#Tänne päin siis \o#
Leidleif, se oli hohdossaan niin päivällä kuin yölläkin. Etenkin näin yöaikaan pystyin tuntemaan sen kaiken magian ja jännityksen. Kaikki tuntui olevan jotenkin niin...henkevää tähän aikaan yöstä. Thome oli kovin kaukana kotoaan, mutta hän oli kerrankin tahtonut tulla tähän kaupunkiin ja nähdä sen omin silmin. Elementalisti, joka hänet oli muinoin pelastanut, ei ikinä tuonut poikaa tänne, tuolla oli ilmeisesti omat syynsä. Thome itse oli päättänyt hiukan säästää rahaa ja tulla sitten tänne. Askellus kävi sillan läpi, kaikkialla oli kovin hiljaista, ei ollut ristinsielua lähimaillakaan. Ehkä se oli jotenkin outoa olla hereillä näin myöhään eikä mitenkään tavanomaista. Noh, Thomeahan se ei haitannut, hän oli enemmän yöihmisiä ja tämä pelkkä kuunvalo sai hänet tuntemaan olonsa niin rauhalliseksi.
Nuorukainen jäi seisomaan sillalle ja tuijotti taivaalle kohti kuuta, se heijasti oman kuvajaisensa veden pinnalle. Oli kuin olisi kuullut jonkun laulavan yössä, kovin surullista melodiaa, mutta silti jotenkin täynnä toivoa. Thome katsoi kättänsä, jonka oli käärinyt mustaan siteeseen. Näillä käsillä saisi niin paljon pahaa kuin hyvääkin aikaan, niin paljon. Kädet, jotka oltiin sotkettu pelkkään rikollisuuteen ja pahaan olivat tehneet Thomen elämästä kurjaa ja sietämätöntä. Hänen perheensä oli tapettu, pelkästä mustasukkaisuudesta! Pojan silmät sulkeutuivat ja tuo jäi kuuntelemaan kuvittelemaansa melodiaa, tai ainakin hän luuli sen olevan pelkkää mielikuvitusta. Tuntui kuin vesi olisi laulanut hänelle, niin, vesi oli niin lähellä Thomen sydäntä. Hän itse osasi hallita sitä jonkun verran, kiitos pelastajansa ja itsepäisen luonteen.
Thome katsahti viikatteeseen, jota tämä kantoi kaiken varalta mukanaan. Se oli hänen ainoa suojansa tältä pahalta maailmalta. Nykyään tarvitsi tällaisenkin mukaansa, että voisi tuntea olevansa turvassa. Poika kosketti teräasettaan, se kiilsi kuunvalossa mystisesti, mutta se vain antoi Thomelle entistä rauhallisemman olon. Aivan kuin tuo viikate olisi ollut paras ystävänsä ja niin se taisi olla. Nuorukainen ei ollut haalinut itselleen ystäviä, hän ei tarvitse niitä. Koskaan kukaan ei ole pysynyt Thomen rinnalla kovinkaan pitkään, eikä rakkauskaan ole oikein suosinut onneaan.
Tuuli kävi ja melodiakin tuntui loppuvan. Thome siirsi hiuksiaan pois naamansa edestä ja kääntyi jatkamaan kävelyään sillalla. Kääntyessään tuo kuitenkin näki hahmon hiukan kauempana sillalla. Hassua, nuorukainen kun oli kuvitellut olevansa aivan yksin näin yön turvissa. Kuka tuo henkilö nyt oli ja mitä hän halusi.
#Öäää, olipas...sekava...aloitus ja lyhyt D:#