Kitkerän auringon sulattama

[ Hehe... Mitäs pienistä. ]

Garmea hymähti Melanian sanoille, antamatta niille kovin paljoa painoarvoa. Kyllä, tämä toisti itseään, mutta toisaalta hänen ei ollut vaikea uskoa tämän tarkoittavan sanojaan siitä, ettei tällaista odottanut tapahtuvan. Eipä tietenkään - vain harva kauppias edes ajatteli tekevänsä tällaista tarjousta tuntemattomalle ihmiselle, jonka aikeista ja vaikuttimista ei tiennyt. Saati siitä, pääsisikö voitolle näin riskialttiissa sijoituksessa.

"Minusta se on vain vilpitön, vaikkakin tahaton, merkki siitä, että todella puhut totta", mies huomautti sävyisästi ja nousi ylös pöydän äärestä, odottaen toisen tekevän samoin. "Eihän meistä kukaan odottaisi jotain tällaista tapahtuvan... Liekö se sitten kohtalo vai sattuma." Hän ei ollut kovinkaan kiinnostunut pohtimaan kohtaloa, jumalien suunnitelmia tai muitakaan vastaavia asioita, mutta koska monet tuntuivat uskovan niihin enemmän tai vähemmän, hän katsoi sopivaksi mainita asian.

"Mutta lähtisimmekö lupaamalleni kierrokselle, ennen kuin jämähdämme tänne?" salamurhaajakauppias esitti hivenen huvittuneena, lähtien johdattamaan koruntekijää ulos huoneesta. Muutaman askeleen päässä ovesta odottanut Rime kumarsi jälleen lyhyesti heidän kulkiessaan tämän ohi ja kiiruhti heidän taakse jättämäänsä huoneeseen siivoamaan viiniä pois, samalla kun hän johdatti vierastaan peremmälle taloon.

Kaksikko kävi alakerran läpi huomattavan nopeasti - olihan se varattu lähinnä palvelijoiden huoneisiin, keittiöön ja neuvotteluhuoneeseen. Yläkerrassa oli sen sijaan hieman enemmän läpikäytäviä huoneita, joihin astuminen ei olisi yksityisalueelle tunkeutumista; kaksi vierashuonetta, oleskeluhuone kirjahyllyineen ja seinäkoristeineen, sekä tietenkin itse omistajan makuuhuone.

"Lienee turha sanoa, etten toivo tänne ketään käymään luvatta", Garmea huomautti ja viittasi kädellään huoneessa olevaa työpöytää kohden. "Kauppa-asiat jättävät harteilleni epäinhimillisen määrän pergamenttejä käytäväksi läpi - on menoja, on tuloja, on voittoja, on häviöitä. Ja kaiken sen keskellä minun pitäisi vielä laskea palvelijoiden palkat sekä huolehtia muista vaihtelevista menoista. Joten älä turhaan ihmettele, mikäli muut suorastaan hiipivät tästä ohi, he ovat vain oppineet varomaan ärsyttämästä minua."

"Toivoisin sinun asettuvan tänne niiksi öiksi, jotka lupasin", mies jatkoi hetken kuluttua ja vei vieraansa takaisin kauempana makuuhuoneestaan sijaitsevan vierashuoneen luo. "Työrauhani ja näköalan vuoksi", hän lisäsi ja viittoi toista vilkaisemaan ulos ikkunasta. Näkymä oli todellakin parempi kuin edes hänen oman makuuhuoneensa - vieras saattoi ihastella niin hallintopalatsin kullattua kattoa kuin sen takana näkyvää satamaakin. "Olisin muuten itse asettunut tähän huoneeseen, mutta kuten näet, se on liian pieni. Joutuisin kömpimään sängyn yli päästäkseni työpöydältä ovelle ja takaisin. Vierashuonekäyttöön tämä on kuitenkin sopiva, eiväthän vieraat yleensä tarvitse kuin sängyn ja tason, jolle laskea tavaroita."

Salamurhaajakauppiaan katse jäi hetkeksi tutkimaan käsityöläistä, hänen kasvoillaan ollessa yhä kohteliaan viileä hymy. Hän ei edes huomannut, kun yksi naispalvelijoista - mitä ilmeisimmin siivooja - tuli paikalle ja nyökkäyksestä varmistuksen saatuaan kertoi lähtevänsä hakemaan petivaatteita. Tietyt asiat vain jäivät huomiotta, kun niihin tottui, ja niinpä Garmea tajusi vasta hetken kuluttua, että oli todellakin käskenyt naista tuomaan puhtaat petivaatteet. Hänen täytyisi pysyä paremmin tietoisena ympäristöstään...

Viestien lukumäärä : 26 Ikä : 31

Heidän noustessaan viimein pöydästä, Melania venytteli jähmettyneitä jäseniään. Hän tuskin malttoi odottaa nähdä lisää ja päästä opettelemaan missä mikäkin oli. Surkeasta suuntavaistostaan huolimatta, nainen uskoi oppivansa nopeasti tavoille eikä suuremmin pelännyt paukahtavansa jonkun toisen yksityisiin tiloihin

Alakerrassa Melania ei suuremmin kommentoinut mitään heidän lyhyen reittinsä aikana, hän yritti keskittyä painamaan mieleensä mihin sai, ja mihin ei saanut mennä. Yläkerran kirjahyllyt taas saivat hänet huonoista lukutaidoistaan huolimatta hihkumaan sisäisesti. Jos tilaisuus tarjoutuisi, näitä Melania tulisi vielä tutkimaan. Myös seinäkoristeet saivat naisen sormet syyhyämään, mutta hän tyytyi kiltisti vain katselemaan niitä matkan päästä. Pieni ääni hänen päänsä sisällä sanoi, ettei toisten tavaroiden hipelöiminen olisi kovin suotavaa.

Garmean omiin tiloihin astuttaessa, Melanian selkäpiitä kylmäsi. Papereiden kunnioitettava järjestys oli kaikkea muuta, mihin hänestä itsestään olisi ollut - hyvä kun omat ajatuksetkaan olivat järjestyksessä, saatika sitten niinkin monimutkaiset asiat kuin kauppiaalla! Nainen päätti hiljaa mielessään, että toimisi täällä asuessaan kuten muutkin, ja välttelisi häiritsemästä Garmean työrauhaa. Ei, tämän miehen kanssa Melania tahtoi pysyä hyvissä väleissä, olihan tämän ansiota että hän saisi pian katon päänsä päälle. Ja muutenkin... Melania katseli Garmean korkeaa selkää tämän astellessa hänen edellään.

"Se on kaunis!" nainen huokaisi heidän astuessaan huoneeseen, joka hänelle annettiin näiksi muutamiksi päiviksi. Melania katseli vaikuttuneena ikkunasta ulos, ja siristi silmiään auringon kimaltaessa kullattua kattoa vasten. Horisontissa häämöttävä satama ja meri olivat myös jotain, joka teki naiseen vaikutuksen. Kääntyessään ikkunalta, Melanian silmät tuikkivat ilosta ja vaikutuksesta, hän olisi tahtonut kiittää Garmeaa jälleen, mutta sitten hän olisi taas toistanut itseään.
"Täällä voisin viihtyä enemmänkin kuin sen kolmisen päivää" Melania nauroi. Hän kosketti varovasti puisen tason pintaa ja ikkunan pieltä toisella kädellään. Jos hänen omasta kodistaan tulisi edes lähelle niin kaunis kuin miehen vierashuoneesta, niin hän olisi enemmän kuin tyytyväinen.

"Emmeköhän me saa asiat järjestykseen siihen mennessä", Garmea totesi harkitun välinpitämättömästi - tuskin Melaniakaan ajatteli, että hän viitsisi pitää tätä luonaan turhaan, ellei siihen ollut tarvetta. Hän antoi myös oman katseensa viivähtää jopa hieman haikeana ikkunan suunnassa - olihan se paljon parempi näköala kuin keskelle kaupunkia avautuva näkymä, joka käsitti vain kattoja ja katuja. Mutta ainakaan auringonnousu ei heijastunut kullatusta pinnasta ja häikäissyt häntä puolisokeaksi heti aamusta. "Mutta olen tyytyväinen siitä, että tämä kelpaa sinulle. Luonani käy toisinaan niitäkin vieraita, jotka ovat tottuneet paljon parempiin maisemiin."

Mies väisti sivuun siivoojanaisen tullessa puhtaitten petivaatteiden kanssa ja seurasi hetken aikaa katseellaan, kuinka tämä hoiti niiden laittamisen hiljaisesti ja nopeasti, kunnes hän kiinnitti huomionsa takaisin nuorempaan vieraaseensa. "Kuten sanoin, mikäli tarvitset jotain, sinun ei tarvitse kuin pyytää sitä", hän vielä toisti aiemmin sanomansa sanat, painottaakseen niiden tärkeyttä. "Esimerkiksi Viira tässä huolehtii siivouksesta sekä kylpyammeen täyttämisestä ja tarvittaessa veden lämmittämisestäkin." Nainen niiasi kohteliaasti puuhiensa lomassa.

"Suosittelen kuitenkin kysymään palvelijoita Rimen kautta - hän tuntee heidät ja osaa käskeä oikean täyttämään kulloisenkin toiveesi. Hänet löytää yleensä alakerrasta - jos hän ei ole siellä, kannattaa odottaa muutama hetki", salamurhaajakauppias vielä huomautti. "Hän joutuu nimittäin juoksentelemaan ympäri taloa milloin milläkin asialla varmistamassa, että kaikki on kunnossa. Pahoittelen sitä, että joudun jättämään sinut pariksi päivää yksinäsi liiketoimien vuoksi, mutta ymmärtänet, etten voi siirtää sopimuskeskusteluja yhden vieraan vuoksi."

Garmea hieroi leukaansa mietteliäänä, yrittäen muistaa, olisiko hänen pitänyt vielä sanoa jotain. Viiraksi esitelty, lempeän näköinen siivoojanainen kuitenkin kysyi tähän väliin: "Oletteko syönyt, neiti? Käynkö sanomassa keittiöön, että toisivat teille jotain?"

[ Lisäsin tässä samalla Garmean esittelyyn tärkeimpien palvelijoiden nimet, niin pysyn itsekin kärryillä, haha. ]

Viestien lukumäärä : 26 Ikä : 31

Melania seuraili kuinka näpsäkästi ja siististi Viiraksi esitelty nainen petasi sängyn, ja tervehti tätä hymyillen. Siistiä ja ammattimaista jälkeä, samalla tämä vilkaisi myös kauniita lakanoita ja vertasi niitä mielessään niihin puuvilla-hirviöihin, joilla yleensä joutui nukkumaan.
Nainen saattoi myös uskoa, että palvelijoilla riitti puuhaa kyllikseen ilman ylimääräistä vierastakin, joten hän päätti mielessään olla niin omatoiminen kuin kohteliaasti vain pystyisi.

"Emmeköhän me tule toimeen paria päivää" Melania sanoi virnistäen.
"Luulen, että pärjään näillä neuvoilla hienosti sen aikaa kun talossasi viivyn. Ette tule edes huomaamaan läsnäoloani" hän lisäsi iskien silmää. Oikeastaan viimeisintä hän itsekin hieman epäili, sillä omatoimisuutensa vuoksi Melania onnistui yleensä sotkemaan asioita vielä pahemmin, niin että muut lopulta joutuivat korjaamaan hänen jälkensä naisen itsensä seistessä vieressä nolona ja nöyränä kuin kulkukoira. Tällä kertaa hän kuitenkin päätti käyttäytyä pikemminkin rotukoiran tavoin, kuin kulkukoiran, jota tämä pikemminkin muistutti - myös ulkonäöltään kieltämättä, villeine kiharoineen ja käytännönläheisine hepeneineen.

Kuullessaan siivoojattaren äänen ajatustensa läpi, Melania tajusi ettei hän ollut syönyt aamullakaan kovin täyttävästi. Hänen vatsansa oli päästellyt vihaisia ja pahaa enteileviä murahduksia jo jonkin aikaa, mutta muut murheet olivat painaneet liiaksi päälle pienen nälän tieltä.
"Kieltämättä", nainen naurahti "en ole syönyt juurikaan aamiaista tänään. Jos jotain pientä tahtoisitte tuoda, en tahdo olla vaivaksi jo heti näin alkuun."
Tosiaan, aamu oli ollut yhtä hässäkkää, ja syöminen hermostunutta särppimistä. Varmasti kuninkaiden veroinen aamiainen olisi maistunut pergamentilta Melanian kielellä vielä ennen tapaamista, nyt kaiken järjestyttyä asiat olivat kuitenkin toisin.
Hieman hämillään Melanian täytyi kuitenkin myöntää itselleen, ettei ollut tottunut tällaiseen palveluun. Toisaalta hän toivoi ettei näiden muutaman päivän aikana kerkeisikään tottua, pianhan nainen olisi jälleen omilla jaloillaan, kokeilemassa omia siipiään ensimmäistä kertaa - niin hyvältä kuin omat palvelijat kuulostivatkin, oma rauha oli mitä Melania todella toivoi oikealta kodiltaan. Hän aikoi kuitenkin nauttia täysin siemauksin kaikesta.

[ Anteeksi kovasti tämä vastauksien viipyminen... ]

"Käyn sanomassa heille, että tuovat teille 'jotain pientä'", Viira vastasi ja iski silmää Melanialle, kiiruhtaen sitten ulos huoneesta muihin askareisiin. Saattoi vain pohtia, oliko palvelus kulkenut sukupolvelta toiselle vai olivatko palvelijat vain oppineet toimimaan niin nopeasti ja säntillisesti kuin nyt toimivat. He eivät nimittäin olleet mitään tienvarresta pelastettuja ressukoita, jotka olivat töissä silkkaa kiitollisuuttaan - no, eivät ainakaan kaikki.

"Varaudu siihen, että joudut syömään hieman isompaa pientä - Aeralla, keittiön emännällä, on jokseenkin kieroutunut käsitys siitä, mikä on pientä", Garmea suvaitsi naurahtaa tässä välissä, laskien kätensä alas leuan hieromisen jäljiltä. "Et varmaankaan kaipaa minua enää oppaaksi, joten oletan, että voin alkaa valmistella liikematkaani." Niin, tapaaminen Jarem Tulisy... ei, Palosydämen kanssa odotti. Kunpa tämä ei olisi samanlainen vehtailija kuin useimmat kauppiaat olivat - sopimuksen teko venyi päiväkausiksi, kun ennalta sovitut ehdot kyseenalaistettiin ja niistä alettiin kiistellä. Siitä huolimatta hän aikoi varustautua useamman päivän vierailun varalle, näin varmuuden vuoksi.

Etenkin, jos hänen täytyisi hyväksikäyttää aivan muita kuin neuvottelutaitoja... Hän ei ollut vielä aivan varma, kuinka rasittavaksi tämäkin puolivillainen kilpailija saattaisi muuttua. Tämä kyllä vakuutteli, ettei tämä suhtautunut kaupankäyntiin niin suurella innolla kuin uskoteltiin, mutta siitä huolimatta.

"Jos sinulla kuitenkin tulee asiaa minulle vielä ennen lähtöäni... No, parempi hoitaa sekin Rimen kautta. Hän tietää kyllä, sopiiko minut keskeyttää sillä hetkellä", salamurhaajakauppias lisäsi muistaessaan. "Matkan aikana minuun ei arvatenkaan saa yhteyttä kuin sanansaattajan avulla, mutta en usko, että meillä kahdella olisi niin kiireellisiä asioita. Jätän kaupan etsimisen palvelijoiden huoleksi - tarkoitan tietenkin sitä, että he ottavat selvää myytävistä, asumiskelpoisista taloista, joista valitsen palatessani sopivimman. Se varmaankin sopii sinulle?"

Ei kulunut kuin muutama minuutti, kun yksi nuorimmista keittiöpiioista, vain kolmetoista vuodenkiertoa nähnyt tyttö, toi huoneeseen tarjottimen, johon oli lastattu muhennosta, leipälimppu, kannullinen vettä mukin kera sekä kaikkea pientä lisukkeeksi. Jos mies ei olisi tiennyt tämän olevan keittiötyöntekijöiden emännän käsitys pienestä suuhunpantavasta, hän olisi luullut sitä suoranaiseksi lounaaksi.

"Hyvää ruokahalua", tyttö toivotti pirteästi, vaikka hänestä näkikin, että aamun aikainen nousu väsytti ja nukkuminen olisi kelvannut. Hän kuitenkin jätti tarjottimen pienelle pöydälle, jonka ääreen ei mahtunut kuin kaksi vastakkaista tuolia, ja niiasi opetellusti, ennen kuin hänkin palasi muihin askareisiin. Jääsielun talossa ei turhaan laiskoteltu.

"Aeran tytär", Garmea mutisi, kuunnellen tytön hidastuvia askeleita tämän päästessä näköpiirin ulkopuolelle.

Viestien lukumäärä : 26 Ikä : 31

"Aivan, pärjään täysin hyvin" Melania hymyili. Hän oli suunnitellut hakevansa iltaan mennessä tavaransa, joita ei ollut paljon, sekä lemmikkinsä, joista toivoi olevan mahdollisimman vähän vaivaa. Hevosesta tuskin tulisi olemaan haittaa, se oli hieman laiska, mutta ystävällinen - kani sen sijaan tulisi elämään sisällä talossa, ja tosiaan Anoukista hän joutuisi pitämään huolta. Olisi kamalaa jos se pieni tuholainen pääsisi livahtamaan Garmean työhuoneeseen, papereita tuskin olisi sen jäljiltä paljoakaan jälellä. Tästä syystä Melania joutui piilottamaan visusti kaikki edes vähän myrkyllisen kasvinsa ja kuluneet resepti-pergamentit reppunsa syvimpiin syövereihin. Muuten ne menisivät hyvin nopeasti parempiin suihin, enemmän tai vähemmän vaarallisin tuloksin. Muutamia vähemmän haitallisia rehuja hän tosin syöttikin eläimelle, ja ehkä myös sen vuoksi Anouk oli hyvin terve kun otti huomioon että sen omisti niinkin villiintynyt kulkurotta kuin Melania.

"Se sopii hienosti, sinun ei tarvitse murehtia minusta täällä ollessani. Toivon että matkasi menee hyvin, ja palatessasi löydät nopeasti minulle pienen kauppani" Melania sanoi läimäisten kätensä yhteen leveä hymy huulillaan. Hetkeksikään pieni epäilys ei kuitenkaan tahtonut kadota naisen takaraivosta - ei ollut pienintäkään mahdollisuutta siitä, että tämä salaperäinen mieskauppias huijaisi häntä, sitä hän ei pelännyt - epäilys, että tämä kaikki olisi vain unta ja hän heräisi pian majatalon narisevalta sängyltä lapsen huutoon, tai että joku veisi mahdollisuuden suoraan hänen käsistään. 'Ei hänestä ole siihen', sanovat nuo varjohahmot Melanian painajaismaisissa päiväunissa, 'ei hänestä ole pitämään omaa liikettä pystyssä'.

Melanian herätti ajatuksista nuori tyttö joka kurvasi huoneeseen kukkuroillaan olevan tarjottimen kanssa.
"Varoitit kyllä että pieni voisi olla vähemmän pientä, mutta tämä!" nainen nauroi ja katseli ihastuneena tuota herkullista ilmestystä. Pian muhennoksen tuoksu leijui hänen nenäänsä ja Melania huomasi olevansa yhtäkkiä hyvin nälkäinen. Myös leipä tuoksui niin tuoreelta, että tuntui vastustamattomalta vain tarttua siihen barbaarimaisesti ja murtaa paloja suuhunsa. Kuitenkin Garmea oli vielä huoneessa ja hän yritti pitää itsensä aisoissa.

"Jos minulla olisi tuollainen keittiöhengetär, olisin varmasti paljon turpeammassa kunnossa" nainen naurahti. Ei sillä että hän nytkään olisi mikään luuviulu ollut, mutta jos välipalat olisivat tämänkaltaisia... Juhlapäivällinen olisi todella upeaa nähdä!

"Tosiaan, sinulla on varmasti menoa. Menisin mielelläni hakemaan tavarani ruuan jälkeen majatalosta, ja maksamassa päivistä joina olen siellä asunut." Melania yritti peittää vatsansa yltyvän ja vihaisen murinan puheensa alle, mutta epäonnistui surkeasti. Hän naurahti hieman nolona.
"Uskoisin että osaan nyt elää ihmisiksi talossasi, enkä usko että ongelmia tulee henkilökunnankaan kanssa" nainen hymyili vinosti.

//Juujoo, hävettää ihan tällainen laiskottelu.. -_- Lupaan ja vannon että nyt vastailen vähän aikasemmin kun koulut alkaa, tuo loma sohvaannutti ihan täysin kaikesta.. Kamalasti anteeksi. ._.'

[ Ei se mitään haittaa, kuten huomaat, en ole itsekään kovin aktiivinen vastailija. >_< Niin ja hei, toivottavasti sinua ei haittaa se, että Melania jää jumittamaan muutamaksi lisäpäiväksi Garmean vieraana, kuten ehkä jo tuolta Loirleifin pelistä saatoit huomata minun maininneen... Vaikka eihän se onneksi vaikuta pelaamiseen, kun hahmo voi olla useammassa pelissä yhtä aikaa. ]

"Siinä tapauksessa voin vain toivottaa näkemiin siihen asti, kunnes tapaamme matkani jälkeen, ellei tässä tule vielä jotain mieleen ennen lähtöäni", Garmea totesi sävyisästi, näyttämättä lainkaan huomaavan Melanian kovaäänistä nälkää. Toki hän kurinan ja murinan kuuli, muttei näyttänyt sitä millään tavoin, epäkohteliastahan se vain olisi. "Luulisin palaavani muutaman päivän kuluessa, mutta varaudu myös siihen, ettei kaikki käy, kuten odottaisi. Palvelijat pitävät sinusta kyllä huolen." Hän tarkasteli toista osapuolta vielä hetken aikaa katseellaan, ennen kuin hän antoi etäisen kohteliaan hymyn käydä kasvoillaan ja astui sitten ulos huoneesta, jättäen toisen omaan rauhaansa.

Mies asteli reippaasti omaan huoneeseensa ja jäi hetkeksi miettimään, mitä oikein ottaisi mukaansa. Yleensä hän ei tarvinnut mukaan kuin varavaatteita, kuten hän hetken pohdinnan jälkeen päätti nytkin tehdä. Hän oli juuri tonkimassa vaatearkusta esiin sopivia vaatteita, kun Rime sattui kävelemään - hyvin hiljaisesti - oven ohi. "Rime! Sinua juuri kaipasinkin - minulla on sinulle tehtävä siksi aikaa, kun olen poissa." Hän odotti sen verran, että hieman lyhyempi mies astui sisään huoneeseen, ja keskeytti vaatteiden penkomisen siksi aikaa. "Haluan listan kaikista Jurleifin myytävänä olevista, asuinkelpoisista kaupoista. Sinun pitää kirjata ylös myyjä, hinta, tontin sijainti sekä talon yleinen kunto, sekä mahdolliset muut huomionarvoiset seikat."

"Kyllä, herra", isäntänsä tapaan poninhäntäpäinen palvelija vastasi kuuliaisesti. "Tarvitsetteko jotain ennen lähtöänne? Mihin aikaan tallipoika laittaa Kiirin valmiiksi?"

"En tarvitse ja huolehdin Kiiristä itse", salamurhaajakauppias totesi, "en ole ehtinyt käydä sen luona pitkään aikaan." Hän viittoi Rimeä poistumaan tämän saatua vielä muutamia ohjeita vieraan varalta ja palautti sitten huomionsa pakkaamiseen. Todellakin, hänen pitäisi ehtiä käydä lohikäärmeen luona enemmän, eikä jättää sen hoitoa ainoastaan tallipojan tehtäväksi. Monet varakkaammat kauppiaat olivat ihmetelleet, miksei hän jättänyt ratsuaan milloin minkäkin majatalon tallipojan huoleksi, vaan huolehti tästä itse. Vastaus oli yksinkertainen: koska hän ei luottanut näihin ja halusi itse pitää huolen rakkaasta lemmikistään.

Vaikka Garmean oli alun perin ollut tarkoitus lähteä vasta seuraavana päivänä, hän jätti talonsa palvelijoiden ja Melanian asuttamaksi jo ennen iltaa. Hän halusi päästä tutustumaan kaupunkiin heti aamusta, sillä vaikka hän ei uskonut voivansa erehtyä Palosydämen kartanosta, hän silti halusi tutustua Noerleifiin etukäteen.

[ Kaipa tämä peli sitten kuittaantuu tällä. :> ]