikkaa kodin voittanutta   Ei paikkaa kodin voittanutta EmptyPe 28 Marras 2008 - 22:52

”Voin voin, nämä nyt ovat vain pieniä vihlaisuja aina välillä, ei mitään sen kummempaa”, Roqus vastasi Roudan kysyttyä hänen voinnistaan. Routa huoahti hiljaa, tuskin kuultavasti, veli ei sitten vain voinut myöntää, että jokin vaivasi häntä. Taivaanlintu lupautuikin etsimään parantajan Roqukselle, mutta veli ei ollut kovinkaan innostunut ajatuksesta.
”Kuule Routa, kiitos vain huolenpidosta, mutta en tarvitse parantajaa...” Roqus yritti vakuuttaa toistamalla jo kerran lausumansa sanat.
”Älä yritäkään. En aio katsoa sivusta, kuinka tuo tauti nakertaa sinua sisältä päin. Jos on pienenkin mahdollisuus, että voin auttaa, teen kaikkeni sen eteen”, Routa vastasi järkkymättömänä. Hän auttaisi, myöntyi Roqus siihen tai ei.

”Ei selkävikani ole parannettavissa...” Usvamieli sanoi vielä ja laski katseensa maahan.
”Jotain sille ainakin voidaan varmasti tehdä”, sinisilmäinen vakuutti vielä. Hän antoi kuitenkin Roquksen vaihtaa puheenaihetta, vaikka kuka tahansa saattoi nähdä Roudan päättäväisestä ilmeestä, ettei hän jättäisi tätä tähän. Roqus oli sentään hänen veljensä, he olivat kasvaneet ja eläneet yhdessä lähes koko ikänsä. Vaikkei Routa nykyisin nähnytkään Roqusta lainkaan niin usein kuin olisi halunnut, se ei todellakaan tarkoittanut, ettei hän välittäisi veljestään.

”Väkihän nyt vaihtuu aina, mutta on siellä vielä niitäkin, jotka olivat laivalla sinunkin aikaasi. Hoylan on käymässä jo vanhaksi ja puhutaan, että hän myisi laivan lähivuosina ja vetäytyisi eläkkeelle. Mukavat voitot se vanha kettu onkin kerännyt”, Routa kertoili naurahtaen, kapteenitar oli tosiaankin aikamoinen tapaus ja pidetty miehistön keskuudessa. Puhuessaan perämies oli siirtynyt nojailemaan seinää vasten, kädet kevyesti puuskassa. Siniset silmät seurailivat Roquksen touhuamista tuon valmistellessa teetä juotavaksi.

”Täytyy käydä esittämässä osanottoni Elainalle jossain välissä”, Routa sanoi murheellisena Usvamielen kerrottua Danleifin kuulumisista. Hänkin muisti hyvin vanhan Alfin, mies oli ollut aina leppoisan hyväntuulinen eikä pingottanut pienistä, eikä edes vähän isommistakaan asioista. Nyt hänkin oli kuollut, tuntui melkein siltä, että Roudan siteet Danleifiin napsahtelisivat poikki yksi kerrallaan, tutut ihmiset kuolivat tai muuttivat pois kaupungista.

”Tottahan toki minä teetä tahdon”, Routa vastasi Roquksen tiedusteluun, muistamatta ollenkaan kieltäytyneensä tarjouksesta hetki sitten. Hän oli ollut silloin liian keskittynyt kaikkeen muuhun.
”Kai sentään se vanha leskirouva myy vielä kukkia siellä sataman suunnalla? Voisimme käydä kohta viemässä kimpun äidille ja isälle”, mies sanoi hetken kuluttua, vakavoituen huomattavasti. Vaikka vanhempien kuolemasta oli jo aikaa, vaikutti sen ajatteleminenkin yhä mielialaa alentavasti, eikä muuta voinut olettaakaan. Roy ja Hailey olivat olleet hyviä pojilleen ja saavuttaneet pysyvän sijan Roudan sydämessä, poismenostaan huolimatta.

”Onko sinulla muuten täällä mitään syötävää?” Routa kysyi ja availi samalla Roquksen kaappeja. Hän ei ollut ehtinyt syödä tänään juuri mitään ja kaipasi edes hieman vatsantäytettä.
”Ai niin muuten, ovatko kirjeeni tulleet perille?” perämies kysäisi asian juolahtaessa mieleensä. Eiväthän Roudan kirjeet mitään kummoisia olleet, huonolla käsialalla raapustettuja, kirjoitusvirheitä viliseviä ja muutaman lauseen mittaisia sepitelmiä, mutta oli se kuitenkin enemmän kuin monet saivat aikaan. Vaikka sitten olisivatkin kirjoittaneet joka kerta samat asiat, kuten Routa teki.

”Kuule Roqus. Sinä tarvitsisit täällä vähän naisen kättä”, Routa julisti urkkiessaan sisälle kaappeihin, jotka puhuivat selvää kieltään. Jonkun olisi todellakin hyvä pitää täälläkin järjestystä yllä.


//Miten tuo Routa noin paljon höpisee... O__o Replaa replan perään xD//

_________________
The light at the end of the tunnel may be an oncoming dragon.

Komennossani herrat Jarem ja Routa.

Avatar © SN
Takaisin alkuun Siirry alas
http://www.freewebs.com/ganoa
Sever

Sever

Nainen
Skorpiooni Apina
Viestien lukumäärä : 105
Ikä : 28
Paikkakunta : Somewhere

Ei paikkaa kodin voittanutta Empty
ViestiAihe: Vs: Ei paikkaa kodin voittanutta   Ei paikkaa kodin voittanutta EmptySu 30 Marras 2008 - 13:07

Ja niin, Roqus tiesi että Roudan päätä olisi turha yrittää kääntää, kun toinen kerta oli asian jo päättänyt ja halusi toista auttaa. Mutta toisaalta taas vihreäsilmäinen ei osannut ottaa auttavaa kättä vastaan, ei edes oman veljensä, vaikka tätä kovasti rakastikin, mutta hän oli niin tottunut olemaan yksin omassa ylhäisessä yksinäisyydessään, vailla huolenpitoa. Mies oli selvinnyt yksin lähes kaikesta, toki veljensä tukemana myös, mutta silloin kun tämä oli merillä, ei hänellä ollut ketään. Tietysi oma työnsä, ja siitä nyt sai muutaman hassun roposen jolla tulisi toimeen. Mutta Roqus tiesi myös sen, että ei selkävika ollut parannettavissa, siihen tarvittaisiin jotain ihmekeinoja, ja niitä ei ollut, eikä niitä ainakaan hankittu Roquksen varoilla vaikka tämä olisi tehnyt työtä kuinka pitkän aikaa. Onneksi mustaviherhiuksinen sai vaihdettua puheenaihetta, vaikka tiesikin, että tämä ei jäisi tähän, mutta ainakin hetkeksi sentään.
"Ah, Hoylan. Häntä ei kyllä hevillä unohda", Roqus totesi naurahtaen pienesti. Tuo kapteenitar oli ollut hänelle lähestulkoon, kuin äiti. Hymy ei voinut olla koristamatta noita muuten niin pessimistisen näköisiä kasvoja, ja kyllä Roqus näytti aina komeammalta hymyillessään, mutta kun hän ei vain osannut hymyillä kunnolla. Mutta Hoylanin ajatteleminen sai aina hyvälle tuulelle.
"Entäs vanha Nic, onko hän vielä laivalla?" Roqus sitten kysyi, kääntyen taas teensä puoleen. Hän kyllä muistaisi myös muutaman muun laivalla olevan henkilön, Nic oli varmasti yksi ensimmäisistä heti Hoylanin jälkeen. Mokoma viisastelija, mutta hauska veikko kumminkin. Laivalla oli ollut kyllä ihana elää ja olla, koska sai olla Roudan kanssa myös. Ja olihan Roqus ollut myös hyödyksi ja hoidellut asioita jonkin verran mitä sairaudeltaan jaksoi, tosin merellä hän ei lähestulkoon ollut huomannut sairauttaan tosin siellähän hän sen vasta oli huomannutkin.

"Alf, juu. Hän ei sentään ollut aina kurkussani kiinni, kuten nämä muut tuntuvat olevan", ivallinen naurahdus kantautui sadistin suusta. Niinpä niin, hän oli tullut hyvin juttuun Alfin kanssa, sillä tämä oli ollut hauska ukkeli ja kertonut aina hänelle tarinoita omista "seikkailuistaan", ja pystynyt keskustelemaan Roquksen kanssa. Varmasti yksi niistä harvoista jotka pystyivät kunnolla keskustelemaan vihreäsilmän kanssa.
"Äsken sinä et halunnut teetä rakas veliseni?" pessimisti hymyili ja hymyä säesti vielä pikainen naurahdus. Nyt hän oli jälleen iloinen, jonka Routa aina toi tullessaan. Myssypää kantoi kupin Roudalle, kun oli kaatanut sinne teetä ja laittanut teelehtiä.
"Elaina antoi minulle jotain teelehtiä, enkä ole vielä kerennyt maistamaan", Roqus totesi sitten ja maisteli kuumaa teetä. Oikeastaan se oli hyvää, todella hyvää.
"Pitää kiittää toistamiseen Elainaa näistä, tämähän on hyvää", vihreäsilmäinen sitten vielä lisäsi. Kuitenkin kun Routa otti puheeksi äidin ja isän, niin hymy vakavoitui ja katse painui teekuppiin. Roqus oli ottanut heidän kuoleman raskaasti, eikä siitä yli pääseminen ollut helppoa vieläkään.
"Kyllähän hän siellä vielä kukkia myy, terhakas mummo", Roqus sitten naurahti hieman utuisesti ja katsahti Routaa.

"Syötävää, onhan siellä oikeanpuoleisessa kaapissa Elainan tuomaa limppua, ja hieman kuivalihaa, josta minä en liiemmin välittänyt. Turhan suolaista", ja niin Roqus oli tunnetusti nirso ruuan suhteen, sen saattoi jo nähdä tuon laihanpuoleisesta olemuksestakin. Hän ei aina välittänyt edes syödä mitään.
"Ovat juu tulleet perille. Tuolla ne ovat huoneessani. Harmi vain että lukutaitoni on hieman... vajavainen, mutta kyllä se on kehittynyt", Roqus naureskeli. Tosin ei Roudan käsialakaan ollut mikään kehuttava, mutta parempi kuin ei mitään. Ja näin hän ainakin sai tietää, että veli olisi kunnossa kun tämä aina maissa laittaisi Danleifiin postia tulemaan. Veljen kirjeet kun saivat hänet muutenkin aina hyvälle tuulelle. Seuraavaa Roudan lausetta seurasi lähes tukehtuminen teehen, ja tämä yskähti muutamaan otteeseen.
"Naisen kättä?! Et ole tosissasi!" mustaviherhiuksinen sanoi, ja katsoi Routaa kuin ei olisi uskonut silmiään. Roqus nyt yleensä kyllä piti paikat järjestyksessä, nyt oli vain ollut hieman laiskempi eikä ollut jaksanut järjestellä.
".... paraskin puhuja...." Roqus sitten murisi takaisin Roudalle toivuttuaan veljensä sanomisista.
"Mistä sinä yhtäkkiä luulet minun saavan itselleni seuralaisen...?" Roqus nauroi ivallisesti, eipä hänkään nyt liiemmin ollut kiinnostunut viettämään loppuelämäänsä saman pärstäkertoimen kanssa.
"...ehei, ei kiitos", ja käsi vielä heilui siihen malliin, että Roqus oli päättänyt niin. Mieluummin asuisi sitten yksin.
"Niin muuten, kuinkas sinun naisasiasi?" järkyttynyt ilme vaihtui nopeasti kieroksi ja virne nousi noille kasvoille, kun tämä sitten killitti vihreillä silmillään toista.
Takaisin alkuun Siirry alas
http://www.freewebs.com/bymyside2/
Jonayla
Admin
Jonayla

Nainen
Rapu Vuohi
Viestien lukumäärä : 149
Ikä : 29
Paikkakunta : Korpikuusen kannon alla

Ei paikkaa kodin voittanutta Empty
ViestiAihe: Vs: Ei paikkaa kodin voittanutta   Ei paikkaa kodin voittanutta EmptyTi 2 Joulu 2008 - 19:34

”Kyllähän Nic vielä seilaa, tosin tämä on luultavasti hänen viimeinen vuotensa merillä. Hän suunnittelee kuulemma pienen mökin ostamista jostain etelärannikolta. En kyllä osaa kuvitella Tyrskytanssijaa ilman Niciä”, Routa puheli hymyillen.
”Ja hän muistaa aina kysyä sinun kuulumisiasi, kun olen käynyt täällä”, hän vielä lisäsi naurahtaen. Nic ei todellakaan ollut unohtanut Roqusta ja toisinaan Taivaanlintu puheli veljestään pitkäänkin vanhan merikarhun kanssa. Useimmiten kyseessä olivat merimieskaksikon muistot Roquksen purjehdusajalta, mutta myös Roudan kertomukset veljesten lapsuudesta.

Roudan iloisuus laantui puheen kääntyessä edesmenneeseen Alfiin. Elainan ohella hänen kävi sääli myös veljeään, veikan puheista päätellen tuolla ei ollut ystävällismielistä seuraa liiaksi asti. Ainahan Roqus oli viihtynyt pitkälti yksinään, mutta Routa oli toivonut, että iän myötä mies löytäisi tovereita. Hän olisi niin mielellään nähnyt Roquksen nauramassa hyvien ystävien seurassa naapureiden kanssa kiistelyn sijaan, Roudan mielestä Roqus todellakin ansaitsisi sen. Veliparka.

Tajutessaan ajatuksensa Routa toivoi, ettei sääli ollut kuvastunut hänen kasvoiltaan liian selvästi, Roqus kun ei sellaisesta piitannut. Pian Taivaanlintu hymyilikin nähdessään Roquksenkin hymyilevän ja nauravankin.
”Oletko varma, ettet ole tukkinut korviasi kaikella sillä sahanpurulla? En ole tietääkseni missään vaiheessa kieltäytynyt tarjouksesta”, Routa sanoi hieman veljeään kiusoitellen ottaessaan vastaan Roquksen tarjoaman teekupposen. Teestä kieltäytyminen oli todellakin kaikonnut aivan täysin hänen mielestään. Taivaanlintu otti hänkin siemauksen juomastaan ja nyökytteli Roquksen kehuessa sitä, Elainaa todellakin sopisi kiittää.

Veljesten vaihdettua muutamia sanasia Routa oli tajunnut olevansa melkoisen nälkäinen ja mennyt muitta mutkitta tutkailemaan Roquksen kaappeja. Usvamielen neuvomana hän löysikin limppua ja lihaa ja kiikutti ne pöytään, naureskellen samalla hieman veljensä tyrmistykselle. Aivan viatonhan se hänen toteamuksensa oli ollut.
”Otatko sinäkin vai ryöväänkö kaiken ruokasi itselleni?” Routa kysäisi Roqukselta, otti vyötäisiltään iänikuisen tikarinsa ja leikkasi reilun palan limppua ja sen päälle siivun kuivalihaa kuunnellen samalla veljensä puheita hameväestä. Vai että ei kiitos? Eipä olisi Roqus ensimmäinen eikä varmasti viimeinen mies, joka saattaisi hyvinkin muuttaa vielä mielensä sopivan tilaisuuden tullen.

Kieltämättä Routa meni hieman hämilleen, kun Roqus puolestaan heitti kysymyksen hänelle.
”Eipä tässä pahemmin ole edes tilaisuuksia naisten tapaamiseen. Eikä niitä satamissa pikaisesti tavattuja naikkosia voi oikein laskea”, Taivaanlintu sanoi hieman vinosti hymyillen ja nutusti samalla leipäänsä. Olihan Tyrskytanssijallakin naisia, muutamia vapaitakin, mutta heidänkään kanssaan ei ollut syntynyt mitään sen enempää. Satamakapakoiden naisväestä oli turha edes puhua sen enempää.

Automaattisella liikkeellä Routa kohotti kätensä sysätäkseen yhä päässään olevaa myssyä hieman ylemmäs, pois silmiltään. Hän kuitenkin unohti erään pikkuseikan, kädessään yhä olevan lähes täyden teekupin. Äkkiä Taivaanlintu karjahti ja pudotti kuppinsa maahan, kun tunsi lähes tulikuuman nesteen valuvan otsalleen. Ärähdys muuttui pian tasaiseksi kiroustulvaksi, kun mies yritti kuivata polttavan teen myssyynsä, vaikkei se kyllä juurikaan oloa helpottanut. Kuppikin oli särkynyt pudotessaan.

_________________
The light at the end of the tunnel may be an oncoming dragon.

Komennossani herrat Jarem ja Routa.

Avatar © SN
Takaisin alkuun Siirry alas
http://www.freewebs.com/ganoa
Sever

Sever

Nainen
Skorpiooni Apina
Viestien lukumäärä : 105
Ikä : 28
Paikkakunta : Somewhere

Ei paikkaa kodin voittanutta Empty
ViestiAihe: Vs: Ei paikkaa kodin voittanutta   Ei paikkaa kodin voittanutta EmptyPe 5 Joulu 2008 - 20:34

Oli mukavaa todellakin kuulla vanhasta Nicistä, oli tosin hieman sääli että tuo jäisi pois tämän vuoden jälkeen. Roqus hymähti hiljakseen ja katsoi jälleen Routaa.
"No en tietenkään ole, ja sinä sitäpaitsi kieltäydyit juuri vähän aika sitten", Roqus murahti hiljaa, hienoinen hymynkare kuitenkin suupielessään. hän ei vain halunnut ottaa äskeistä kohtausta enää puheeksi, sillä hänen sairautensa nyt voisi jäädä taka-alalle, kun veli kerrankin oli siellä, hänen luonaan. Mitä sitä turhia murehtimaan mokomista asioista. Vihreäsilmäinen huokaisi hiljaa ja nojasi nyt työtasoon, varoen selkäänsä kuitenkin hieman ja sen saattoi jopa sivustakatsojakin nähdä, että tämä aristi selkäänsä, vaikkei siinä juuri sillä hetkellä tuntunut mitään, mutta pelkästään pelko siitä, että selkä alkaisi jälleen vihoittelemaan, sai Roquksen olemaan varovaisempi. Ja kun eihän tämä halunnut toki kuunnella veljensä paapomisia parantajista sun muista. Roqus ei ollenkaan tykännyt siitä että hänelle ehdoteltiin mitään, mikä ei ollut niin oleellinen asia, ei. Vaikka tämä sisimmässään seuraa kaipasikin, niin silti hän ei voinut välillä sietää paapomista.
"Syö vain kaikki, ei minun ole nälkä" tämä sitten naurahti, kun Routa kysyi saisiko hän ryövätä kaiken Roquksen ruuan itselleen. Onneksi järkytys veljen sanojen tähden laskeutui aika nopeasti. Ei, naisia ei ollenkaan. Roqus tuhahti vielä sanojensa päätteeksi, hänhän ei ollut koskaan edes ollut kiinnostunut vastakkaisesta sukupuolesta, vaikka oli kyllä tiedostanut asian, että hänen omaperäinen ulkonäkönsä kyllä oli vetänyt muutamia helmäväkeläisiä puoleensa, mutta niitäkin vain muutaman. Sormillakin kykenisi tämän luvun laskemaan. Vieläkin tuo suodatti kirouksia suustaan, tosin todella hiljaa, että tuskin Routakaan niitä kuulisi, mutta äänessä kyllä oli hivenen huvittuneisuutta.

Kun kysymys sitten palasi takaisin kysyjälleen, niin Routakin siihen vastasi saaden Roquksen naurahtamaan.
"Noniin, paraskin puhuja alkaa siinä sitten muita neuvomaan", huvittunut äänensävy kumpusi tahtomattaankin Roquksen kurkusta, naurun säestämänä. Ehkä tämä jopa itsekin hämmästyi sitä, että oli onnistunut nauramaan ja hymyilemään pitkästä pitkästä aikaa. Hieman kuitenkin hämillään tuo painoi vihreän katseensa maahan ja hörppi samalla teetä. Hän kun ei olisi saanut näyttää tunteitaan niin helposti. Ei ollenkaan, ei edes omalle veljelleen. Hän oli jo niin pitkään pitänyt tunteensa, niin ilot kuin surutkin omana tietonaan, ja oli vannonut itselleen, ettei näyttäisi niitä kenellekkään jos ei olisi aivan pakko. Roqus tuhahti itsekseen, hän ei saisi olla niin iloinen, pessimistinen luonne kun oli suurimman osan ajasta. Mutta eihän hän voinut sille mitään, että veljen tulo oli saanut hänet osittain hämmentyneeksi ja taas toisaalta tuntemaan olonsa pieneksi lapseksi, joka on onnellinen saadessaan tikkarin.

Kuitenkin Roqus sai jättää mököttämisensä sikseen, kun veli oli onnistunut särkemään hänen kuppinsa ja saamaan päälleen kuuman teen. Puuseppä nappasi rievun työtasolta ja kastoi sen vesiämpärissä, jossa oli niin kylmää vettä kuin suinkin voi ja länttäsi sen suoraan veljensä naamaa päin, joten koko naama varmasti peittyisi rievun alle.
"Pidä nyt sitä rättiä naamallasi!" Roqus vielä karjahti veljelleen, ja veti toiselta myssyn päästä, ja laittoi sen pöydälle, ryhtyen itse korjaamaan sirpleita lattialta, kuin myös pöydältäkin ja näppäräkäsinen Roqus olikin hetkessä ne korjannut ja heittänyt roskien joukkoon. Sitten tämä kaatoi kylmää vettä pienempään astiaan ja riensi veljensä luokse ja kyyristyi pyyhkimään märällä rätillä tämän naamaa, kastellen sitä aina välillä kylmässä vedessä.
"Miten sinä nyt noin sait ne teet päällesi?" Roqus kysyi, kuin jokin huolehtiva äiti Roudalta ja tarkasteli toisen kasvoja.
"Onnekas, et saanut pahempia palovammoja, otsasi vain punoittaa muutaman päivän", vihreäsilmä sitten totesi, kun tiesi palovammoista kuitenkin, sillä omisti niitä yhden jos toisenkin, kun poltti kätensä aina välillä takoessaan metallia, mutta harvemmin hän sitä takoikaan.
Takaisin alkuun Siirry alas
http://www.freewebs.com/bymyside2/
Jonayla
Admin
Jonayla

Nainen
Rapu Vuohi
Viestien lukumäärä : 149
Ikä : 29
Paikkakunta : Korpikuusen kannon alla

Ei paikkaa kodin voittanutta Empty
ViestiAihe: Vs: Ei paikkaa kodin voittanutta   Ei paikkaa kodin voittanutta EmptyTo 11 Joulu 2008 - 18:46

Routa katsoi Roqusta hetken ihmeissään, oliko hän muka tosiaan tietämättään kieltäytynyt teestä? Ajatus tuntui typerältä, mutta typerältä tuntui myös tämän väittelynpoikasen jatkaminen.
”Noh, oli miten oli, nyt ainakin juon tätä mielelläni”, Routa päätti teekeskustelun ja otti toisenkin, varovaisen siemauksen kuumaa juomaa, ei hän kuitenkaan ollut aikeissa polttaa sisuskalujaan. Pian perämies oli löytänyt tiensä veljensä kaapeille ja saanut sieltä purtavaakin teensä seuraksi, asiat olivat siis kaikin puolin hyvin.

”Etkö sinä nyt sitä vielä tiedä, että ne juuri ovat parhaita puhujia ja neuvojia, joilla on vähiten kokemusta asiasta”, Taivaanlintu sanoi ja yhtyi Roquksen nauruun. Ilonilmaus muuttui kuitenkin pian joksikin aivan muuksi, kun Routa onnistui läikyttämään teensä kasvoilleen. Melkoisen kovaääninen kiroustulva katkesi kuitenkin äkkiä, kun jotain kylmää ja märkää lätsähti vasten miehen kasvoja.

Roquksen karjahdus sai Roudan viimein tarttumaan rättiin ja painamaan sen kasvojaan vasten. Se todellakin helpotti poltetta, mutta peitti samalla silmät ja rajoitti näkökykyä vallan tehokkaasti. Sokkona Routa haparoi tietään pöydän ääreen ja kolauteltuaan jalkojaan pariinkin kertaan pöydän- ja tuolinjalkoihin hän onnistui viimein asettamaan itsensä tuolille istumaan.

”Olen minäkin yksi kirottu tumpelo. Ja menin vielä tuon kuppisikin hajottamaan, anteeksi. Hankin sinulle kyllä uuden mahdollisimman pian. Kunnon veli olenkin, ensin yritän haalia ruokasi itselleni ja sitten rupean vielä hajottamaan paikkojakin”, Routa purnasi puoliksi itsekseen, puoliksi Roqukselle. Onneksi sentään veikan antama rätti helpotti oloa.

Taivaanlintu hymyili hieman vihreäsilmäiselle, kun tuo oli ottanut rätin ja ruvennut sillä pyyhkimään veljensä kasvoja ja rauhoittelemaan äkäisesti punehtuvaa ihoa.
”Sinustahan löytyy suorastaan äidillisiä piirteitä”, Routa sanoi virnistäen ja antoi Roquksen touhuta kaikessa rauhassa.
”Minulla vain on näköjään lahjoja teen kaatamiseen omaan naamaani. Sitä paitsi, se on hyvinkin hyödyllinen taito pakkasilla”, perämies selitti vastaukseksi veljensä kysymykseen ja ojensi sitten kätensä ottaakseen rätin takaisin itselleen.
”Voin minä itsekin naamaani rätkiä, se voisi olla turvallisempaa näkökykyni säilymisen kannalta”, mies sanoi kasvoillaan virnistys, joka osoitti, ettei hän sentään tosissaan epäillyt Roquksen tökkäävän häntä silmään.

Routa vilkaisi pöydällä märkänä lojuvaa myssyään, nappasi sen käteensä ja kävi puristamassa enimmät teet ulos ovenpieleen.
”On tässä ainakin se hyvä puoli, että tähän tarttui hyvä tuoksu”, mies sanoi hymähtäen hattuaan pyöritellen ja pisti sen roikkumaan tuolin selkänojalle, eiköhän se siinä kuivuisi.
”Tosiaan, voinko auttaa jotenkin tuon lattian kanssa?” Routa sitten sanoi huomatessaan Roquksen lattialle levinneen teelammikon. Suurin osa kupissa olleesta teestä kun oli valunut Taivaanlinnun jalkojenjuureen.
"Sääli hyvää teetä. Mutta onneksi Elaina ei ole näkemässä", Taivaanlintu sanoi hieman naurahtaen. Elaina tuskin olisi osannut arvostaa moista näkyä, vaivalla hankittu tee lätäkkönä lattialla.

_________________
The light at the end of the tunnel may be an oncoming dragon.

Komennossani herrat Jarem ja Routa.

Avatar © SN
Takaisin alkuun Siirry alas
http://www.freewebs.com/ganoa
Sever

Sever

Nainen
Skorpiooni Apina
Viestien lukumäärä : 105
Ikä : 28
Paikkakunta : Somewhere

Ei paikkaa kodin voittanutta Empty
ViestiAihe: Vs: Ei paikkaa kodin voittanutta   Ei paikkaa kodin voittanutta EmptyLa 13 Joulu 2008 - 18:10

Routa parka oli saanut teet päällensä ja pian sen jälkeen Roqus olikin iskenyt rätin päin veljensä naamaa, ja se olikin liotettu kylmässä vedessä. Usvamieli käski Roudan pyyhkiä kasvojaan ja hän sillä välin keräsi kupin rippeet pois lattialta.
”Olen minäkin yksi kirottu tumpelo. Ja menin vielä tuon kuppisikin hajottamaan, anteeksi. Hankin sinulle kyllä uuden mahdollisimman pian. Kunnon veli olenkin, ensin yritän haalia ruokasi itselleni ja sitten rupean vielä hajottamaan paikkojakin”
Vihreäsilmä vain tuhahti, jopa hieman huvittuneestikin.
"Mitä turhia, kyllä noita kuppeja riittää ja kuten sanoin, elelen aika nirsosti, joten ei huolta" Roqus totesi vielä ja kaikki kyllä oli totta. Hänelle oli jäänyt perinnöksi vanhempien asiastot, joista murto-osaa käytti hän itse, ja muut vain tuntuivat pölyttyvän muissa kaapeissa. No oli ainakin varalle, jos sattui joskus tarvitsemaan, mutta harvemmin yksinäinen poikamies niitä tarvitsi yhtään mihinkään. Syvä huokaus kantautui ilmoille, kun tuo sitten siirtyi veljensä kasvoja pyyhkimään, saaden Roudan virnistämään.
"Pah, mitään äidillisiä piirteitä löydy..." vihreäsilmä tuhahti, vinon hymyn vallatessa toisen suupielen. Iho oli kieltämättä punainen ja varmasti tulisi olemaan muutaman päivän, mutta mitään sen pahempaa ei kyllä ollut tullut. Roqus itsekin omisti palovamman jälkiä käsivarsissaan muun muassa, mutta ne olivat yleensä vain pieniä juovia ja läiskiä, ei sen suurempaa. Pessimisti kohtasi veljensä katseen ja hymähti toisen sanoille siitä, että hän voisi tökätä toista silmään, tietäen sen kuitenkin olevan leikkiä. Roqus suoristatuoi hitaasti ylös ja virnisti, läimäyttäen rätin toisen naamaa kohden, niinkuin aikaisemmin.
"Siinä sitten", Roqus totesi ja siirtyi miettimään, mitä tekisi lattian kanssa. Käsi vierähti tahtomattaankin alaselkää kohti, sillä sitä jomotti jälleen ja muutaman kerran vihreäsilmä haukkoi henkeään, mutta ei mitenkään näkyvästi. Selkä kun aina välillä aiheutti hengenahdistuksia, mutta tämä saattoi toki olla pelkkää luulotautia jälleen vaihteeksi, koska sadistilla oli taipumusta siihenkin.

Kun Routa sitten jälleen puhui niin Roqus säpsähti ja hymyili pienesti veljelleen.
"Ei sinun tarvitse, saan nuo itsekin siivottua. Hoida sinä nyt niitä kasvojasi", puuseppä murahti ja haki käsiinsä toisen rievun, jolla pyyhki lattialle kaatuneet teet. Kun tämä sitten jälleen oli suoristautumassa ylös, niin hiljainen parahdus pääsi kurkusta, kuinka selkä vihoittelikaan juuri sinä päivänä, kun armas veli oli saapunut kylään?
"Niin, mutta tokkpa Elaina ottaisi siitä hernettä nenäänsä", Roqus sitten naurahti veljensä sanoille, "mutta ehkä on toki parempi, ettei hän ole näkemässä." Vihreäsilmä alkoi miettimään sitä, kuinka tuo nainen aina välillä sai kiukunpuuskahduksia ja olipa Roqus itsekin joutunut sellaisen alaiseksi, kun Elaina oli kerran tullut kylään ja päättänyt kuurata Roquksen asunnon lattiasta kattoon -- eikä talon herralla ollut ollut siihen enää mitään sanottavaa, kun Elaina oli passittanut hänet ulos, ja siinä rappusilla oli puuseppä sitten lojunut koko päivän, veistellen puusta jotakin ja muristen itsekseen.


Kun jonkin aikaa oli kulunut ja Roudan myssy oli kuivunut ja toinen oli saanut syödäkseen Roquksen vähäisistä ruuista huolimatta, oli kaksikko lähdössä satamaan, viemään kukkia heidän vanhemmilleen.
"Lähdetään", Roqus sitten totesi ja katsoi vielä että kaikki oli kunnossa, ja varmisti vielä, että rahapussi oli taskussa, vaikkei se nyt hääppöisen suuri ollutkaan, mutta toimeen tuli. Vihreäsilmä lukitsi oven heidän jälkeen ja huokaisi syvään -- liekö hengenadhistuksen takia vai muuten vain. Paha vain että heti kun tämä oli astunut ovestaan ulos niin vanha August tallusti keppinsä kanssa juuri hänen ovensa ohitse, kynnetön kissa mukanaan. Vihreäsilmä loi hyvin hyvin jäätävän katseen toiseen ja jupisi ilmaan joitain manauksia, kuten myös August teki. Salamat tuntuivat vain kimpoilevan näiden kahden silmien välillä, kunnes Roqus sitten käänsi päänsä puhisten poispäin ja oli ottanut muutaman askeleen lähteäkseen, kun kuuli takaansa rohisevaa naurua.
"Et sitten ole saanut vieläkään aikaiseksi sokeuttaa toistakin silmääni", olipas August pahaisella tuulella, kun tälläisiä huuteli sadistin perään, jonka päästä olisi varmasti noussut höyryä jos se olisi ollut mahdollista. Sormet puristuivat nyrkkiin, kummassakin kädessä, mutta mitään tämä ei sanonut. Oliko mokoma silmälapun omaava ukko sanonut äskeisen ihan tahallaan, jotta Roudalta ei jäisi epätietoon se, että juuri hän oli vihoissaan sokeuttanut Augustin toisen silmän.
"... ja katsos vain, Routako se siinä?" August sitten totesi, äänen kirkastuessa hitusen verran, "olet palannut meriltä?"
"Kuules August, meillä olisi hieman tärkeämpääkin menoa, kuin jäädä rupattelemaan joutavia sinunlaisesi kanssa", Usvamieli murisi kovaan ääneen, katsomatta sivusilmälläkään Augustiin, purren hampaitaan yhteen ja toinen käsi oli jälleen löytänyt paikkansa miekan kädensijalla. Mokoma ukkeli.

[Ja aikahyppy on sovittu etukäteen.]
Takaisin alkuun Siirry alas
http://www.freewebs.com/bymyside2/
Jonayla
Admin
Jonayla

Nainen
Rapu Vuohi
Viestien lukumäärä : 149
Ikä : 29
Paikkakunta : Korpikuusen kannon alla

Ei paikkaa kodin voittanutta Empty
ViestiAihe: Vs: Ei paikkaa kodin voittanutta   Ei paikkaa kodin voittanutta EmptyTo 1 Tammi 2009 - 19:49

Routa olisi kyllä halunnut auttaa Roqusta lattian puhdistamisessa, olihan sen sotkeutuminen juuri hänen vikansa. Veli oli kuitenkin kieltäytynyt avusta, joten Taivaanlintu ei viitsinyt ruveta tuputtamaan auttavaa kättä vaan keskittyi kasvojensa hoivailemiseen. Että pitikin olla tällainen mämmikoura, kuinka moni unohtaisi pitävänsä teekuppia kädessään ja kaataisi sen sisällön hajamielisyyksissään omalle naamalleen? Omalle typeryydelleen huokaisten Routa painoi mukavan vilpoisaa kangaskaistaletta otsaansa vasten.

”Tuskin tosiaan. Elainaa ei yleensä ole kovin helppo suututtaa”, Routa sanoi hymähtäen.
”Vaikka kyllä hänkin sillon suuttui, kun maalasimme hiilenpalasilla hänen talonsa seinät täyteen kaikenmaailman kuvia”, perämies jatkoi naurahtaen lapsuusmuistolleen. Seudun poikaporukka oli tosiaankin ehtinyt tehdä vaikka mitä, niin hyvää kuin pahaakin, eikä Routa uskonut muistavansa puoliakaan kaikesta, mitä kaupunkilaiset olivat heidän takiaan saaneet kestää.

***

Lopulta Routa oli saanut hoivailtua vammansa ja lopeteltua ateriansa, ja veljekset olivat valmiita lähtemään satamaan tervehtimään vanhempiaan. Routa oli läntännyt myssynsä takaisin paikalleen, ja se levitti melkoisen vahvaa teen tuoksua hänen ympärilleen. Taivaanlintu seurasi Roqusta ulos, mutta pysähtyi pian nähdessään veljensä ja paikalle osuneen vanhan Augustin välille syntyneen tuijotuskilpailun. Miesten välille syntynyt jännite sai Roudan tuntemaan olonsa hieman epämukavaksi, ilmassa oli niin paljon pidäteltyä vihaa, ettei hän haluaisi mielellään asettaa itseään tulilinjalle.

Augustin Roqukselle lausumat uhittelevat sanat yllättivät Roudan, joka tuijotti vanhempaa miestä hetken melkoisen epäkohteliaasti. Tarkoittiko tuo, että Roqus oli sokeuttanut Augustin toisen silmän? Routa oli jo aikeissa kääntyä Roquksen puoleen ja kysyä tuon versiota tapahtumien kulusta, kun August sitten puhutteli häntäkin.
”Päiväksi tai pariksi vain”, Routa vastasi vältellen. Olinpaikan vaihdos taitaisi tosiaan tehdä hyvää Roqukselle muutoinkin kuin selän parantamisen vuoksi, jos hän oli yhtä vihamielisissä väleissä useammankin kaupunkilaisen kanssa.

”Valitettavasti meillä on nyt vähän kiireitä”, Routa sanoi hieman pahoitellen Augustille, joka näytti vihastuneen jälleen Roquksen sanoista. Puhuessaan perämies tavoitteli otetta veljensä miekkakädestä estääkseen jälleen enemmät harkitsemattomat teot ja lähti suunnistamaan kohti satamaa. August huuteli heidän peräänsä jotain nykyajan nuorisosta, jolla ei ollut minkäänlaisia tapoja, vaikka ilmaisu kääntyikin nopeasti värittyneempään suuntaan.

Routa olisi halunnut kysyä Roqukselta, mitä August oli tarkoittanut puhuessaan silmästään, mutta nyt ei kenties ollut paras hetki. Jotain pitäisi kuitenkin varmaan tehdä, ennen kuin Roqus räjähtäisi täysin.
”Kävimme talven aikana myös merten takana etelässä. Matka sujui tavanomaisesti, muutamia kohtaamisia meripetojen kanssa avomerellä ja sen sellaista. Mutta en kyllä varmasti koskaan kyllästy näkemään etelän ihmeitä! Ihmisillä on siellä aivan pikimusta iho, eivätkä he tunne lainkaan najadeja, voitko kuvitella. Ovat onnekseen päässeet niistä kirotuista demoneistakin. Kaikki talot on koristeltu upeilla puuleikkauksilla ja ikkunat on peitetty niin ohuilla kultalevyillä, että valo kuultaa niistä läpi.” Routa tosiaankin oli todellinen merimies, rehentely ja liioittelukin olivat hänellä hyvin hallussa. Ainahan kertomukset olivat mielenkiintoisempia, jos niitä hieman väritti.

”Hän on vielä samalla paikallakin kuin aina ennenkin”, Routa sanoi hymyillen, kun huomasi vanhan rouvan, joka myi kukkia erään kadun varressa. Mies kaivoi muutaman kolikon vyötäisillään roikkuvasta laihanoloisesta kukkarosta, hän ei koskaan ollut kovin varakas ja nyt hän oli jättänyt suurimman osan rahoista laivalle. Tänään ei sopisi juoda kaikkia rahoja sataman kapakoissa.
”Mitkä näistä olisivat sopivia?” Routa kysyi Roqukselta päästyään naisen myyntipöydän eteen ja osoitti sille koottuja valmiita kimppuja, kolikot valmiina kourassaan.


//Anteeksi hirmuisesti kun vastaus on näin venynyt >______<''//

_________________
The light at the end of the tunnel may be an oncoming dragon.

Komennossani herrat Jarem ja Routa.

Avatar © SN
Takaisin alkuun Siirry alas
http://www.freewebs.com/ganoa
Sever

Sever

Nainen
Skorpiooni Apina
Viestien lukumäärä : 105
Ikä : 28
Paikkakunta : Somewhere

Ei paikkaa kodin voittanutta Empty
ViestiAihe: Vs: Ei paikkaa kodin voittanutta   Ei paikkaa kodin voittanutta EmptyKe 7 Tammi 2009 - 17:35

Kuinka Roqus näkikään punaista? Pelkästään tuon Augustin äänen kuuleminen sai veren kiehahtamaan vihreäsilmän suonissa, ja mitä tekikään puolisokean miehen näkeminen sitten? Ei mitään hyvää, kun käsikin oli jo hakeutunut miekan kädensijalle, valmiina vetäisemään tuon hopeisen aseen esille ja tekemään jotakin, jota tavallinen tallaaja ehkä katuisi jossain vaiheessa, muttei Roqus. Mustahiuksinen mulkoili miestä pahemmahn päiväisesti ja sai samalla tuntea, kun Routa tavoitteli juuri hänen miekkakättään ja kuinka ollakaan, Usvamieli luopui ajatuksestaan, että August olisi saanut jälleen maistaa hänen miekkaansa. Kuinka suuri olikaan tuon veljen valta häneen? Ainoa, jonka Roqus tunsi läheisekseen, ainoa joka hänestä todella välitti. Roudan seurassa tämä jopa suostui hymyilemään, kuten oltiin huomattu. Roqus oli aina ollut erilainen kuin veljensä, yksinäinen omasta tahdostaan, se joka ei koskaan puhunut tunteistaan, se joka katsoi toisten lasten leikkejä varjosta käsin, mutta kuitenkin se, jolla oli aina ollut tukenaan isoveli. Näin Usvamieli oli vaipunut hetkeksi omiin muistelmiin ja palannut mielessään kauas lapsuuteen, hätkähti tuskin huomattavasti, kun Routa sitten alkoi kertomaan juttuaan siitä missä kaikkialla he olivat laivalla matkustaneet. Roqus, joka yhä vieläkin kihisi kiukusta ja mielessään mietti tavanomaisesti kaikkia vaihtoehtoja miten saada omakseen suloinen kosto kohdistuen tietenkin Augustiin, kuunteli veljensä juttua tietäen sen ainakin hiukan olevan väritetty.
"Ahaa, pikimusta iho....." Roqus joka itse omasi hyvinkin kalpean ihon ei voinut käsittää että jollakin saattaisi todellakin olla lähes pikimusta iho, ellei tämäkin sitten ollut veljensä liioitteluksikin mainittavaa kerrontaa.
".... ohuita kultalevyjä.. Nyt kyllä kuules yrität vetää minua nenästä", Roqus naurahti vieläkin närkästyneenä äskeisestä ei-niin-mukavasta- tapaamisesta, mutta oli nyt kuitenkin keskittynyt lähinnä Roudan omituiseen kertomukseen. Usvamieli yritti mielessään kuvitella kultalevyisiä taloja ja pikimustia miehiä auringonpaisteessa. Kulmat kohosivat epäuskovasti, mutta kukaties Routa olikin oikeassa.

Satama alkoi näkyä ja Routa jo totesikin että vanha nainen oli yhä samalla paikalla myymässä kukkia. Roqus itsekin punnitsi omaa vyöllään roikkuvaa kukkaroaan, joka ei sekään ollut mitensäkään kehuttava, mutta näytti ainakin päällepäin pulleammalta, kuin Roudan oma pussukka, mutta toinen oli ehkä jättänyt osan laivalle, ei Usvamieli sitä viitsinyt mennä arvuuttelemaan. Hän kaivoi omastaan muutaman kolikon ja pyöritteli niitä sormissaan, kuin ammattilainen konsanaan. Roqus väläytti nopean hymyn vanhalle rouvalle, joka oli aina ollut häntä kohtaan ystävällinen ja avulias. Tämä olikin jälleen niitä harvoja, joista Usvamieli oli oppinut pitämään edes jonkin verran.
"Minusta tuo punainen ruusukimppu näyttäisi sopivalta. Äitihän piti punaisista ruusuista", vihreäsilmä totesi lopun kuitenkin hiljentyen lähes olemattomiin.
"Mutta hyvää päivää Roqus ja näkeehän sinuakin täällä Routa Taivaanlintu", vanha rouva sanoi lempeästi hymyillen. Lempeät silmät, väriltään sinertävänharmaat, tuikkivat kuin tähdet taivaalla ja niiden utelias katse tarkkaili kaksikkoa lämpimästi tuon vanhan rouvan tavoin.
"Hyvää päivää sinullekkin Dione", Usvamieli sitten totesi yllättävän ystävällisesti. Hän oli toisinaan viettänyt paljon aikaa tämän kukkakauppiaan kanssa, satamassa istuskellen. Dione, hyvä ja luotettava ystävä, ehkä yksi niistä ainoista joita Roquksen elämään oltiin suotu. Rouva kun ei turhaan tuominnut eikä kehunutkaan, vaan lohdutti omalla tavallaan.
"Olette ostamassa vanhemmillenne kimppua? Suosittelenpa minäkin näitä kauniita ruusuja, mistä Roqus jo puhuikin", Dione sitten sanoi hymyillen vieläkin, kunnes lisäsikin pian sen jälkeen,"ja itseasiassa voin antaa sen teille ihan ilmaiseksi, minä kun tunsin äitinne hyvin joten voinen itse tällä lahjalla lähettää heille molemmille terveiseni." Vihreäsilmä katsoi vanhaa rouvaa miltein liikuttuneena. Hän harvoin puhui vanhemmistaan, ajatteli vain hiljaa mielessään, mutta kun ajatukset alkoivat lähentyä liikutuksen rajaa niin hän sysäsi ne kauas mielen syvimpiin syövereihin. Mies kuitenkin joutui nyt vakavasti peittelemään liikutustaan ja käänsikin katseen hetkeksi merelle. Tuuli kävi hiuksissaan ja silmät katsoivat jonnekkin kaukaisuuteen, kunnes hän oli saanut ajettua tunteensa jälleen pois. Ehkä hänen olisi ollut hyvä puhua jollekkin, näyttää tunteensa, mutta se ei ollut tämän miehen kohdalla niin yksinkertaista.
"... mutta Dione..." Roqus aloitti, mutta jätti lauseensa kesken, kun Dione nosti kätensä ylös.
"Ei tule kuuloonkaan, otatte nyt tuon kimpun ilmaiseksi. Täällä kauppa käy muutenkin niin hyvin, joten yksi ilmainen kimppu ei pahemmin pienennä tulojani." Dione näytti pysyvän vakaumuksessaan, joten Roqus vain tyytyi hymähtämään ja katsahtamaan veljeensä hymyillen, pyöräyttäen kerran silmiään.
"Kiitos sinulle ja hyvää päivänjatkoa", Usvamieli sitten toivotti ja pyysi Routaa kantamaan kimpun. Dione - sympaattinen vanha mummeli.

Hiljaiset askeleet olivat ja hitaasti ne erkanivat Dionen kojusta. Roqus oli vetäytynyt jälleen hiljaiseksi, mutta hiljaisemmaksi mitä oli aiemmin ollut. Nyt hän jäi todellakin miettimään vanhempiaan ja sitä, kuinka hän itse oli tukahduttanut tunteensa, sysännyt ne jonnekkin. Hän ei halunnut vuodattaa turhaan kyyneleitä, hän oli päättänyt niin ja yritti pysyä siinä, vaikka välillä ote tahtoikin lipsua. Pian hän pysähtyi ja katsoi merta. Tästä näki hyvin sen karikon, joka oli ajanut heidän vanhempansa kuoleman kohmeaan syliin. Yhtäkkiä Usvamieli kohotti kättään ja kosketti nopeasti veljensä hihaa.
"Kiitos että olet siinä, veljeni", tuo lausui sanat, hiljaa ja ehkä samalla mielessään toivoi ettei Routa kuulisi niitä, mutta taas toisaalta halusi että tämä ne kuulisi. Ne olivat oikeita, sydämestä tulevia sanoja. Routa oli ainoa josta hän oikeasti välitti. Kuka ties mitkä seikkailut heitäkin vielä kohtaisivat?

[Pöh, mitäpä tuosta n____n Itselläni nyt tuntuu olevan kyllä jaaritusta jaarituksen perään, ettei sen puoleen XD ]
Takaisin alkuun Siirry alas
http://www.freewebs.com/bymyside2/
Jonayla
Admin
Jonayla

Nainen
Rapu Vuohi
Viestien lukumäärä : 149
Ikä : 29
Paikkakunta : Korpikuusen kannon alla

Ei paikkaa kodin voittanutta Empty
ViestiAihe: Vs: Ei paikkaa kodin voittanutta   Ei paikkaa kodin voittanutta EmptyKe 21 Tammi 2009 - 20:23

”.... ohuita kultalevyjä.. Nyt kyllä kuules yrität vetää minua nenästä”, Roqus naurahti melko epäuskoisen näköisenä. Mies näytti vieläkin nyrpeältä Augustin kohtaamisen johdosta, mutta ei enää läheskään niin kärttyiseltä kuin muutama hetki sitten.
”Kuulehan nyt veliseni, et kai sinä vain epäile sanojani?” Routa vastasi virnistäen. Oli vaikea sanoa, vihjasiko ilme Taivaanlinnun liioitelleen sanoissaan vai oliko hän vain muuten huvittunut veljensä reaktiosta.

”Minusta tuo punainen ruusukimppu näyttäisi sopivalta. Äitihän piti punaisista ruusuista”, Roqus vastasi Roudan kysymykseen heidän päästyään Dionen kukkakojulle. Routa nyökkäsi, muuta hän ei ehtinytkään, kun vanha Dione alkoi puhua heille.
”Päivää, rouva”, Routa tervehti vastaan ja kiskoi myssynsä keskiosaa hieman ylöspäin eräänlaisena yrityksenä nostaa hattuaan tervehdykseksi. Mies vaikeni jälleen Dionen puhuessa ja yllättyi naisen tarjotessa kukkakimppua ilmaiseksi. Eiväthän he nyt voisi kovia kokeneen naisparan elantoa riistää! Dionen terävä katse vaimensi kuitenkin Roudan vastustelut alkuunsa ja sanat tuntuivat hiljentävän myös Roquksen. Taivaanlintu ei kyllä oikein voinut uskoa, että pelkkä kukkien myynti tuottaisi niin hyvin, mutta hän ei hennonut enää vastustellakaan Dionea.

”Suurkiitokset, jumalten siunausta”, Routa sanoi hymyillen Dionelle ja otti kukat Roquksen pyynnöstä kantaakseen. Mies piteli kimppua varoen käsissään, hän ei halunnut sen menettävän hitustakaan kauneudestaan ennen kuin äiti ja isä pääsisivät näkemään sen. Routakaan ei puhunut kävelymatkan aikana, veljesten välillä vallitsevaa suorastaan harrasta tunnelmaa ei hänen mielestään sopinut häiritä sanoilla. Tatuoidun, parkkiintuneen näköisen miehen kasvoilla oli vakava, tyyntynyttä murhetta kuvastava ilme. Suru menetyksestä oli toki aina läsnä, mutta ajan myötä se oli hioutunut rosoisesta sirpaleesta sileäksi kaipuun helmeksi, josta mennyt onni kuvastui. Nyt meren äärellä seisoessaan hän ei enää tuntenut kaipuuta pistävänä, kuten ensimmäisellä kerralla, se vain painoi sydänalaa, oli kovertanut itselleen oman sopukan.

”Kiitos että olet siinä, veljeni”, Roqus sanoi hiljaa ja hymy rikkoi Roudan kasvojen tyynen pinnan.
”Missä muuallakaan minä olisin”, Routa sanoi tyynesti katsoen veljeään suoraan silmiin ja kohotti toista kättään laskeakseen sen hetkeksi veljensä olkapäälle. Sitten hän ojensi kukkakimppua hieman Roqusta kohden, jotta he voisivat yhdessä laskea ruusut mereen.
”Levätkää rauhassa”, Taivaanlintu sanoi lähes kuiskaten lähettäessään kukat matkaan. Hän seisoi jonkin aikaa hiljaisuudessa ja antoi sinisten silmiensä seurata punaisia kukkia, joiden matkaa siivittivät vielä jumalille osoitetut yksinkertaiset rukoukset.

Routa ehti miettiä myös muutakin kuin vanhempiaan. Roquksen kieltäytymisestä huolimatta hänellä oli hyvin vahva aikomus etsiä parannuskeinoa veljelleen, mutta se ei onnistuisi, ellei hän saisi veikkaa mukaansa. Taivaanlintu turvautuisi huijaamiseen, jos olisi aivan pakko, veljensä parastahan hän vain ajatteli, mutta mieluummin hän haluaisi Roquksen mukaansa vapaaehtoisesti.

Lopulta Routa kääntyi huokaisten ympäri ja suuntasi verkkaiset askeleensa sattumanvaraiseen suuntaan, pois satamasta. Ensi askeleet mies otti hiljaisuudessa, mutta sitten hän kääntyi veljensä puoleen.
”Kerrohan, Roqus... Mikä sinua oikeastaan pidättelee täällä? Etkö sinäkin halua välillä kokea seikkailuja, tuntea tuivertavaa merituulta kasvoillasi, nähdä asioita, joista et ole osannut edes uneksia? Ei tuon ikäisen miehen tarvitse sentään vielä täysin sammaloitua”, Routa sanoi. Hän oli aloittanut melko vakavasti, mutta pian virnistys oli kohonnut miehen kasvoille. Vakavuus ei kuitenkaan ollut kovin luonteenomaista Taivaanlinnulle.


//Ihme ja kumma, sain jotain raapusteltua -__-' Mokomakin koulu kun vie kaiken ajan ja energian ropetukselta >_<'//

_________________
The light at the end of the tunnel may be an oncoming dragon.

Komennossani herrat Jarem ja Routa.

Avatar © SN
Takaisin alkuun Siirry alas
http://www.freewebs.com/ganoa
Sever

Sever

Nainen
Skorpiooni Apina
Viestien lukumäärä : 105
Ikä : 28
Paikkakunta : Somewhere

Ei paikkaa kodin voittanutta Empty
ViestiAihe: Vs: Ei paikkaa kodin voittanutta   Ei paikkaa kodin voittanutta EmptyPe 6 Helmi 2009 - 20:44

Roqus hymyili mielessään Dionelle, joka osasi aina ajatella positiivisesti ja ajatella muiden kannalta katsottuna, osasi empatian taidon joka häneltä varmaan kokonaan tai vähintään lähes kokonaan puuttui. Tuo taito, joka loi sosiaalista kanssakäymistä, tai piti sitä osittain yllä. Kun osattiin eläytyä toisen suruun tai iloon pystyttiin kommunikoimaan paremmin, Usvamieli jäi siitä paitsi. Hän jäi monesta muustakin varmasti paitsi, mutta se ei häntä liiemmin haitannut, hän eli itselleen, hän eli yksin, ei hän tarvinnut ketään paitsi veljensä. Hän tarvitsi edes sen tiedon, että hänellä todellakin veli oli. Jos Roudalla oli tuo menetyksen sirpale hioutunut sileäksi, Roquksella se omasi vielä särmikkäitä pintoja. Menetys oli ollut suuri, aivan liian suuri, vaikkei se välttämättä päällepäin näkynyt muuta kuin käytöksen ansiosta, katkera oli tuo mieli jolta pieninkin onni oli varastettu. Nykyään se oli lähinnä vain kaipuun turruttama, ikävystynyt ajatus, joka ei suostunut väistymään minnekkään. Kuin se olisi tahtonut painua iäksi tuohon muutoinkin jo katkeroituneeseen mieleen - kuin elämä ei tahtoisi hänen koskaan unohtavan? Siksi oli sydänkin kovettunut kiviseksi, jotta mikään tälläinen ei saisi painettua kynsiään jo muutenkin särjettyyn sydämeen ja mieleen.

Hiljaisududen saattelemina olivat veljekset saapuneet rantaan ja Roqus, ei tavalleen tyypillisesti, lausui lausahduksen, jota hän kuitenkin tarkoitti. Hän oli onnellinen että Routa oli hänen vierellään, hän ei tarvinnut mitään muuta. Kukkakimppu laskettiin mereen, tosin mustahiuksinen joutui väen vängällä puremaan huultaan, jottei olisi alkanut tunteilemaan. Se tästä olisikin puuttunut, niin pitkälle hän ei menisi edes Roudan nähden, vaikka veli kuinka läheinen olikin. Mies oli vain luvannut itselleen, että ei näyttäisi enää tunteitaan koska yritti peittää ne itseltäänkin. Vihreät silmät katsoivat hetken aikaa veden pintaa ja kukkia joita se kellutti. Kuitenkin katse nousi pian taivaalle, ei tuo juuri sillä hetkellä kyennyt katsomaan kauempaa merta, tuota asiaa joka oli vienyt häneltä elämänsä rakkaimmat henkilöt. Mutta ei, hän ei ollut katkera merelle, sillä se toi hänellekin omanlaistansa turvaa, vaikka meri ei ollutkaan hänelle niin tärkeä, kuin Roudalle, mutta merellä ollessaan hän oli tuntenut, kuin vanhemmat olisivat olleet jälleen hänen luonaan. Tälle ajatukselle saattoi vain hymyillä, se oli kaunis ja hyvä tunne.

Hetken aikaa siinä oltuaan Routa kääntyi, mutta Roqus ei aivan vielä. Hän ei ollut sanonut mitään koko aikana, oli vain ollut hiljaa, mielessäänkin. Ei rukouksen rukousta, ei mitään, ei ajatustakaan. Kuin hän olisi ollut vain tyhjä kuori, josta sielu oli irtaantunut, mutta kuitenkin sydän ja aivot säätelivät vielä elintoimintoja ja pitivät veren kierrossa. Hän ei vain ollut pystynyt ajattelemaan mitään. Kuitenkin pian veljensä jälkeen tämäkin kääntyi ja huokaisi hänkin. Usvamieli katsahti vihreillä silmillään veljeään, joka puhutteli jälleen häntä. Niin, mikä häntä oikeastaan pidätteli? Ei mikään, ei mikään muu kuin katkeroittavat muistot, joista hän ei kuitenkaan halunnut päästää irti - ei ainakaan vielä. Ja jos hän eläisi Danleifissa, niin hän ei pystyisi unohtamaan, ei kun jokaikinen päivä muistuttaisi häntä menneisyydestään. Ja olihan hänellä oma pajansa, mutta sen saisi helposti lukittua siksi aikaa jos hän kaipaisi virkistystä. Roqus sulki hetkeksi silmänsä ja antoi vienon tuulen tuivertaa hiuksissaan, tai niissä jotka eivät olleet piilossa hatun alla. Tuuli tuntui ihanalta, aivan liian houkuttelevalta. Kuin se olisi ollut salaliitossa Roudan kanssa ja kutsui häntä mukaan seikkailuihin.
"Ei minua mikään muu pidättele, kuin muistot ja paja...", Roqus aloitti avaten silmänsä ja katsahti nopeasti veljeään virnistäen, ottaen sitten muutaman askeleen ohi Taivaanlinnusta, kunnes pysähtyi jälleen.
"Mutta Routa, olen nähnyt jo merta ja vaikka sydän kaipaa sitä aikaa, niin järki huutaa pitämään jalat maassa", Usvamieli jatkoi ja katsahti jälleen vihreillä silmillään veljeään, "ja toiseksi minä en uneksi muutenkaan, joten tokkopa siellä on mitään ihmeellistä minun mielestäni." Virnistys vain kasvoi tuon kasvoilla:
"Ja veliseni, mitä jos pidän sammaloitumisesta?"

Tuntui kuin kaikki paatunut ja katkeroitunut henki olisi kadonnut tuosta vihersilmäisestä kokonaan. Jäljellä oli vain ainakin tässä hetkessä hymyilevä, tai lähinnä virnistelevä, Roqus. Tämä oli harvinaista herkkua, mutta ei mies ollut kuitenkaan unohtanut täysin kokonaan ihmisenä oloa.

[Ai siullakin! Anteeksi siis tämä melkein kuukauden kesto <3]
Takaisin alkuun Siirry alas
http://www.freewebs.com/bymyside2/
Jonayla
Admin
Jonayla

Nainen
Rapu Vuohi
Viestien lukumäärä : 149
Ikä : 29
Paikkakunta : Korpikuusen kannon alla

Ei paikkaa kodin voittanutta Empty
ViestiAihe: Vs: Ei paikkaa kodin voittanutta   Ei paikkaa kodin voittanutta EmptyTi 24 Helmi 2009 - 14:10

”Mutta eikö nyt olisi taas aika pienelle seikkailulle ja uusien maisemien katselulle? Se saattaisi tehdä sinulle yllättävän hyvää. Eikä sovi unohtaa, että puusepälle löytyy kyllä työtä ”, Routa jatkoi mainospuhettaan. Hän todellakin aikoi kaivaa esiin joka ikisen mahdollisen perustelun saadakseen Roquksen suostumaan. Eikä syynä ollut pelkästään parannuskeinon etsiminen veikalle, Taivaanlintu oli riittävän rehellinen itselleen myöntääkseen, että hän kaipasi veljeään aina pitkien laivamatkojen aikana ja pelkäsi, että he etääntyisivät ajan mittaan toisistaan yhä enemmän ja enemmän. Roqus oli kaikki, mitä Routa saattoi kutsua perheekseen.

”Ja täytyy sanoa, ettei märkään sammalkerrokseen peittyminen kuulosta ainakaan minusta kovin houkuttelevalta”, Taivaanlintu lisäsi virnistäen.
”Sitä paitsi, me jouduimme potkimaan pari huonosti käyttäytynyttä öykkäriä pois laivalta ja olemme liikkeellä hieman vajaalla miehistöllä. On vaikeaa löytää luotettavaa väkeä”, mies huokasi muistellessaan paria merimiestä, jotka olivat aiheuttaneet ongelmia heidän seilatessaan Ganoan itärannikolla.

”En taida juurikaan ehtiä käydä katsomassa vanhoja kavereita, koska Tyrskytanssija lähtee Jurleifiin jo aikaisin huomenaamulla. Miten vanha porukka oikein voi?” Routa sitten kysyi Roqukselta. Kävellessään Taivaanlintu tarkkaili heitä vastaan tulevaa väkeä, hänestä tuntui jotenkin siltä, kuin katujen hyörinä olisi hiljentynyt sitten hänen lapsuuspäiviensä. Kyllä kaduntallaajia vieläkin riitti, mutta ei enää samanlaiseksi massaksi, jonka hän muisti lapsuudestaan. Tietysti syynä saattoi olla sekin, että Jurleifin ja merentakaisten suurkaupunkien jälkeen Danleif ei enää tuntunut niin suurelta.

Muutamia puolituttuja käveli vastaan ja Routa nyökkäsi heille tervehdyksensä, kenties sanoi sanasenkin, mutta ei pysähtynyt. Juuri nyt hänelle riitti puhuminen veljensä kanssa, mahdollisuus olla joku muu kuin perämies, jonka harteilla kapteenin kanssa jaettu vastuu lepäsi. Nyt hän oli vain Roquksen veli, tasaveroinen, vaikka vanhempi olikin. Joskus tuntui niin hyvältä laskea vastuunkantajan viitta harteiltaan, edes hetkeksi.

”Piipahdammeko vanhan Tuornen kaupassa?” Routa kysäisi Roqukselta tunnistaessaan tutun liikkeen. Lapsena Taivaanlintu oli istunut lukemattomat kerrat Tuornen vihanneskaupan lattialla ja kuunnellut tuon kertomuksia kaukaisista paikoista, joissa kumpikaan heistä ei ollut koskaan vieraillut. Mutta vaikka tarinat kenties olivatkin olleet vain Tuornen mielikuvituksen tuotetta, olivat ne kiehtoneet pienen naskalin mielikuvitusta vastustamattomasti.


//Etenee ainakin rauhallisella tahdilla tämä peli xD//

_________________
The light at the end of the tunnel may be an oncoming dragon.

Komennossani herrat Jarem ja Routa.

Avatar © SN
Takaisin alkuun Siirry alas
http://www.freewebs.com/ganoa
Sever

Sever

Nainen
Skorpiooni Apina
Viestien lukumäärä : 105
Ikä : 28
Paikkakunta : Somewhere

Ei paikkaa kodin voittanutta Empty
ViestiAihe: Vs: Ei paikkaa kodin voittanutta   Ei paikkaa kodin voittanutta EmptyLa 7 Maalis 2009 - 20:12

"No... niin, mutta ehkäpä tuolla muilla main on jo tarpeeksi puuseppiä?" vihreäsilmä yritti keksiä parhaansa mukaan ja tiesi kyllä hyvin sen, että sai itsensä vain kuulostamaan lähinnä typerältä. Usvamieli kuitenkin kaipasi veljeään, eikä hänellä ollut syytä miksei olisi voinut lähteä, mutta ihan kuin jokin olisi estänyt, kuin Danleifin maaperä olisi kietonut juurensa Roquksen kuluneisiin kengänpohjiin aina paljasta jalkapohjaa myöden. Mutta mikä häntä todellakin estäisi? Hänellä ei ollut kuin oma kauppansa, ei mitään muuta. Hän oli yksinäinen poikamies, ja mielellään olisi hamaan loppuun saakka, ei siis perhettä elätettävänä, ei vaimoa nurisemassa matkalle lähdöstä. Ainoastaan hän yksin ja tuon katkeroituneen sielun muistot, joita Danleifissä asuminen yhä vieläkin piti yllä, ei niistä päässyt mihinkään. Ja sitten paluu takaisin siihen aikaan missä elettiin.
"Niin, mutta sammaleet ovat hyvin pehmoisia ja viihtyvät hyvin hämärässä, kuten minä", mustahiuksinen sitten naurahti ja heilautti rennosti kättään, kuunnellen kuitenkin kun veli kertoi laivalta heitetyistä öykkäreistä. Oliko tämäkin vielä yksi yritys saada Roqus laivalle?
"Porukka voi suhteellisen hyvin. Seír lähti Ainleifiin opiskelemaan vielä vanhempana kun sai sedältään melkoisen perinnön, Warte lopulta rakastui ja meni naimisiin ja nyt heillä on kolme tyttölasta elätettävänä, Lax on yhä vieläkin sellainen oluen ja viinan suurkuluttaja, kuten aina ennenkin ja kaipa niillä muillakin ihan hyvin menee", Roqus kertoi, hymyillen ihme kyllä. Näistä kolmesta mainitusta Usvamieli tiesi ehkä eniten, vaikkei niinkään ollut tullut tutuksi heidän kanssaan, mutta sattui aina välillä vaihtaa kuulumisia. Seír nyt oli kerran lähettänyt hänelle kirjeen, jossa kertoi oppineensa kirjoittamaan, tosin kirje oli jopa huonolukuisen Roquksen mielestä sekava eikä käsiala ollut mitensäkään siistinpuoleista. Usvamieli naurahti muistolle, olipa hänenkin olonsa tullut jälleen Roudan seurassa huomattavan paljon rennommaksi.

Vihreäsilmä vajosi jälleen ajatuksiinsa, niihin kaikenlaisiin mielikuvituksentuotteisiin, kuinka hän voisikaan taas tuntea tuulen kasvoillaan, haistaa meren kostean tuoksun, kuunnella miehistön tarinoita. Hän todellakin kaipasi sitä aikaa, kun hän oli ollut laivalla. Silloin hän oli tuntenut itsensä edes jotenkin tärkeäksi, hän ei ollut vajonnut niin useasti menneisyyteen vaan oli pystynyt unohtamaan sen. Pitäisikö hänen lähteä?
Roudan ääni herätti hänet jälleen ja Usvamieli katsoi Taivaanlintua kohden ja nyökkäsi.
"Käydään vaan. Vanha Tuorne se vaan jaksaa paahtaa", Roqus hymähti, olihan hänkin istunut välillä kuuntelemassa tuon vanhan ukkelin tarinoita, jotka innostivat, mutta saivat aina välillä myös epäilemään niiden todenperäisyyttä, mutta eihän lapsi siitä välittänyt. Tuornenkin pystyi jopa laskemaan niihin ihmisiin, jotka sietivät Roqusta.
Niinpä Usvamieli poikkesi kadulta ja astui Tuornen putiikkiin ja huudahti tervehdyksensä, jolloin vanhus lampsi hivenen hämmästyneenä takahuoneen puolelta.
"Roqus, terve sinulle ja kukas se siinä!" Tuornen ilme oli suunnattoman iloinen Roquksen nähdessään, mutta siitäkös ilme vasta kirkastuikin kun tuo siirsi katseensa Routaan, "Routa Taivaanlintu!" Tuorne vaappui Taivaanlinnun luokse ja puristi toisen kättä - ja pitkään.
"Näkeehän sinuakin täällä. Mikä suunnaton ilo tämä onkaan!"
Roqus oli istahtanut eräälle jakkaralle hieman syrjemmäs ja antoi kaksikon tervehtiä ja jutella rauhassa. Kuinka moni olikaan pitänyt Roudasta ja piti yhä. Kaikki aina muistivat Roudan, mutteivät Roqusta, veljeä joka luonteensa puolesta jäi aina veljensä varjoon. Kuin yö ja päivä he olivat -- mutta se ei haitannut. Roqus ei piitannut toisista, hänelle se oli samantekevää mitä toiset ajattelivat, vai oliko? Ehkä hienoinen haikeus pinttyi kasvoille hänen katsoessaan Routaa ja Tuornea -- ei, ei se haitannut ja niin hymy palasi jälleen kasvoille, vaikkakin pienenä, muttei se koskaan leveäksi asti venynytkään.
Takaisin alkuun Siirry alas
http://www.freewebs.com/bymyside2/
Jonayla
Admin
Jonayla

Nainen
Rapu Vuohi
Viestien lukumäärä : 149
Ikä : 29
Paikkakunta : Korpikuusen kannon alla

Ei paikkaa kodin voittanutta Empty
ViestiAihe: Vs: Ei paikkaa kodin voittanutta   Ei paikkaa kodin voittanutta EmptyTi 7 Huhti 2009 - 14:36

Roquksen kertoessa Roudan vanhoista ystävistä Taivaanlinnun katse muuttui hieman haikeaksi. Vastahan he olivat juosseet ympäri kaupunkia kuin pahaiset katupojat, ja nyt häntä hieman nuoremmalla Wartella oli jo perhekin. Mutta ei kai sitä voinut ihmetellä, tiesihän Routa itsekin vallan hyvin, että useimmat olivat avioituneet jo hänen iässään. Mutta merille sidotun oli vaikea löytää puolisoa, ellei sitten käynyt niin onnellisesti, että tapasi sellaisen miehistön joukossa.

Routa odotti kieltämättä innolla vanhan Tuornen tapaamista, olihan mies ollut Taivaanlinnulle suorastaan esikuvan asemassa ja vieläkin Routa katsoi Tuornea jonkin verran ylöspäin. Astuessaan sisään hitusen hämärään liikkeeseen Routa tunsi melkein palaavansa kotiin, niin usein hän oli täällä vieraillut. Kenties tavaroiden järjestys ei ollut aivan samanlainen kuin joskus ennen, mutta tunnelma oli ehdottomasti ennallaan.

”Tervehdys, Tuorne”, Routa vastasi vanhan miehen tervehdykseen iloisesti naurahtaen. ”Olethan pitänyt veikasta hyvää huolta minun puolestani?” Taivaanlintu kysäisi hymyillen. Tuikkivin silmin ja iloisin ilmein Tuorne vastasi tehneensä parhaansa Roquksen eteen, ja miehet ajautuivat hetkeksi keskusteluun toistensa viimeisimmistä kuulumisista ja menneistä ja tulevista tapahtumista.

Muutaman asiakkaan astuessa kauppaan Routa siirtyi kuitenkin hieman syrjemmälle, Roquksen vierelle. Iloinen hymy oli muuttunut huolestuneemmaksi ilmeeksi.
”Vaikka Tuorne onkin vielä pirteä ja tekee kaikkensa näyttääkseenkin siltä, alkaa hän todellakin käydä vanhaksi”, Routa sanoi hiljaa ja huolestuneesti Roqukselle seuratessaan Tuornen kankeahkoja liikkeitä ja kuivakasta olemusta. Taivaanlintu oli niin keskittynyt vanhuksen tarkkailuun, että tuskin huomasi rähjäisesti pukeutunutta, selvästi alle metrin mittaista nuorta menninkäislikkaa, joka luikahti kauppaan pian äsken tulleen najadipariskunnan jälkeen.

Routa kuitenkin huomasi, kuinka hennot sormet hipaisivat hänen vyötäisiään. Vaistomaisesti hän tavoitteli otetta menninkäisen kädestä, mutta sai haroa vain tyhjää ilmaa. Seuraavaksi käsi laskeutui vyölle, jolta oli kadonnut niin joitakin kolikoita sisältänyt rahapussi kuin kolhiintunut tikarikin.
”Pysähdy siihen paikkaan, sinä Rhuatchin äpäräpenikka!” Routa murahti ja ampaisi ulos menninkäisen perään. Hän ehti juuri ja juuri nähdä rispaantuneen mekonhelman hulmahtavan nurkan taakse ja lähti seuraamaan sitä, olettaen Roquksen seuraavan perässä kuten aina. Menninkäisellä täytyi olla jokin pakopaikka lähettyvillä, sillä nuo ovelat olennot tiesivät itsekin vallan mainiosti, etteivät pärjäisi kilpajuoksussa isommille otuksille.

_________________
The light at the end of the tunnel may be an oncoming dragon.

Komennossani herrat Jarem ja Routa.

Avatar © SN
Takaisin alkuun Siirry alas
http://www.freewebs.com/ganoa
Sever

Sever

Nainen
Skorpiooni Apina
Viestien lukumäärä : 105
Ikä : 28
Paikkakunta : Somewhere

Ei paikkaa kodin voittanutta Empty
ViestiAihe: Vs: Ei paikkaa kodin voittanutta   Ei paikkaa kodin voittanutta EmptyLa 11 Huhti 2009 - 17:18

Roqus seuraili viereltä Roudan ja Tuornen jutustelua, pienen hymyn kaartuessa toiseen suupieleen. Tuo pudisti muutaman kerran päätään, kun Taivaanlintu kyseli, oliko Tuorne pitänyt vihreäsilmästä hyvää huolta. Usvamieli ei kertaakaan puuttunut keskusteluun vaan antoi veljensä ja vanhan Tuornen jutella kahdestaan - siitä kuitenkin oli pitkä aika kun nämä kaksi olivat viimeksi tavanneet.
Kun Routa sitten siirtyi Roquksen viereen ja totesi asiansa Tuornesta ja tämän vanhentumisesta, se vähäinenkin hymy hiipui nuoremman kasvoilta.
"Totta, hänen kannattaisi siirtyä eläkkeelle, mutta ei viitsi. Hänellähän kun ei ole perillisiä jotka voisivat jatkaa kaupan pitämistä", mustaviherhiuksinen totesi hiljaa, huokaisten. Hänkin oli huomannut kauppiaan ikääntymisen, joka heillä kaikilla tuli vastaan joskus. Tosin pessimistinen Usvamieli aina ajatteli, ettei saisi sairautensa takia viettää vanhuudenpäiviä - halusiko hän edes vanheta ryppyiseksi, kankeaksi vanhukseksi, jonka selkä tulisi kahta kauheammin kipeäksi? Irvistys levisi tämän kasvoille, kun tuo edes ajatteli koko asiaa.

Roqus oli juuri toteamassa veljelleen jotain, kun toinen murahti ja säntäisi ulos. Vihreäsilmä oli huomannut juuri ja juuri menninkäisen, joka oli Roudan peräänsä saanut. Niinpä Usvamieli hypähti kiireen vilkkaa ylös, selän vihlaistessa pahemman kerran liian äkkinäisen liikkeen seurauksena.
"Hemmetti!", mies parahti purren hammastaan ja otti tukea seinästä saaden Tuornen huomion itseensä.
"Mitä tapahtui?", vanhus kysyi huolissaan, tietäen liiankin hyvin sen, että Roqus oli jälleen satuttanut selkänsä, mutta se minne Routa oli yhtäkkiä hävinnyt oli vielä hämärän peitossa?
"Routa säntäisi jonkun menninkäisen perään", Roqus mumisi, suoristautuen hetken päästä kivun mennessä ohitse.
"Mutta nyt, seuraavaan tapaamiseen", Usvamieli virnisti toispuolisesti ja heilautti kättään vanhukselle, joka oli juuri sanomassa jotain, mutta ei kerennyt kun Roqus oli jo kadonnut ovesta pihalle.

Vihreäsilmäinen katseli ympärilleen - minne isoveli oli mahtanut juosta? Tämäkin vielä. No onneksi Roqus tunsi Danleifin kujat ja kadut yllättävän hyvin joten etsiminen ei olisi sillä saralla hankalaa, mutta toisaalta myös Taivaanlintu tunsi Danleifin suurimmilta osin. Pian Usvamieli kuitenkin valitsi juuri sen suunnan jonne Routa oli juossut, mutta eihän toisesta nyt enää näkynyt jälkeäkään. Ihmiset katsoivat myssypäätä ihmeissään, kun tämä juostessaan kirosi sekä selkänsä ja isoveljensä katoamisen. Hetken päästä tuo tuli risteykseen, josta ei tiennyt kumpaan suuntaan Routa kenties oli lähtenyt, vai oliko hän jossain kohti mennyt väärään suuntaan?
"Kautta tulijumala Lairfin, minne hän on mennyt?" Roqus asteli muutaman kerran edestakaisin, yrittäessään päättää suuntaa. Jos hän lähtisi jompaan kumpaan suuntaan, se olisi kuitenkin väärä (näinhän pessimisti ajatteli). Niinpä hän kuitenkin lähti oikealle, toivoen sen olevan oikea suunta.
"Mokoma Routa, mokoma mikä-lie-menninkäinen", toinen mumisi juostessaan ja vaistomaisesti käsi piteli miekan kädensijaa, jos sille vaikka olisi käyttöä, kuka ties.

[Ja nyt en kyllä vienyt kovinkaan paljon etiäpäin n___n'']
Takaisin alkuun Siirry alas
http://www.freewebs.com/bymyside2/
Jonayla
Admin
Jonayla

Nainen
Rapu Vuohi
Viestien lukumäärä : 149
Ikä : 29
Paikkakunta : Korpikuusen kannon alla

Ei paikkaa kodin voittanutta Empty
ViestiAihe: Vs: Ei paikkaa kodin voittanutta   Ei paikkaa kodin voittanutta EmptyKe 22 Huhti 2009 - 17:24

Roudan kääntyessä kulmauksesta menninkäistä ei näkynyt enää missään. Varas ei kuitenkaan ollut mitenkään voinut ehtiä seuraavalle kujalle asti, joten sen ja Roudan anastetun omaisuuden pitäisi löytyä jostain tämän kujan varrelta. Värikkäitä ärräpäitä itsekseen sorautellen merenkulkija hidasti vauhtinsa kävelyksi ja alkoi nuohota kujan seiniä löytääkseen menninkäisen piilon. Mokomakin liukasliikkeinen, kieroileva äpärä, saisi palauttaa viemänsä. Eihän menninkäinen sinänsä mitään erityisen arvokasta ollut saanut matkaansa, mutta jo periaatekin sai Roudan jatkamaan etsintöjä.

Muutaman jätekasan hajalle potkittuaan ja talojen seiniä kopisteltuaan Routa huomasi alhaalla lähes kadunrajassa pienen luukun, joka luultavasti johti jonkun kellariin. Menninkäinen olisi hyvinkin voinut mahtua siitä sisään, mutta Roudalla ei ollut pienintäkään toivoa. Pitäisi siis kiertää paraatioven puolelle, toivottavasti menninkäinen ei ollut tässä ajassa jo ehtinyt karata kauemmas. Kunpa vain Roqus olisi ollut täällä, niin toinen heistä olisi jäädä tähän vahtiin.

Tosiaan, Roqusta ei vieläkään näkynyt. Tai vielä ja vielä, Roudan äkkinäisestä lähdöstähän oli kulunut vasta muutama hetki. Mutta kyllä veikka vielä ilmaantuisi. Routa käveli sen talon ovelle, jonka kellariin menninkäinen oletettavasti oli piiloutunut, ja sai kuin saikin oven avanneen naisen vakuutetuksi siitä, ettei hänellä ollut mitään pahoja mielessään vaikka hän halusikin päästä sisään.

Nainen johdatti Roudan kellariin, eikä miehen tarvinnut varsinaisesti etsiä löytääkseen menninkäistä. Se oli nimittäin juuri kipuamassa takaisin kadulle kuultuaan heidän tulonsa, ja oli päässyt vasta puolittain ulos. Synkkänä Routa nappasi kiinni puolustuspuheita huutelevan pihistelijän kintusta, kiskoi sen takaisin sisälle ja tutki kiemurtelevan ja kaikin voimin vastustelevan varkaan, vaikka saikin ohessa muutamia kipeitä potkuja ja pari puraisuakin. Lopulta Roudan tavarat olivat kuitenkin oikealla omistajallaan.

”Suosittelisin harkitsemaan vielä kolmannenkin kerran, ennen kuin yrität uudestaan”, Routa sanoi varoittavaan, mutta myös hieman isälliseen äänensävyyn ja raahasi menninkäisen perässään ulos talosta. Hänet sisään päästänyt nainen oli seurannut Roudan touhuja hämmästyneenä ja painoi mieleensä, että hänen pitäisi hankkia kellarin luukkuun parempi salpa ensi tilassa. Hän ei todellakaan aikonut suojella varkaita kattonsa alla.

”Kuulehan nyt sinä iso köntys, sinulla ei ole mitään oikeutta tällaiseen! Sinulla ei ole edes mitään todisteita minua vastaan. Sitä paitsi, minulla on suuri perhe, eivätkä vanhempani pysty elättämään meitä kaikkia. Tässä kaupungissa ole helppoa saada työtä, eikä meillä ole varaa muuttaa muuallekaan”, menninkäinen ruikutti huomattuaan, etteivät ainakaan uhkailut tehonneet.
”Sanot mitä sanot, mutta lainvalvojien huomaan sinä päädyt”, Routa sanoi tiukasti, vaikka silmät kosteina häntä killittävä menninkäinen olikin saada hänen sydämensä heltymään. Eihän tuo nyt loppujen lopuksi niin paljoa häneltä ollut vienyt...

”Veikka, siellähän sinä olet!” Routa huudahti nähdessään – tai ainakin kuvitellessaan näkevänsä – Roquksen edessäpäin isommalla ja vilkkaammalla kadulla. Hän raahasi yllättävän säyseää menninkäistä perässään, mutta heti heidän päästyään pikkuiselta kujaltaan varasteleva tyttönen alkoi huutaa täyttä kurkkua.
”Auttakaa minua, tämä mies yrittää kidnapata minut! Apua!” Kailotus vain jatkui ja jatkui, ja kiusaantunut Routa tunsi ihmisten katseet niskassaan. Samassa menninkäinen riuhtaisi kätensä irti Taivaanlinnun löystyneestä otteesta ja puikahti väkijoukkoon, jättäen jälkeensä typertyneen Roudan.

”Hemmetin hemmetti...” Routa mutisi hämillään, itse asiassa hieman punaisena kasvoiltaan. Vaistomaisesti hän yritti siirtyä pois huomion keskipisteestä, lähemmäksi kadun laitaa ja siinä kohoavia talojen seiniä. Ihmiset käänsivätkin pian huomionsa hänestä, kun mitään ei enää tapahtunut, ja Routa saattoi keskittyä Roquksen etsimiseen. Veli olikin todella lähettyvillä, kenties metelin houkuttamana. Helpotuksesta huokaisten Routa käveli Roqusta kohden.
”Veikka, mitäs sanoisit jos palaisimme pajallesi ennen kuin joku keksii yrittää viedä vaatteetkin yltämme”, Routa sanoi virnistäen.

_________________
The light at the end of the tunnel may be an oncoming dragon.

Komennossani herrat Jarem ja Routa.

Avatar © SN
Takaisin alkuun Siirry alas
http://www.freewebs.com/ganoa
Sever

Sever

Nainen
Skorpiooni Apina
Viestien lukumäärä : 105
Ikä : 28
Paikkakunta : Somewhere

Ei paikkaa kodin voittanutta Empty
ViestiAihe: Vs: Ei paikkaa kodin voittanutta   Ei paikkaa kodin voittanutta EmptyPe 24 Huhti 2009 - 10:40

Roqus kirosi selkänsä huonoliikkeisyyden enemmän, kuin moneen kertaan. Miksi sen oli juuri silloin pitänyt alkaa temppuilemaan, kun Routa oli ampaissut menninkäisen perään. Myssypää kuitenkin oletti seuraavansa oikeita jälkiä, vaikka pessimistinä mietti moneen otteeseen että menikö sittenkään oikeaan suuntaan. Askeleita askeleiden perään. Hän kurkisti jokaisen pienenkin kadun, mutta veljeä ei vain näkynyt. Oliko maa nielassut Roudan? Roqus mutisi itsekseen, saaden muutamien humalaisten miesten huomion itseensä.
"Mitäs se kakara siinä ittekseen jupisee?" eräs noista kolmesta miehestä totesi ja sai toiset nauramaan. Ilmeisesti kuvittelivat Roquksen painelevan häntä koipien välissä pakoon tuollaisia, mutta vihreäsilmä loi kolmikkoon jäätävän katseen, vetäen miekkansa huotrastaan, jolloin koko porukka hätääntyi ja kaatui kompuroiden maahan. Roquksen kasvoille nousi hämmästynyt ilme - eikai hän nyt sentään miekkoineen noin pelottava ollut? Kolme isoa miestä olivat nyt kuin pahainen kotkottava kanalauma.
"Olisi oikein mukava silpoa terävät kielenne, mutta saatan tarvita niitä vielä", mustatukka murahti työntäen miekan takaisin huotraan. Hän otti muutaman askeleen lähemmäs miehiä, joista kaksi oli jo sentään päässyt takaisin jaloilleen.
"Menikö tästä ohi menninkäinen, nuori mies perässään. Tummat hiukset ja myssy päässä?" Usvamieli kysyi, saaden vastaukseksi vain päänpyörittelyä.
"Ei, ei olla mitään nähty", yksi kähisi, jolloin Roqus vain tuhahti ja lähti kävelemään poispäin. Mitä ääliöitä, eikä niistä ollut edes mitään hyötyä.

Pian hän kuitenkin löysi itsensä suuremman kadun varrelta, jossa oli enemmän ihmisiä. Täältä hän ei ainakaan Routaa löytäisi ikinä! Turhautuneena hän siirtyi nojaamaan erääseen tynnyriin ja seuraili ohimeneviä ihmisiä jos häntä vaikka onnistaisi.
Suhteellisen kauan odotettuaan hän kuitenkin saattoi kuulla tutun äänen. Katse kääntyi äänen suuntaan, siellähän Routa olikin, kera menninkäisen joka saikin pian melkoisen shown pystyyn päässen sitten karkuun. Vihreäsilmä huokaisi hiljaa, pyöritellen päätään. Hän lähti veljeään vastaan, joka tuli nyt melkoisen lähellä taloja.
"Siinähän sinä olet", mustahiuksinen mutisi hiljakseen, Roudan tuskin kuullessa sitä.
"Kyllähän se käy", Roqus totesi vastaukseksi, kun Routa ehdotti pajalle palaamista. Usvamielen kasvot olivat tutunomaisesti vakavanpuoleiset. Suunnaksi otettiinkin Roquksen paja, vaikka nyt myssypään mieli halajasi entistä enemmän merelle. Hänellä ei oikeastaan ollutkaan mitään Danleifissä - muuta kuin muistot - mutta ehkä hän toivoi siellä olevan jotain joka häntä pidätteli mokomassa kaupungissa.

Pieni hymy välähti nuorukaisen kasvoilla, ehkei pieni matka sittenkään olisi pahitteeksi~

[Ja sovitusti tämä peli päättyy tähän~]
Takaisin alkuun Siirry alas
http://www.freewebs.com/bymyside2/
Sponsored content




Ei paikkaa kodin voittanutta Empty
ViestiAihe: Vs: Ei paikkaa kodin voittanutta   Ei paikkaa kodin voittanutta Empty

Takaisin alkuun Siirry alas
 
Ei paikkaa kodin voittanutta
Takaisin alkuun 
Sivu 1 / 1

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
 :: ONLINE :: Länsi-Ganoa :: Danleif-
Siirry: